Sovi ohjaajasi kanssa tarkoituksenmukaisimmasta tavasta tehdä kypsyysnäyte. Kypsyysnäytteen voi kirjoittaa esimerkiksi tiedotteena, artikkeliluonnoksena tai esseetehtävänä. Kypsyysnäytteen voi julkaista Showcase-blogialustalla.
Kypsyysnäytteen eri toteutustavat on kukin ohjeistettu alla. Linkkejä klikkaamalla sivu ohjautuu oikeaan kohtaan. Kypsyysnäyte tehdään itsenäisesti, eli sitä ei tehdä valvotusti.
- Kypsyysnäyte esseenä
- Kypsuusnäyte artikkeliluonnoksena
- Kypsyysnäyte – Mediatiedote
- Kypsyysnäyte – Sisäinen tiedote
Kypsyysnäyte artikkeliluonnoksena
Tehtävänanto
Kirjoita alla olevan ohjeen avulla artikkelin luonnos. Tekstin pituus 400-600 sanaa.
Artikkelin mahdollinen jatkotyöstäminen tapahtuu kypsyysnäytteen suorittamisen jälkeen erikseen sovittavalla tavalla.
Artikkelin ensisijainen tarkoitus on jakaa tietoa opinnäytetyön tuloksista tietylle kohderyhmälle, esim. ammattilehti tai yhteistyökumppanit. Jäsentele artikkelisi pieniksi kokonaisuuksiksi, joissa jokaisessa käsittelet jonkin tietyn aiheen tai asian. Muista kirjoittaa teksti niin, että lukija ymmärtää, miten eri asiakokonaisuudet liittyvät toisiinsa. Johdattele lukija asioiden äärelle.
Selosta kaikki käsitteet, jotka eivät kuulu lukijoiden oletettuihin esitietoihin. Jos et ole varma, voidaanko jotakin olettaa tiedetyksi, selitä se mieluummin kuin jätät selittämättä. Kirjoita selkeästi, täsmällisesti ja havainnollisesti. Päätä, mitä sanaa käytät mistäkin käsitteestä ja käytä sanaa johdonmukaisesti. Artikkelissa voi käyttää myös kuvia ja kaavioita, mutta kypsyysnäytteessä niitä ei tule käyttää.
Otsikoi koko artikkelisi pääotsikolla. Tee siitä informatiivinen ja lukijaa houkutteleva. Otsikoi artikkelisi sisältämät pienet kokonaisuudet väliotsikoilla. Tarkista, että kirjoitat kunkin otsikon alla sen lupaamasta aiheesta.
Kypsyysnäytteen arviointi
Kypsyysnäyte arvioidaan asteikolla hyväksytty – hylätty.
Kypsyysnäyte voidaan hyväksyä, kun
- Teksti antaa riittävän näytön opiskelijan perehtyneisyydestä opinnäytetyönsä alaan.
- Teksti antaa riittävän näytön opiskelijan kielitaidosta. Arvioinnissa käytetään seuraavia kriteereitä:
- Tehtävänantoa on noudatettu kaikilta osin.
- Sisällön ja otsikon tulee vastata toisiaan.
- Teksti toimii itsenäisenä tekstinä. Sen ymmärtää ilman opinnäytetyöhön tutustumista.
- Kirjoitus on jäsennelty ja yhtenäinen kokonaisuus. Siinä on oltava otsikon lisäksi aloitus, lopetus ja kappalejako.
- Teksti on luettavaa, isot ja pienet kirjaimet sekä sanarajat erottuvat.
- Teksti on asiatyyliä ja etenee kielen varassa eikä esim. kuvioiden varassa.
- Virke- ja lauserakenteet ovat ymmärrettäviä ja yksiselitteisiä.
- Oikeinkirjoituksen ja välimerkkien käytön perusasiat ovat kunnossa.
Kypsyysnäyte voidaan hylätä, mikäli opiskelija ei osaa käyttää systemaattisesti ammattikäsitteitä tai jos tekstissä esiintyy merkittäviä haasteita useimmissa edellä mainituissa kriteereissä.
Kypsyysnäyte esseenä
Tehtävänanto
Opinnäytetyön ohjaaja muotoilee esseemuotoisen kypsyysnäytteen tehtävänannon tapauskohtaisesti.
Kirjoitusohjeet
Otsikoi tekstisi. Kirjoita joka riville, erota kappaleet toisistaan tyhjällä rivillä, älä sisennä kappaleiden alkuja. Kirjoita lukijalle, joka tuntee aiheeseen liittyvät peruskäsitteet, mutta ei ole nähnyt itse opinnäytetyötä. Tekstin pituus 450-600 sanaa.
Arviointi
Kypsyysnäyte arvioidaan asteikolla hyväksytty – hylätty.
Kypsyysnäyte voidaan hyväksyä, kun
- Teksti antaa riittävän näytön opiskelijan perehtyneisyydestä opinnäytetyönsä alaan.
- Teksti antaa riittävän näytön opiskelijan kielitaidosta. Arvioinnissa käytetään seuraavia kriteereitä:
- Tehtävänantoa on noudatettu kaikilta osin.
- Sisällön ja otsikon tulee vastata toisiaan.
- Teksti toimii itsenäisenä tekstinä. Sen ymmärtää ilman opinnäytetyöhön tutustumista.
- Kirjoitus on jäsennelty ja yhtenäinen kokonaisuus. Siinä on oltava otsikon lisäksi aloitus, lopetus ja kappalejako. Aloituksessa lukija johdatellaan aiheeseen, mikä eritoten erottaa esseetyyppisen tekstin tenttivastauksesta.
- Teksti on luettavaa, isot ja pienet kirjaimet sekä sanarajat erottuvat.
- Teksti on asiatyyliä ja etenee kielen varassa eikä esim. kuvioiden varassa.
- Virke- ja lauserakenteet ovat ymmärrettäviä ja yksiselitteisiä.
- Oikeinkirjoituksen ja välimerkkien käytön perusasiat ovat kunnossa.
Kypsyysnäyte voidaan hylätä, mikäli opiskelija ei osaa käyttää systemaattisesti ammattikäsitteitä tai jos tekstissä esiintyy merkittäviä haasteita useimmissa edellä mainituissa kriteereissä.
Kypsyysnäyte – Mediatiedote
Tehtävänanto
Kirjoita alla olevan ohjeen avulla mediatiedotteen luonnos. Tekstin pituus 250-300 sanaa.
Mediatiedotteen mahdollinen jatkotyöstäminen tapahtuu kypsyysnäytteen suorittamisen jälkeen erikseen sovittavalla tavalla.
Rakenne
Tiedote tehdään ns. kolmiotekniikalla: tärkein sisältö eli uutinen alkuun ja vähemmän tärkeä loppuun. Tiedotteessa on otsikko, ingressi eli johdanto ja itse teksti, jota kutsutaan leipätekstiksi. Oleellisin asia käy lukijalle selväksi muutaman sekunnin silmäyksellä.
Sisältö
Toimittajat edellyttävät, että tiedote sisältää uutisen. Tekstin jälkeen kirjoitetaan sisällön lisätietojen antajan titteli, etu- ja sukunimi, taustayhteisö, sähköpostiosoite ja mielellään myös puhelinnumero. Asiantuntijan kanssa on etukäteen sovittava menettelystä. Alimmaisena on yhteyshenkilön tiedot, jotta toimittaja voi sopia esimerkiksi haastattelusta tai varmistaa jonkin yksityiskohdan.
Kieli ja tyyli
Kielen tulee olla ymmärrettävää. Sanomalehdille ja radioille lähetettävässä tiedotteessa kannattaa käyttää yleiskieltä. Asiantuntijakieltä voi käyttää oman alan medioille tarkoitetuissa tiedotteissa, mutta silloinkin on hyvä huolehtia, että kieli olisi mahdollisimman elävää ja kiinnostavaa. Teksti rakentuu ensisijaisesti kokonaisista lauseista ja virkkeistä. Tyyli on tiedottavaa asiatyyliä, joka tarkoittaa informatiivisuutta ja selkeyttä. Adjektiivien käyttöä kannattaa välttää. Erityisesti on syytä välttää voimakkaita plus- tai miinus-sanoja, kuten huippututkimus tai kelvoton.
Kypsyysnäytteen arviointi
Kypsyysnäyte arvioidaan asteikolla hyväksytty – hylätty.
Kypsyysnäyte voidaan hyväksyä, kun
- Teksti antaa riittävän näytön opiskelijan perehtyneisyydestä opinnäytetyönsä alaan.
- Teksti antaa riittävän näytön opiskelijan kielitaidosta. Arvioinnissa käytettään seuraavia kriteereitä:
- Tehtävänantoa on noudatettu kaikilta osin.
- Sisällön ja otsikon tulee vastata toisiaan.
- Teksti toimii itsenäisenä tekstinä. Sen ymmärtää ilman opinnäytetyöhön tutustumista.
- Kirjoitus on jäsennelty ja yhtenäinen kokonaisuus.
- Teksti on luettavaa, isot ja pienet kirjaimet sekä sanarajat erottuvat.
- Teksti on asiatyyliä ja etenee kielen varassa eikä esim. kuvioiden varassa.
- Virke- ja lauserakenteet ovat ymmärrettäviä ja yksiselitteisiä.
- Oikeinkirjoituksen ja välimerkkien käytön perusasiat ovat kunnossa.
Kypsyysnäyte voidaan hylätä, mikäli opiskelija ei osaa käyttää systemaattisesti ammattikäsitteitä tai jos tekstissä esiintyy merkittäviä haasteita useimmissa edellä mainituissa kriteereissä.
Kypsyysnäyte – Sisäinen tiedote
Tehtävänanto
Kirjoita alla olevan ohjeen avulla sisäisen tiedotteen luonnos. Tekstin pituus 250-300 sanaa. Tiedotteen mahdollinen jatkotyöstäminen tapahtuu kypsyysnäytteen suorittamisen jälkeen erikseen sovittavalla tavalla.
Rakenne
Tiedote tehdään ns. kolmiotekniikalla: tärkein sisältö eli uutinen alkuun ja vähemmän tärkeä loppuun. Tiedotteessa on otsikko, ingressi eli johdanto ja itse teksti, jota kutsutaan leipätekstiksi. Oleellisin asia käy lukijalle selväksi muutaman sekunnin silmäyksellä.
Sisältö
Tiedotteen tehtävänä on kertoa lyhyesti ja ytimekkäästi organisaation sisäisistä asioista. Tärkeimpiä kysymyksiä, joihin tiedotteen tulee vastata, ovat: mitä, missä, milloin, miksi, miten ja kuka.
Kieli ja tyyli
Teksti rakentuu ensisijaisesti kokonaisista lauseista ja virkkeistä. Tyyli on tiedottavaa asiatyyliä, joka tarkoittaa informatiivisuutta ja selkeyttä.