Opiskelijana toimit aktiivisesti ja motivoituneesti ja teet perusteltuja yksilöllisiä opintovalintoja. Sinun on mahdollista saada ohjausta ja tukea opintoihisi ja oppimiseesi koko opintojen ajan. Oma aktiivinen roolisi ohjauksen hyödyntämisessä on tärkeää.
Ohjaus sisältää opintojen kaikissa vaiheissa:
- opiskelun ja oppimisen ohjausta
- ammatillisen kasvun ja urasuunnittelun ohjausta
- hyvinvointia tukevaa ohjausta
Tavoitteena erityisesti opintojen alussa on sujuvoittaa siirtymistä opintoihin ja tukea omien lähtökohtien selkiyttämisessä: vahvistaa osaamisen tunnistamista sekä tarvittaessa tukea elämänhallintaa kuten esimerkiksi jaksamista ja tasapainoa eri osa-alueiden välillä.
Henkilökohtaisissa ohjauskeskusteluissa voit luottamuksellisesti pohtia opiskeluun, opintojen etenemiseen ja hyvinvointiin liittyviä asioita ja etsiä yhdessä erilaisia näkökulmia ja vaihtoehtoisia mahdollisuuksia asioiden eteenpäin viemiseksi.
Opinto- ja uraohjaus on yhteistyötä, josta moni asiantuntija vastaa erilaisella roolilla. Jokaiselle opiskelijalle nimetään heti opintojen alussa oma opettajatuutori sekä opintopäällikkö. Tätä ohjausta täydentää muiden toimijoiden, kuten Urapalveluiden tarjoama ohjaus. Vertaistuki on ensiarvoisen tärkeää – hyödynnä sekä ryhmäsi muiden opiskelijoiden että opiskelijatuutoreiden osaamista.
Opettajatuutori
Opettajatuutori on lähiohjaajasi koko opintojen ajan. Häneltä saat ohjausta
- HOPS-työskentelyysi säännöllisesti sekä ryhmässä että yksilöllisesti
- osaamisen tunnistamiseen sekä tavoitteidesi ja mahdollisuuksiesi jäsentämiseen
- opintojesi etenemiseen ja perusteltujen opintovalintojen tekoon
- hyvinvointiin ja mahdollisiin yksilöllisiin tuen tarpeisiin liittyen.
Tapaat opettajatuutoria säännöllisesti ohjauskeskusteluissa sekä urasuunnitteluopintojaksoilla. Sinun velvollisuutesi on osallistua opintojen ohjaukseen ja valmistautua ohjaustapaamisiin. Opettajatuutorisi nimen näet Pakista Opiskelutiedot-välilehdeltä. Tarvittaessa opettajatuutori ohjaa tarvittaessa muiden ohjauksen ja hyvinvoinnin asiantuntijoiden palveluihin.
Opintopäällikkö
Opintopäällikkö tukee sinua, kun opintosi vaativat tavallista laajempaa tai yksilöllisempää ohjausta. Voit olla yhteydessä esimerkiksi seuraavissa tilanteissa:
- opintosi tai elämäntilanteesi muuttuvat (kuten jos pidät taukoa opinnoista, palaat opiskelemaan tauon jälkeen tai opiskelet hitaammassa tai nopeammassa tahdissa)
- sinulla on kysymyksiä opiskeluoikeuteesi liittyvistä asioista
- haluat keskustella aiemman osaamisen tunnistamisesta ja tunnustamisesta (hyväksiluvut)
- koet epävarmuutta valitsemastasi koulutuksesta tai alasta
- sinulla on siirtohakuun tai avoimen AMK:n opinnoilla hakevien erillishakuun liittyviä kysymyksiä
Voit varata ohjaustapaamisen joustavasti oman tarpeesi mukaan. Opintopäällikkösi nimen näet Pakista Opiskelutiedot-välilehdeltä.
Opiskelijatuutori
Opiskelijatuutorit ovat tukenasi erityisesti opintojen alussa. He auttavat sinua integroitumaan korkeakouluyhteisöömme ja omaan koulutusalaasi sekä perehtymään ammattikorkeakouluopiskeluun ja opiskelukäytänteisiin. Opiskelijakunta Laureamko koordinoi opiskelijatuutoritoimintaa. Tutustu Laureamkon muuhun toimintaan täältä.
Henkilökohtainen pedagoginen ohjaus
Saat opiskelun ja oppimisen ohjausta myös opintojaksojen opettajilta sekä harjoittelun ja opinnäytetyön ohjaajilta.
Tarvittaessa sinulla on mahdollisuus saada tehostettua yksilöohjausta opintojen edistämiseen. Lue alta tarkemmin liiketalouden, tietojenkäsittelyn ja palvelualojen Koppi-ohjauksesta sekä sosiaali- ja terveysalan LiftUp-ohjauksesta.
Koppi-ohjaus (Liiketalous, tietojenkäsittely ja palvelualat)
Koppi-ohjaaja tukee sinua HOPSin toteutuksessa ja toteutumisen seurannassa pääasiassa opintojen loppuvaiheessa. Ohjaaja voi myös ottaa vastaan osaamisen näyttöjä sekä ohjata opinnollistamista, opinnäytetyötä tai harjoittelua.
Kysy Koppi-ohjauksesta opettajatuutoriltasi tai opintopäälliköltäsi.
LiftUp-ohjaus (Sosiaali- ja terveysala)
LiftUp-ohjaaja tukee sinua HOPSin toteutuksessa ja toteutumisen seurannassa säännöllisin tapaamisin. Saat tarvittaessa ohjausta myös esimerkiksi opiskelutaitojen kehittämiseen. Ohjauksesta sovitaan yksilöllisesti määräajaksi ja ohjaus voi ajoittua opintojen eri vaiheisiin.
Kysy Liftup-ohjauksesta opettajatuutoriltasi, opintopäälliköltäsi tai LiftUp-ohjauksen yhteyshenkilöltä.
Lue LiftUp-ohjauksesta tarkemmin.
Urapalvelut
Urapalvelut tuottaa työnhakuun, työllistymiseen ja osaamisen sanoittamiseen liittyvää itseopiskelumateriaalia, webinaareja ja työpajoja. Teemoina ovat muun muassa:
- työnhaku (cv, hakemus, LinkedIn, työnhaun strategiat, piilotyöt)
- epävarmuus omasta urasta ja työvaihtoehdoista
- osaamiseen, arvoihin, motivaatiotekijöihin ja kiinnostuksen kohteisiin tutustuminen
Urapalvelut tarjoaa myös yksilöllistä uraohjausta ajanvarauksella.