Mikäli olet tyytymätön osaamisesi arviointiin tai muualla suoritettujen opintojen tai muulla tavoin osoitetun osaamisensa hyväksilukemiseen, tulee sinun pyytää suullisesti tai kirjallisesti oikaisua. Osaamisen arvioinnin tai muualla suoritettujen opintojen hyväksiluvun oikaisuun kuuluu kaksi vaihetta:
1. Oikaisupyynnön esittäminen arvioinnin tehneelle henkilölle
Mikäli olet tyytymätön osaamisesi arviointiin, tulee sinun pyytää suullisesti tai kirjallisesti oikaisua arvioinnin tehneeltä henkilöltä. Vastaavalla tavalla toimit, mikäli olet tyytymätön muualla suoritettujen opintojen hyväksilukemiseen.
Oikaisupyyntö on tehtävä 14 päivän kuluessa siitä ajankohdasta, jolloin sinulla on ollut tilaisuus saada arvioinnin tulokset sekä arviointiperusteiden soveltaminen tietoosi, esimerkiksi kun olet saanut opinnäytetyön lausunnon. Hyväksilukemista koskeva oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Opettaja antaa vastauksen oikaisupyyntöön 14 päivän sisällä oikaisupyynnön saatuaan.
2. Oikaisupyynnön esittäminen tutkintolautakunnalle
Ensimmäisessä vaiheessa tehtyyn päätökseen tyytymätön opiskelija voi hakea oikaisua Laurea-ammattikorkeakoulun tutkintolautakunnalta 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. (L932/2014, § 57). Tutkintolautakunnan päätökseen ei voi hakea muutosta.
Oikaisupyynnöstä tulee ilmetä oikaisupyynnön kohde ja vaatimuksesi perusteineen, nimesi, koulutusohjelmasi, kampuksesi ja yhteystietosi asian hoitamiseksi sekä liitteinä jäljennös arvioidusta opintosuorituksesta, sikäli kun kysymys on säilytettävästä suorituksesta, arvioinnin perustelut sekä mahdolliset muut asiakirjat, joihin haluat vedota.
Oikaisupyyntö on osoitettava tutkintolautakunnalle osoitteella: tutkintolautakunta@laurea.fi. Muuta kieltä kuin suomea äidinkielenään puhuvalla opiskelijalla on oikeus toimittaa kirjalliset asiakirjat ja mahdolliset muut aineistot tutkintolautakunnalle englannin kielellä sekä saada päätös perusteluineen englannin kielellä.
Oikaisupyynnön käsittely tutkintolautakunnassa
Tutkintolautakunnan puheenjohtaja kutsuu tutkintolautakunnan koolle tarvittaessa. Tutkintolautakunnan puheenjohtaja valmistelee kokouksessa käsiteltävät oikaisupyynnöt. Hän antaa oikaisupyynnön saapumisen tiedoksi asianomaisen arvioinnin tehneelle opettajalle. Opettajalla on oikeus jättää oma vastineensa 14 päivän kuluessa opettajan työaikana. Tutkintolautakunnan puheenjohtaja voi harkintansa mukaan pyytää myös muita täydentäviä asiakirjoja tai muuta näyttöä asianosaisilta tai asiantuntijoilta. Tutkintolautakunta voi myös kokouksessaan päättää täydentävien asiakirjojen pyytämisestä, samoin kuin asianosaisten tai asiantuntijoiden pyytämisestä kuultavaksi.
Käsitellessään oikaisupyyntöä ja perustellessaan ratkaisujaan tutkintolautakunta soveltaa lakia ja asetusta ammattikorkeakouluopinnoista sekä Laurea-ammattikorkeakoulun tutkintosääntöä, johtosääntöä ja opinnäytetyöohjeistoa. Tutkintolautakunta noudattaa toiminnassaan luottamuksellisuuden periaatetta. Tutkintolautakunnan jäsenten jääviys kunkin käsiteltävän asian suhteen todetaan kokouksen järjestäytyessä.
Päätöksestä tiedottaminen
Tutkintolautakunta toimittaa kirjallisen päätöksen perusteluineen ilmoittamaasi osoitteeseen viimeistään kuuden viikon kuluttua siitä, kun oikaisupyyntö on tutkintolautakunnalle jätetty, kuitenkin niin, että heinäkuuta ei lasketa mukaan näihin kuukausiin.
Tutkintolautakunta toimittaa kirjallisen päätöksen perusteluineen opiskelijan ilmoittamaan osoitteeseen viimeistään 42 päivän kuluttua siitä, kun oikaisuvaatimus on tutkintolautakunnalle jätetty, kuitenkin niin, että heinäkuuta ei lueta mukaan määräaikaa laskettaessa. Tutkintolautakunta antaa päätöksen perusteluineen tiedoksi myös asianomaiselle opettajalle ja hänen esimiehelleen. Arvosanan muuttuessa päätös ilmoitetaan myös yksikön opintotoimistoon, jossa huolehditaan arvosanan muuttamisesta opintosuoritusrekisteriin. Tutkintolautakunnan tekemään päätökseen ei voi hakea muutosta valittamalla (L932/2014, 57 §).
Ohjaussuhteeseen liittyvien ongelmien käsittely
Opiskelijan ja opettajan väliseen ohjaussuhteeseen liittyvät mahdolliset ongelmat käsitellään asianomaisten henkilöiden välisissä keskusteluissa. Tarvittaessa opiskelija voi olla yhteydessä opettajan esihenkilöön. Tukea asian selvittämiseen voidaan hakea myös korkeakouluyksikön johtajalta tai hänen nimeämältään henkilöltä.
Tutkintolautakunnan jäsenet 1.1.2026-31.12.2026
- puheenjohtaja lehtori Soili Martikainen (henkilökohtainen varahenkilö yliopettaja Birgit Aurela),
- opetushenkilöstön nimeämä jäsen lehtori Saara Laakso (henkilökohtainen varajäsen yliopettaja Ari Heikkinen) ja
- opiskelijakunnan nimeämä jäsen Emmi Tuominen (henkilökohtainen varajäsen nimetään myöhemmin)