Valikko

Sulje

Anna palautetta

Vaikuta Laurean toiminnan kehittämiseen antamalla palautetta eri palautekanavien avulla.

Ohita sivuvalikko

Laurean opiskelijana olet toimintamme keskiössä. Lupaamme, että voit opiskella joustavasti, saada ohjausta ja palautetta, rakentaa tulevaisuutta yhdessä työelämän ja laurealaisten kanssa sekä saada laadukkaat, opiskelua tukevat palvelut.

Opiskelijana sinulla on mahdollisuus auttaa meitä palvelulupauksen toteuttamisessa esimerkiksi palautetta antamalla. Palautekyselyihin vastaamalla pääset vaikuttamaan esimerkiksi opetuksen, osaamisen ja oppimisympäristöjen laadun kehittämiseen. Kyselyihin vastataan anonyymisti, joten kannustamme rehelliseen ja rakentavaan palautteeseen. Kyselyiden tuloksista tiedotetaan säännöllisesti esimerkiksi Lukukausi-info-uutiskirjeessä.

Tällä sivulla esiteltävien palautekyselyiden lisäksi voit koska tahansa antaa palautetta mihin tahansa Laureassa opiskeluun liittyvästä asiasta tällä lomakkeella.

Palautteen antamisen ja vastaanottamisen pelisäännöt

Laurea haluaa työelämäkorkeakouluna vahvistaa opiskelijoiden työelämätaitoa antaa ja vastaanottaa palautetta. Samalla tavoitteena on kehittää koko Laurea-yhteisön palautekulttuuria. Tätä tarkoitusta varten on luotu palautteen antamisen ja vastaanottamisen pelisäännöt yhdessä Laurea-yhteisön toimijoiden kanssa. Esimerkiksi opiskelijoille suunnatuissa palautekyselyissä näkyvät pelisäännöt muistuttavat positiivisen ja rakentavan palautteen merkityksestä.

Anna palautetta
  • Valitse oikea hetki ja paikka: Anna palaute sopivassa tilanteessa/mielentilassa välttääksesi loukkaavan tilanteen syntymistä.
  • Ole rehellinen ja kunnioittava: Anna palautteesi avoimesti ja rehellisesti, mutta kunnioittavasti. Vältä loukkaavaa kieltä tai henkilökohtaisuuksia.
  • Ole kohtelias ja selkeä: Käytä kohteliasta kieltä ja äänensävyä. Ole selkeä ja ymmärrettävä, jotta palautteesi vastaanottaja voi hyödyntää sitä.
  • Keskity konkreettisiin asioihin: Anna palautetta havaittavissa ja mitattavissa olevista tosiasioista. Anna esimerkkejä tai havaintoja, jotka perustelevat palautteesi.
  • Ole rakentava: Anna palautetta, joka auttaa toista kehittymään tai parantamaan tilannetta. Tarjoa mahdollisia ratkaisuja ongelmiin.
  • Kiitä ja kannusta positiivisella palautteella: Muista antaa rakentavan palautteen lisäksi myös positiivista palautetta ja kannustusta hyvistä suorituksista ja kehityksestä.
  • Kuuntele ja anna tilaa muutokselle: Kuuntele/keskity aidosti, mitä palautteen vastaanottaja yrittää kertoa ja mieti, mitä pitäisi palautteen perusteella muuttaa/kehittää.
  • Ole valmis perustelemaan palautteesi: Ole valmis keskustelemaan antamastasi palautteesta ja ole aito kuuntelija kun vastaanotat itsekin palautetta.
Vastaanota palautetta
  • Ole avoin ja vastaanottavainen: Kuuntele palautetta avoimin mielin ja näe palaute mahdollisuutena kehittyä.
  • Erota asia henkilöstä: Ymmärrä, että palaute koskee tekojasi tai työtäsi, ei sinua henkilönä.
  • Kysy ja selvennä: Jos palautteessa on epäselvyyksiä, pyydä lisätietoja ja selvennystä.
  • Vältä puolustautumista: Pyri ymmärtämään palautteen tausta ja tarkoitus sen sijaan, että puolustautuisit.
  • Kiitä palautteesta: Arvosta palautteen antajan panosta ja kiitä häntä.
  • Ota vastuu kehityksestäsi: Käytä palautetta hyväksesi ja tee tarvittavia muutoksia.
  • Anna palautetta palautteesta: Kerro, mitä mahdollisia muutoksia/kehittämistoimenpiteitä palautteen perusteella aiot tehdä ja/tai perustele, miksi palaute ei johda kehittämistoimiin.

Opintojaksopalaute

Opintojakson tai projektin päättyessä on aika antaa opintojaksopalautetta. Opintojaksopalautteen tarkoitus on parantaa oppimisesi laatua ja opiskelukokemustasi. Antamasi palautteen pohjalta opettajat voivat kehittää opintojaksoa ja opetuksen työkaluja. Palautettasi hyödynnetään myös osana opetussuunnitelmien, koulutuksen ja Laurean koko toiminnan kehittämistä ja laadun varmistamista.

Opintojaksopalaute kerätään Canvasiin integroidun Watermark Course Evaluations & Surveys -palautejärjestelmän avulla. Toteutusten osallistujien perustiedot (nimi, Laurean sähköpostiosoite ja Laurean käyttäjätunnus) tuodaan palautejärjestelmään kyselylinkin lähettämiseksi ja kyselylomakkeelle kirjautumisen mahdollistamiseksi.

Antamaasi palautetta ei voida yhdistää sinuun. Toteutusten opettajat näkevät omien toteutustensa vastaukset ja vastaajamäärät, mutta eivät sitä, ketkä ovat vastanneet kyselyyn. Mikäli vastaajia on vähintään kaksi, palautejärjestelmän pääkäyttäjät Laureassa näkevät listan vastaajista, mutta eivät sitä, kuka vastaajista on antanut minkäkin palautteen.

Avoinna olevat opintojaksopalautekyselyt näet Canvasin etusivulta tai Canvas-työtilan Opintojaksopalaute / Study Unit Feedback -linkin kautta. Lisäksi näet Canvasissa popup-muistutuksia. Kolme päivää ennen palautekyselyn päättymistä popup-muistutusta ei voi enää ohittaa, vaan palaute on annettava.

Jotta palautelomake avautuu Canvasissa oikein, sinun on sallittava selaimessasi kolmannen osapuolen evästeet. Sekä Canvas että palautejärjestelmä ovat erillisiä, kirjautumista vaativia palveluita, ja evästeiden avulla kirjautuminen Canvasiin riittää tunnistautumiseksi myös palautejärjestelmään. Jos evästeitä ei ole sallittu, lomakkeen avaaminen voi epäonnistua tai vaatia ylimääräisiä kirjautumisia. Lisätietoa evästeistä löydät Canvasista Opiskelijan ohjepankista.

Palautekyselyn käynnistyessä saat palautejärjestelmästä myös sähköpostiviestin, jossa on linkki avoinna oleviin kyselyihin. Näet kaikki sinulle avoinna olevat palautekyselyt myös kirjautumalla suoraan palautejärjestelmään Laurean tunnuksillasi.

Muut palautekyselyt

Alkuvaiheen palautekysely

Alkuvaiheen palautekysely toteutetaan syksyllä tutkinto- tai polkuopintonsa aloittaville opiskelijoille ensimmäisen lukukauden aikana. Kyselyn aiheita ovat esimerkiksi hakeminen Laureaan, opintojen aloitus ja alkuvaiheen opiskelukokemukset. Yamk-opiskelijoille kysely järjestetään myös keväisin.

Opiskeluhyvinvointikysely

Amk-tutkinto-opiskelijat vastaavat opiskeluhyvinvointikyselyyn toisena opiskeluvuotenaan. Kyselyn teemat käsittelevät omia voimavaroja ja opiskelutaitoja, opetusta ja ohjausta, opiskeluympäristöä ja Laurean opiskeluhyvinvointipalveluita.

Palvelulupauskysely

Palvelulupauskysely toteutetaan vuosittain keväisin kaikille opiskelijoille. Kyselyn teemat liittyvät palvelulupauksen toteutumiseen Laureassa. Palvelulupauksemme on, että Laureassa voit opiskella joustavasti, saat ohjausta ja palautetta, rakennat kanssamme tulevaisuutesi yhdessä työelämän kanssa, ja saat laadukkaat, opintojasi tukevat palvelut.

Lukuvuosimaksuvelvollisten kv-opiskelijoiden kysely

Vuosittain keväisin järjestettävällä lukuvuosimaksuvelvollisille opiskelijoille suunnatulla kyselyllä selvitetään kansainvälisten opiskelijoiden näkemyksiä Laureassa opiskelusta ja Laurean tukipalveluista. Kyselyn tavoitteena on erityisesti edistää kansainvälisten opiskelijoiden työllistymistä.

Kansainvälisen liikkuvuuden palautekysely

Sinulta pyydetään palautetta kansainvälisestä liikkuvuudesta, jos osallistut opiskelijavaihtoon tai suoritat harjoittelun ulkomailla. Kyselyn sisältönä ovat opiskelijavaihdon eri vaiheisiin liittyneet vaihtoa tukevat toimenpiteet.

Valmistuvien palautekysely

Valmistuvien palautekyselyyn vastaat opintojesi päättymisvaiheessa osana valmistumisprosessia. Kyselyn teemat liittyvät opetukseen ja oppimiseen, kansainvälisyyteen, työelämäyhteyksiin, harjoitteluun, opinnäytetyöhön, opiskelutyytyväisyyteen, osaamiseen valmistumishetkellä sekä työllistymiseen ja opiskelijayrittäjyyteen.

Sama kysely on käytössä kaikissa Suomen ammattikorkeakouluissa. Kyselyn tuloksiin voi tutustua Opetushallinnon tilastopalvelu Vipusesta.

Uraseurantakysely

Uraseurantakyselyyn pääset vastaamaan viisi vuotta valmistumisesi jälkeen. Kyselyllä kerätään tietoa valmistuneiden työllistymisestä, koulutuksen tuottamista uramahdollisuuksista sekä valmistuneiden tyytyväisyydestä suoritettuun tutkintoon.

Sama kysely on käytössä kaikissa Suomen ammattikorkeakouluissa. Kyselyn tuloksiin voi tutustua Opetushallinnon tilastopalvelu Vipusesta. Tuloksista tehdään Laureassa myös alakohtaisia koontiraportteja, jotka löydät JobTeasearistä Työllistymistietoa aloittain -osiosta.

Quality Talks

Quality Talks -käytänteen tarkoituksena on tehostaa alkuvaiheen palautteen, opiskeluhyvinvointipalautteen, palvelulupauskyselyn, valmistuvien palautteen, uraseurannan ja opintojaksopalautteen hyödyntämistä. Kaikesta opiskelijapalautteesta tehdään vuosittain Laurean laatu- ja tietotuotantopalveluiden toimesta koosteet, joiden pohjalta amk-tutkintojen kehittämisestä vastaavat toimijat määrittävät tutkintokohtaiset kehittämiskohteet ja niille kehittämistoimenpiteet, vastuut ja aikataulut. Tavoitteena on tuoda opiskelijapalautteen vaikuttavuutta entistä paremmin esille sekä edistää koulutusten hyvien käytänteiden levittämistä. 

Tutustu vuoden 2025 tutkintokohtaisiin kehittämiskohteisiin ja toimenpiteisiin.