Avoin AMK
Kasva ja erikoistu asiantuntijana
Työelämä tarvitsee yhä syvempää osaamista, erikoistuneita taitoja ja ajantasaista asiantuntijuutta. Kun vastuut kasvavat tai rooli kehittyy, myös osaamisen on mentävä pintaa syvemmälle.

Mitä, kenelle ja miten?
Laurean erikoistumiseen ja syventämiseen tähtäävät maksulliset koulutukset on suunniteltu työelämässä oleville osaajille. Koulutuksemme tarjoavat mahdollisuuden kehittää osaamista tiettyyn toimintaympäristöön tai asiantuntijuuteen liittyen. Laurean koulutuskokonaisuudet tarjoavat siihen tavoitteellisen ja työelämälähtöisen väylän. Ne tukevat ammatillista kasvua, uralla etenemistä ja osaamisen pitkäjänteistä kehittämistä.

Syvennä osaamistasi
Osaajakoulutukset vastaavat nopeasti kehittyvien alojen ja muuttuvien työtehtävien osaamistarpeisiin. Ne sopivat tilanteisiin, joissa haluat vahvistaa tiettyä osaamisaluetta, päivittää asiantuntemustasi tai ottaa haltuun uusia tehtäviä nykyisessä tai uudessa roolissa.
Tiesitkö, että osaajakoulutusten sisältö muodostuu ammattikorkeakoulututkinnon osista? Suoritetut opinnot ovat myöhemmin hyväksiluettavissa soveltuviin tutkintoihin Laureassa, mikä tukee osaamisen pitkäjänteistä kehittämistä.

Erikoistu ammatissasi
Erikoistumiskoulutukset (30 op) tarjoavat mahdollisuuden kehittää syvällistä ja vaativaa asiantuntijuutta sekä vahvistaa ammatillista profiilia. Ne on suunnattu kokeineille ammattilaisille, jotka haluavat edetä vaativimpiin tehtäviin.
Erikoistumiskoulutukset on Sosiaali- ja terveysministeriön hyväksymiä, ja ne toteutetaan valtakunnallisen, ammattikorkeakoulujen yhteistyössä suunnitteleman opetussuunnitelman mukaisesti.

Hanki erityisosaamista työhösi
Kun työsi vaatii syvällistä, tarkasti rajattua tai vastuullista osaamista, Laurean asiantuntijuutta tukevat koulutukset tarjoavat kohdennettuja ratkaisuja. Näihin koulutuksiin kuuluvat esimerkiksi Turvalliset toimintamallit MAPA®‑ tai turvallisuuspäällikkö‑koulutukset sekä muut vaativiin toimintaympäristöihin suunnatut kokonaisuudet.
Koulutukset ovat työelämälähtöisiä, ajankohtaisiin vaatimuksiin perustuvia ja usein työnantajan mahdollistamia. Ne auttavat sinua vahvistamaan ammattitaitoasi ja toimimaan roolissa, jossa osaamisella on ratkaiseva merkitys yksilön ja organisaation kannalta.