Valikko

Sulje

Opinnäytetyö YAMK-tutkinnossa

YAMK-opinnäytetyö on työelämää kehittävä prosessi, jonka tavoitteena on tuottaa uutta tietoa ja ratkaisuja.

Ohita sivuvalikko
Tiivistelmä sivusta
  • Opinnäytetyö on työelämälähtöinen kehittämistehtävä osana YAMK‑tutkintoa
  • Se syventää asiantuntijuuttasi ja tukee omaa työtäsi tai organisaatiosi kehittämistä
  • Opinnäytetyö toteutetaan tutkimuksellisena ja käytännönläheisenä kehittämisprosessina
  • Mahdollisuus eri toteutusmuotoihin (raportti, portfolio tai artikkeli)
  • Ohjattu prosessi, jonka tulokset ovat hyödynnettävissä työelämässä

Tiivistelmä on koostettu tekoälyn avulla.

Opinnäytetyön tavoite

Opinnäytetyö on opiskelijan ammatillisen kehittymisen prosessi. Siinä opiskelija syventää oman alansa osaamista, harjaantuu työelämän kehittäjänä sekä osoittaa kykynsä tutkimuksellisuuteen ja uutta luovaan itsenäiseen työskentelyyn. Opinnäytetyö linkittyy suoritettuihin opintoihin, aihealueen aikaisempaan teoreettiseen ja työelämästä hankittuun tietoon. Laurea-ammattikorkeakoulun ylempien ammattikorkeakoulututkintojen opetussuunnitelmien mukaan opinnäytetyön tehtyään opiskelija osaa

  • tehdä itsenäisesti oman alan kehittämistyötä
  • soveltaa hankittua tutkimustietoutta omassa opinnäytetyössä kriittisesti ja analyyttisesti
  • soveltaa kehittämistehtävään soveltuvia tiedonhankinta- ja analyysimenetelmiä
  • valitun soveltavan tutkimus- ja kehitysmenetelmän ja siihen perustuvan dokumentoinnin ja raportoinnin
  • toimia asiantuntijana soveltavaa tutkimus- ja kehitystyötä tekevässä yhteisössä
  • hakea itsenäisesti tietoa sekä seurata, eritellä ja arvioida kriittisesti oman alansa ammattikäytäntöjen ja tutkimustiedon kehittymistä
  • tuottaa ja soveltaa tietoa itsenäisesti.

Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyöt ovat luonteeltaan työelämää kehittäviä ja uudistavia. Opinnäytetyöprosessin yhteydessä syntyneen tiedon avulla ratkaistaan ongelmia ja esiin nousseita haasteita, kehitetään uusia ratkaisuja, menetelmiä, malleja sekä uutta osaamista eikä niinkään sovelleta yksinomaan tieteellisten tutkimusten kautta tuotettua tietoa sellaisenaan käytännön tilanteeseen. Opinnäytetyö on integroitu opiskelijoiden opintoihin, jotta opiskelijat kehittyisivät omaa työtään ja alaansa kehittävinä asiantuntijoina.

Opinnäytetyöt toteutetaan erilaisissa työelämän organisaatioissa tai kehittämishankkeissa. Useimmiten opinnäytetyö organisoidaan yhteisöllisenä kehittämisprosessina muiden toimijoiden kanssa. Tällöin opinnäytetyöhön osallistuvat henkilöt toimivat yhteisönä, jossa tuotetaan uutta tietoa ja kehitetään oman yrityksen/yksikön lisäksi myös kyseistä alaa sekä työelämää laajemminkin. Kyseessä on organisaation oppiminen sekä organisaatiossa toimivien yksilöiden jatkuva oppiminen ja itsensä kehittäminen siten, että yhteinen näkemys toimintamahdollisuuksien kehittämisestä syvenee. Opinnäytetyö on mahdollista tehdä myös toisen opiskelijan kanssa.

Opinnäytetyö tutkimusraporttina

Opinnäytetyö kirjoitetaan Laurean opinnäytetyöpohjaan hyvää asiatyyliä käyttäen. Lähdemerkintöjen osalta noudatetaan erillistä Laurean kirjallisten töiden ohjetta ks. Lähdeviitteiden ja lähteiden merkintätavat Laureassa (pdf). Opinnäytetyö kirjoitetaan ensisijaisesti koulutuksen kielellä.

Opinnäytetyön rakenne riippuu opinnäytetyön tavoitteista ja muodoista. Lähtökohtana voidaan käyttää tutkimus- raportoinnin rakennetta, mutta kehittämistoimintaa kuvattaessa on syytä kiinnittää erityistä huomiota kehittämisympäristön kuvaukseen, tavoitteiden määrittelyyn, kehittämisprosessin eri vaiheiden kuvaukseen sekä kehittämistoiminnan ja sen tulosten arviointiin.

Opinnäytetyön tulee olla rakenteeltaan eheä ja se käsittää seuraavat osat:

  1. kansilehti eli nimiösivu
  2. tiivistelmä suomeksi
  3. abstract in English
  4. sisällys:
    • Johdanto (mitä selvitetään/kehitetään, miksi se on tärkeää, mihin kokonaisuuteen se liittyy)
    • Tietoperusta (tarkasteltavan ilmiön keskeiset käsitteet ja tietoperustan synteesi eli yhteenveto)
    • Kehittämisasetelma
      • Tarkoitus, tavoitteet, kehittämistehtävät ja kehittämiskysymykset
      • Menetelmälliset ratkaisut
        • kehittämismenetelmän kuvaus ja miten menetelmää käytetään opinnäytetyössä
        • aineiston keruu: millaista aineistoa kerätään ja miten aineisto kerätään
        • aineiston hallintasuunnitelma (missä aineisto säilytetään, kenellä on siihen pääsy, miten aineisto tuhotaan)
        • aineiston analyysin kuvaus: miten aineisto analysoidaan
  5. Tulokset (vastaukset opinnäytetyön tavoitteisiin ja kysymyksiin)
  6. Johtopäätökset ja pohdinta
    • johtopäätökset (käsittäen tulosten ja tietoperustan vuoropuhelun)
    • kehittämisasetelman arviointi: tulokset, valitut menetelmät käsittäen luotettavuuden ja eettisyyden
    • jatkokehittämisaiheet
    • kehittämistyöhön/tutkimukseen liittyvät eettiset ja tietosuojakysymykset
      • Lähteet
      • Liitteet

Opinnäytetyö portfoliona

Portfoliona toteutettava opinnäyte on vaihtoehtoinen tapa toteuttaa YAMK-opinnäytetyö. Siinä opinnäytetyön teema päätetään jo opintojen varhaisessa vaiheessa. Tämä mahdollistaa muun muassa täydentävien opintojen, eri projektien ja muiden tehtävien ja niissä käytettyjen metodien johdonmukaisen valitsemisen niin, että ne tukevat suunniteltua kehittämistyötä. Tämän opinnäytteen muoto ja sisältö voidaan laatia eri tavoin opiskelijan intressien, opinnäytetyön aiheen, tutkimuksen ja kehitystyön sekä lopullisten tulosten perusteella.

Portfolio- opinnäytetyö koostuu yleensä useammasta kuin yhdestä esitysaineistosta. Eri työt, vaiheet ja teemat liitetään toisiinsa niin, että ne muodostavat teoreettisesti perusteltavan ja yhtenäisen kokonaisuuden. Tämä edellyttää järjestelmällisyyttä, jo tehtyjen töiden muokkausta ja syventämistä ja tuloksia ja prosessia arvioivaa yhteenvetoa. Portfolioon kuuluvien tuotosten ei tarvitse olla kirjallisia, mutta ne on pystyttävä dokumentoimaan. Jos portfolio on sähköisessä muodossa ja se on julkinen, siihen laitetaan linkki. Muuten hyödynnetään esimerkiksi kuvakaappauksia.

Portfoliomuotoisesta opinnäytetyöstä tehdään kirjallinen raportti. Se kirjoitetaan Laurean opinnäytetyöpohjaan hyvää asiatyyliä käyttäen. Lähdemerkintöjen osalta noudatetaan erillistä Laurean kirjallisten töiden ohjetta ks. Lähdeviitteiden ja lähteiden merkintätavat Laureassa (pdf). Raportti mukailee tutkimusraportin rakennetta (johdanto, tietoperusta, kehittämisasetelma, tulokset, johtopäätökset ja pohdinta).

Portfolio-opinnäytetyön mahdollisuudesta ja toteutuksesta annetaan koulutusohjelmittain erilliset, tarkemmat ohjeet. Portfolio-opinnäytetyö arvioidaan Laurean YAMK-opinnäytetyön arviointiperusteiden mukaisesti.

Opinnäytetyö artikkelina

Opinnäytetyö voidaan suorittaa myös julkaisuprosessiin hyväksyttynä tieteellisenä artikkelina. Tällöin opinnäytetyöntekijä on joko a) (ensimmäisenä) kirjoittajana yhdessä artikkelissa tai vaihtoehtoisesti b) (toisena) kirjoittajana kahdessa artikkelissa.

Opinnäytetyö tutkimuksellisena kehittämisprosessina

Opinnäytetyöprosessissa voidaan tunnistaa viisi vaihetta: aiheanalyysi-, suunnittelu-, toteutus-, arviointi- ja julkistamisvaihe.

  • Aiheanalyysivaihe, jossa keskeistä on ilmiöön perehtyminen, tiedon hankinta ja käsittely sekä aihevalinnan perustelu. Aiheen on tarkoitus kytkeytyä kiinteästi opiskelijan oman henkilökohtaisen osaamisen, oman työn, työuran tai työyhteisön kehittämiseen ja sen pitäisi myös luoda uutta tietoa laajemminkin kyseessä olevalle alalle. Opinnäytetyön aihe voi muotoutua eri lähtökohdista, esimerkiksi Laurean t&k-ohjelmista tai eri organisaatioista.
  • Suunnitteluvaihe, jossa pohditaan hankitun tiedon merkitystä reflektoiden, tulkiten ja aikaisempia kokemuksia verraten. Huolellinen ja systemaattinen suunnittelu on keskeinen osa kehittämistoimintaa. Suunnitteluvaiheessa laaditaan kehittämisprosessista kokonaissuunnitelma, joka sisältää lähestymistavan, menetelmävalinnat, toteutusprosessin sekä prosessin, aineistonhallintasuunnitelman ja tuotoksen arviointisuunnitelman.
  • Toteutusvaihe, jossa toteutetaan kehittämistehtävä joustavasti suunnitelman mukaisesti, arvioidaan ja seurataan kehittämisprosessia sekä jaetaan kokemuksia. Innovaatioprosessi voi sisältää myös kehittämistoiminnan tavoitteiden ja toimintatapojen uudelleenarviointia. Kehittämistehtävässä tuotettuja tuloksia ja uutta tietoa levitetään jo toteutusvaiheen aikana. Kehittämistehtävä toteutuu dynaamisena ja yhteisöllisenä prosessina.
  • Arviointivaihe, jossa tarkastellaan kehittämisprosessin luotettavuutta, eettisyyttä, siirrettävyyttä ja käyttökelpoisuutta. Olennaista on osaamisen syventäminen. Loppuarvioinnissa voidaan edelleen edetä tulosten jakamiseen ja monistamiseen, mahdollisesti myös kaupallistamiseen. Arviointivaiheessa esitetään jatkohaasteita.
  • Julkistamisvaihe, jossa kehittämistehtävän raportti/opinnäytetyö luovutetaan ja esitetään.

Opinnäytetyöskentelyyn liittyy tutkimus- ja kehittämismenetelmäopinnot sekä seminaari-/työpajatyöskentely. Myös muut opinnot kytkeytyvät opinnäytetyöskentelyyn. Seminaari-/työpajatyöskentelyn tavoitteena on käsitellä kehitystehtävän aiheita ja edistää opinnäytetyöprosessin etenemistä. Seminaari- työpajatyöskentelyn tavoitteena on mahdollistaa ja harjoitella opinnäytetyötä kehittävää vertaisarviointia. Osallisina opinnäytetyöprosessissa ovat myös työyhteisön/sidosryhmän edustajat. Jokaisella opiskelijalla on aiheen mukainen henkilökohtainen ohjaaja ja mahdollisesti työelämämentori. Ohjausta annetaan ryhmissä ja yksilöllisesti.

Sopimus työelämäkumppanin kanssa

Jos opinnäytetyö on hankkeistettu, siitä tulee laatia kirjallinen sopimus työelämäkumppanin kanssa. Aiheanalyysi voi olla osa sopimusta. Opinnäytetyösopimus on säilytettävä opinnäytetyöprosessin ajan sekä vähintään puoli vuotta sen valmistumisen jälkeen.

Voit käyttää alla olevaa opinnäytetyösopimuspohjaa, jos aineiston ja tulosten käyttöoikeuksissa ei ole sovittavaa. Tämä voi sopia esimerkiksi kehittämishankkeisiin, jossa ei kerätä tutkimusaineistoa ja julkaista niiden perusteella tuloksia. Sote-aloille ja muille aloille löydät alta omat sopimuspohjansa.

Opinnäytetyösopimus (sote-alat)

Opinnäytetyösopimus (muut alat)

Alla olevaa Opinnäytetyösopimuspohjaa voi käyttää kaikissa tapauksissa. Käytä alta löytyvää opinnäytetyösopimuspohjaa aina, kun on tarpeen sopia aineiston hallinnasta ja opinnäytetyöhön liittyvistä oikeuksista. Tätä suositellaan käytettäväksi aina tutkimustyyppisissä opinnäytetöissä.

  • Opinnäytetyösopimus (tutkimus- ja kehittämistyö)
  • Ohje opinnäytetyösopimuksen sähköiseen allekirjoittamiseen
  • Opinnäytetyön yleiset sopimusehdot (Nämä annettavaksi toimeksiantajalle, jonka kanssa allekirjoitetaan sopimus)
  • Työelämän palautelomake
  • Aineistonluovutussopimus (käytetään tarvittaessa)

Hyvään työelämäkumppanuuteen kuuluu keskustelu siitä, miten yhteistyö etenee ja millaisia asioita se sisältää. Käy työelämäkumppanin kanssa avoin keskustelu opinnäytetyötyön vaiheista ja sen sisällöistä. Täältä löydät lisätietoa sopimuksest

TKI-hankkeessa on mukana opiskelija, joka tekee osana hanketta opinnäytetyön. Mitä sopimuksia tarvitaan?

TKI-hankkeessa on mukana opiskelija, joka tekee osana hanketta opinnäytetyön. Mitä sopimuksia tarvitaan?

Jos toimit Laurean ulkopuolisen rahoituksen hankkeessa, osana opinnäytetyötään tai muita opintojaan, allekirjoita Laurean standardimuotoinen oikeuksienluovutussopimus, saman jonka kaikki hankkeeseen osallistuvat laurealaiset allekirjoittavat.

Sopimus mainitsee erikseen opinnäytetyön poikkeuksena: ”Mikäli Sopimustutkimukseen kuuluu osana Luovutuksenantajan opinnäytetyön laatiminen, oikeudet opinnäytetyöhön eivät siirry Laurealle.” Laurea tekee normaalit hankesopimukset yhteistyötahojen kanssa, jos sellaisia hankkeessa on, mutta yksittäiseen opinnäytetyöhön liittyen ei tehdä sopimusta Laurean ja yhteistyötahon kanssa.

Tutkimusetiikka

Tutkimuseettiset ohjeet

Kaikkien alojen opinnäytetöissä noudatetaan Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ihmistieteiden eettisiä periaatteita ja hyvää tieteellistä käytäntöä  sekä  ammattikorkeakoulujen opinnäytetöiden eettisiä suosituksia. Tutkimuseettisiin ohjeisiin on hyvä tutustua jo opinnäytetyöprosessin alkuvaiheessa.

Opinnäytetöissä on usein muita ihmisiä tiedon antajina tai tutkimuksen kohteena. Osallistujien vapaaehtoisuuteen, informointiin ja tunnistamattomuuteen tulee kiinnittää erityistä huomiota.

Jos teet opinnäytetyön omalla työpaikalla, sinun tulee tiedostaa toimivasi tutkijan tai kehittäjän roolissa. Myös tällöin tulee hakea tutkimuslupa sekä pyytää opinnäytetyöhön osallistuvilta henkilöiltä suostumus osallistumiseen ja henkilötietojen käsittelyyn.

Eettinen ennakkoarviointi

Joitakin tärkeitä aiheita ei voi tutkia ilman, että poiketaan tutkimuseettisistä periaatteista. Tällöin tutkimuseettinen toimikunta arvioi, voidaanko tutkimus suorittaa eettisesti hyväksyttävällä tavalla.

Seuraavat tutkimusasetelmat edellyttävät eettistä ennakkoarviointia:

  • tutkimukseen osallistumisessa poiketaan tietoon perustuvan suostumuksen periaatteesta (esimerkiksi suostumusta ei voida pyytää tai suostumuksen vapaaehtoisuutta ei voida varmistaa)
  • tutkimuksessa puututaan fyysiseen koskemattomuuteen
  • tutkimus kohdistuu alle 15-vuotiaisiin ilman huoltajan erillistä suostumusta
  • tutkimuksessa esitetään tutkittavalle poikkeuksellisen voimakkaita ärsykkeitä
  • tutkimuksella on riski aiheuttaa tutkittaville tai heidän läheisilleen normaalin arkielämän rajat ylittävää henkistä haittaa
  • tutkimuksen toteuttaminen voi merkitä turvallisuusuhkaa tutkittavalle tai tutkijalle tai heidän läheisilleen.

Opiskelija ja ohjaaja hakevat yhdessä tutkimuseettistä ennakkoarviointia Pääkaupunkiseudun ammattikorkeakoulujen ihmistieteelliseltä eettiseltä toimikunnalta toimikunnan esittämällä lomakkeella. Hakemuksessa yksilöidään selkeästi se, mihin tutkimuseettisiin seikkoihin ennakkolausuntoa haetaan.

Tutkimusluvan hakeminen

Tutkimuslupien osalta noudatetaan kohdeorganisaation käytänteitä ja opiskelija on vastuussa tutkimusluvan hankkimisesta. Varaudu siihen, että tutkimusluvan hankkimiseen voi mennä aikaa. Tutkimuslupa edellyttää yleensä tutkimus- ja aineistonhallintasuunnitelmaa ja tietosuojailmoitusta.

Laurean tutkimuslupa tarvitaan, kun tutkimus kohdistuu Laurean opiskelijoihin, Laurean henkilökuntaan tai Laureaan organisaationa. Tutustu tutkimuslupaa koskevaan ohjeistukseen, toimi sen mukaan ja lähetä tutkimuslupahakemus sitten, kun sinulla on kaikki siihen tarvittavat dokumentit valmiina. 

Osallistujien informointi, suostumus ja aineiston jatkokäyttö

Kun opinnäytetyöhön osallistuu ihmisiä, esimerkiksi haastatteluun, havainnointiin, kyselyyn tai työpajaan, heitä informoidaan opinnäytetyöstä ja heidän osuudestaan siinä. Tässä yhteydessä kerrotaan myös, jos opinnäytetyön aineistoa jatkokäytetään tai tallennetaan data-arkistoon. Osallistujilta pyydetään suostumus osallistumiseen ja henkilötietojen käsittelyyn. Ne voidaan pyytää yksilöidysti samalla lomakkeella tai erillisillä lomakkeilla.  

Hyödynnä tarvittaessa Laurean tiedotepohjaa ja suostumuspohjaa.

Tutkimusvilppi

Toisten tutkijoiden tai tekoälyn aineistojen esittäminen ilman viittausta on plagiointia eli tutkimusvilppiä. Opinnäytetyöntekijä voi syyllistyä plagiointiin huolimattomuuttaan yhdistellessään tekstejä digitaalisista lähteistä tai kopioidessaan kuvioita erilaisista julkaisuista.

Plagioinnin tunnistamiseksi valmiit opinnäytetyöt tarkistetaan plagiaatintunnistusohjelmaa käyttäen. Lähetä työ plagioinnin tarkastukseen vasta kun olet saanut luvan ja ohjeet opinnäytetyöohjaajaltasi.  Joillakin koulutusohjelmilla on käytössä omia opinnäytetyön tekemiseen tarkoitettuja Canvas-työtiloja. Varmista ohjaajaltasi, teetkö palautuksen koulutusohjelmasi opinnäytetyötilaan vai YAMKin yleiseen Turnitin-tarkastustyötilaan. Yleiseen työtilaan voit liittyä tällä linkillä: https://canvas.laurea.fi/enroll/CGMR7H Palautettuasi tehtävän, voit myös varmuuden vuoksi lähettää ohjaajallesi sähköpostilla linkin tehtävään, johon palautuksen teit, jotta palautuspaikasta ei jää epäselvyyttä. 

Tutkimus- ja kehittämistyön etiikka -opinto

Opinnon aiheena ovat hyvä tieteellinen käytäntö, opinnäytetöiden eettiset suositukset sekä tutkimukseen osallistujien oikeudet ja eettinen ennakkoarviointi. Opinto suoritetaan itsenäisesti, oman aikataulun mukaan.

Opinto on pakollinen osa YAMK-opintojen opinnäytetyöprosessia seuraavasti:

  • jokaisen vuonna 2021 ja sen jälkeen aloittavan YAMK-opiskelijan tulee suorittaa opinto osana tutkintoaan
  • jokaisen YAMK-opiskelijan, joka valmistuu 1.8.2021 jälkeen, tulee suorittaa opinto ennen valmistumistaan

Tammikuusta 2022 alkaen uudet opiskelijat suorittavat opinnon osana Opiskelutaitojen kehittäminen ja johtaminen YAMK-opinnoissa -opintojaksoa.

Opinnon toteutukset ovat avoinna kaksi kertaa vuodessa:

  1. suoritusaika 1.12.-15.6.
  2. suoritusaika 1.6.-31.12.

Löydät opinnon Pakista koodilla ”JY00BT10 Tutkimus- ja kehittämistyön etiikka”. Kun ilmoittautumisesi on hyväksytty, pääset automaattisesti Canvas-kurssialueelle. Opintojen suoritusmerkinnät kirjataan lähtökohtaisesti kerran kuussa. Mikäli tarvitset valmistumisen takia kirjauksen tietyssä aikataulussa, suoritathan opinnon hyvissä ajoin ja olethan kurssin suoritettuasi yhteydessä mooc@laurea.fi -osoitteeseen, jotta kirjaus voidaan tehdä sinulle ennen valmistumistasi.

Opinnäytetyön tietosuoja

Varmista, että tiedät henkilötietojen käsitteet  ennen kuin alat keräämään henkilötietoja. Mieti tarkoin, mitä opinnäytetyösi tarkoitusta varten tarvitset mitäkin henkilötietoa. Varmista tarvittaessa myös henkilötietojen käsittelyyn liittyvät vastuut opinnäytetyön toimeksiantajan kanssa. 

Jos aiot kerätä tai käyttää arkaluonteisia henkilötietoja tai muita tietoja, joiden käsittelystä voi koitua riskejä henkilöille, arvioi käsittelyn tarpeellisuutta, oikeasuhteisuutta ja henkilötietojen käsittelystä aiheutuvia riskejä sekä tarvittavia toimenpiteitä, joilla riskeihin puututaan. Vaikutusten arvioinnin avulla voit osoittaa, että henkilötietojen käsittely on asianmukaista ja pystyt arvioimaan henkilötietojen käsittelyyn kohdistuvia riskejä ja suojaustoimenpiteitä.

Varmista, että kohderyhmä ymmärtää, miten heidän tietojaan käsitellään ja mitä oikeuksia heillä on. Mikäli henkilötietojen käsittely perustuu suostumukseen huolehdi siitä, että suostumus on todennettavissa jälkikäteen. Tarvittaessa voit hyödyntää Laurean opinnäytetöiden tietosuojailmoituspohjaa.

Suojaa tiedot asianmukaisesti ja hävitä henkilötiedot sen jälkeen, kun et enää tarvitse niitä. Käsittele henkilötietoja vain Laurean suosittelemissa tietoaineistojen luokittelun mukaisissa käsittelypaikoissa.

Katso myös useimmin kysyttyjä kysymyksiä tietosuojaan ja tietoturvaan liittyen.

Opinnäytetyön aineistonhallintasuunnitelma

Kun työssä syntyy aineistoa (esimerkiksi haastattelu, kysely, havainnointi, työpaja), tee aineistonhallintasuunnitelma. Hyvällä suunnittelulla ja opinnäytetyön valmistelutoimilla vältyt myöhemmin ikäviltä yllätyksiltä ja ylimääräiseltä työltä. Aineistonhallintasuunnitelma auttaa huomioimaan riittävän varhaisessa vaiheessa opinnäytetyöhön ja sen toteutukseen liittyviä tietosuojalainsäädännön ja eettisten normien vaikutuksia samoin kuin opinnäytetyön julkistamista ja aineiston avaamista koskettavia, tarvittaessa erikseen sovittavia asioita. 

Täältä löydät Laurean YAMK-aineistonhallintasuunnitelmapohjan ja ohjeet aineistonhallintasuunnitelman tekoon:

Käy läpi toimeksiantajan ja Laurean oikeudet aineistoon, mikäli tarpeen.

Huolehdi työn aineiston versionhallinnasta ja tarkoituksenmukaisesta tallentamisesta. Tarkista aineistollesi sopivat tallennuspaikat ja jakotavat Laurean suosittelemista tietoaineistojen luokittelun mukaisista käsittelypaikoista.

Mitä tehdä aineistolle opinnäytetyön valmistuttua? 

Tuhoa opinnäytetyösi aineisto seuraavissa tapauksissa:

  • Et ole etukäteen informoinut tutkittavia aineiston jatkokäytöstä.
  • Henkilötietotietoja sisältävää aineistoa ei tulla anonymisoimaan.
  • Et ole sopinut korkeakoulun tai toimeksiantajan kanssa muuta.

 Vinkit henkilötietoja sisältävän aineiston tuhoamiseen:

  • Paperinen aineisto voidaan hävittää tehokkaasti esimerkiksi silppurilla tai polttamalla.
  • USB-tikulla oleva aineisto voidaan hävittää tuhoamalla tikku.
  • Sähköisen aineiston osalta hävittäminen voi tapahtua esimerkiksi päällekirjoittamalla. Pelkkä aineiston siirtäminen tietokoneen roskakoriin tai roskakorin tyhjentäminen ei vielä sellaisenaan tarkoita aineiston pysyvää hävittämistä.

Aineiston mahdollinen säilyttäminen: Keskustele opinnäytetyösi aineiston säilyttämisestä opinnäytetyön ohjaajan ja toimeksiantajan kanssa. Huomaa, että jos aineisto sisältää tunnisteellista henkilötietoa tai muuta säilyttämistä estävää sisältöä (esimerkiksi yrityssalaisuuksia), et voi säilyttää sitä sellaisenaan. Otathan huomioon, että aineiston mahdollisesta jatkokäytöstä ja esimerkiksi toimeksiantajan tai korkeakoulun aineiston rinnakkaiskäytöstä, myös omasta jatkokäytöstäsi, on ilmoitettava tutkittaville jo ennen aineistonkeruuta. Jatkokäytöstä on informoitava ymmärrettävästi kohdehenkilöitä. 

Tiivistelmän kirjoittaminen

Tiivistelmän tarkoitus

Tiivistelmä on opinnäytetyösi pienoiskoossa. Se antaa ensivaikutelman siitä, mitä tietoa lukija voi opinnäytetyöstäsi saada. Kirjoittaessasi tiivistelmää ajattele kirjoittavasi lukijalle, joka ei tunne aihettasi entuudestaan. Tiivistelmätekstistä pitää syntyä kokonaiskuva opinnäytetyön pääsisällöstä. Huomaathan, että tiivistelmä tulee julkisena näkyviin Theseuksessa, joten siinä ei saa näkyä henkilötietoja eikä yrityssalaisuuksia. 

Tiivistelmän sisältö

Tehtäväsi on tiivistää tekstisi yhteen sivuun eli noin 200 sanaan. Käytä siis ilmauksia, jotka parhaiten kuvaavat sisältöä ja karsi pois yksityiskohtien kuvaukset. Voit jakaa tiivistelmäsi esimerkiksi kolmeen tekstikappaleeseen. Ensimmäisessä kappaleessa kuvaa opinnäytetyön tarkoitus, tavoitteet, taustoja ja kohderyhmiä. Käsittele toisessa kappaleessa lyhyesti menetelmiä ja aineistoa. Kolmannessa kuvaa tuloksia, tärkeimpiä johtopäätöksiä ja kehittämisideoita. Tarkista lopuksi, antaako teksti täsmällisen kuvan opinnäytetyösi keskeisestä sisällöstä. 

Tiivistelmän tyyli

Tiivistelmä kirjoitetaan passiivissa eikä persoonapronomineja käytetä. Tiivistelmän aikamuoto on mahdollisuuksien mukaan imperfekti, varsinkin omaa työtä koskeva osuus kirjoitetaan imperfektissä. Käytä kirjoittaessasi huoliteltua asiatyyliä ja yritä kuvata työtäsi objektiivisesti. Älä käytä suoria kysymyslauseita. Muista kirjoittaa lyhenteitä käyttäessäsi sana auki, kun se mainitaan ensimmäisen kerran tekstissä. Tiivistelmän tulee toimia itsenäisenä tekstinä, eli teksti täytyy muotoilla niin, ettei lähdeviittauksia tarvita. 

Erityistä huomioitavaa englanninkielisestä tiivistelmästä

  • Tarvitset englanninkielistä tiivistelmääsi varten termien tarkat englanninkieliset vastineet, jotka löydät useimmiten vain alan kirjallisuudesta.
  • Tarkista koulutuksesi englanninkielinen nimi Pakista. Vaihda Pakin kieli englanniksi oikeasta yläreunasta oman nimen vierestä. Koulutuksen nimen ja tutkintonimikkeen englanniksi löydät omista opiskelutiedoistasi painamalla etusivun sinisestä laatikosta painiketta opiskeluoikeuden tiedot/study entitlement information.
  • Voit käyttää englanninkielisen tiivistelmän kielentarkistuksessa apuna esimerkiksi Microsoft Co-pilotia.

Opinnäytetyön julkisuus ja julkaiseminen

Opinnäytetyö on korkeakoulututkinnon osa, jonka tulee olla avoimesti arvioitavissa. Hyväksytyt opinnäytetyöt ovat rehtorin päätöksellä (Tj. 47/2006, 21.3.2016) julkisia. Julkisuudella taataan opinnäytetöiden objektiivinen ja tasapuolinen arviointi. Salassa pidettäviä osioita ei voida sisällyttää työn arvioitavaan kokonaisuuteen.

Ohjaaja antaa luvan opinnäytetyön julkaisuun. Laurean opinnäytetyöt julkaistaan sähköisesti Theseus-tietokannassa.

Vaihtoehtoina tallennukseen ovat joko:

  1. Avoin kokoelma eli työ avoimessa verkossa internetissä tai
  2. Käyttörajattu kokoelma eli rajoitettu käyttö vain oman ammattikorkeakoulusi määrittelemissä IP-osoitteissa.

Käytännössä kaikkien Theseukseen tallennettujen opinnäytetöiden metatiedot (tekijä, työn nimi, asiasanat, tiivistelmä) näkyvät verkossa. Käyttörajattuun kokoelmaan tallennettujen töiden itse pdf-tiedosto ei avaudu kuin vain Laurean sisäisessä verkossa. Lue lisätietoa avoimesta ja käyttörajatusta kokoelmasta sekä Google-näkyvyydestä.

Ohjeet opinnäytetyön julkaisuun Theseus-tietokantaan

Laurean opinnäytetyöt julkaistaan sähköisesti Theseus-tietokannassa. Kun opinnäytetyön ohjaaja on tarkastanut ja hyväksynyt työn, ohjaaja antaa opiskelijalle luvan tallentaa valmiin opinnäytetyön sähköiseen Theseus-tietokantaan. Opinnäytetyön voi tallentaa tietokantaan vain kerran, eikä sitä voi tallennuksen jälkeen muokata. On tärkeää, että opinnäytetyöstä tallennetaan lopullinen versio, jonka ohjaaja on hyväksynyt.

Opinnäytetyön tallentaminen Theseus-tietokantaan

1. Muunna word-tiedosto yhdeksi pdf-tiedostoksi.

2. Mene osoitteeseen submissions.theseus.fi ja siellä kohtaan Theseuksen tallennussivulla Kirjaudu järjestelmään Laurean tunnuksilla ja valitse kokoelma, johon haluat tallentaa työn. Laurea suosittaa tallentamaan työn avoimeen kokoelmaan (Opinnäytetyöt – Avoin kokoelma). Jos olet epävarma, haluatko tallentaa työn avoimeen tai käyttörajattuun kokoelmaan lue ohje.

3. Lue ensin julkaisulisenssi ja hyväksy se sivun alalaidasta. Hyväksymällä annat oikeudet tallentaa työ Theseukseen. Hyväksyttyäsi julkaisulisenssin paina Seuraava. 

4. Seuraavalla sivulla ladataan työ tietokantaan omalta tietokoneeltasi. Voit ladata useampia tiedostoja (esim. liiteet). Huom! Tallenna työ PDF/A-muodossa ja mielellään yhtenä tiedostona. Työn tallennus word-muodossa ei onnistu.

5. Seuraavaksi tallennetaan julkaisun perustiedot. Tähdellä merkityt tiedot ovat pakollisia. Huom! Merkitse sähköpostiosoitekenttään osoitteeksi oma toimiva sähköpostiosoitteesi valmistumisen jälkeen.

Valitse, mitä oikeuksia annat opinnäytetyösi lukijoille. ”Kaikki oikeudet pidätetään” tarkoittaa normaalin tekijänoikeuslainsäädännön antamia oikeuksia. Sinulla on myös mahdollisuus jakaa haluamiasi tekijänoikeuksia opinnäytetyösi käyttäjälle valitsemalla Creative Commons -lisenssi. Lisenssiin voit tutustua tarkemmin Theseuksen tallennussivulla.

Generoi työlle URN eli pysyvä tunniste klikkaamalla linkkiä Hae URN-tunnus.

Valitse asiasanat Theseuksen ehdottamista asiasanoista rastittamalla haluamasi sanan viereinen laatikko. Voit myös lisätä omia asiasanoja kontrolloidun asiasanaston YSOn asiasanoista. Aloita kirjoittamaan haluamaasi asiasanaa, valitse se avautuneesta pudotusvalikosta ja lisää se painamalla Lisää-painiketta. Huom! Käytä vain ehdotettuja asiasanoja, älä keksi niitä itse. Itse keksittyjen sanojen tallennus ei onnistu tietokantaan. Tallenna yksi asiasana kerrallaan.  

6. Saat sähköpostiisi vahvistuksen opinnäytetyösi tallentumisesta Theseus-tietokantaan vasta, kun työ on käsitelty. Työsi ei näy Theseuksessa välittömästi, sillä Laurea-kirjaston henkilökunta tarkistaa tiedot viikon kuluessa, jonka jälkeen opinnäytetyösi verkkoversio hyväksytään tietokannassa. Vasta tämän jälkeen opinnäytetyösi näkyy avoimessa verkossa.

Ongelmatilanteissa voit pyytää apua oman kampuksesi kirjastosta.

Opinnäytetyö käyttörajatussa kokoelmassa 

Mikäli opiskelija ei halua opinnäytetyötään Theseukseen avoimesti, tallentaa hän opinnäytetyön Theseuksen käyttörajattuun kokoelmaan. Käytännössä kaikkien Theseukseen tallennettujen opinnäytetöiden metatiedot (tekijä, työn nimi, asiasanat, tiivistelmä) näkyvät verkossa. Käyttörajattuun kokoelmaan tallennettujen töiden itse pdf-tiedosto ei avaudu kuin Laurean verkossa. Lisätietoa käyttörajatusta kokoelmasta ja töiden Google-näkyvyydestä.

Opinnäytetyön painatus 

Opinnäytetyön voi painattaa omakustanteisesti PunaMustassa. Valitse ensin Laurea ja sen jälkeen pehmeät kannet ja kansiväriksi numero 6, valkoinen kansi sinisellä selkäteipillä. 

Kypsyysnäyte mediatiedotteena

Ylempää ammattikorkeakoulututkintoa varten opiskelijan on kirjoitettava opinnäytetyönsä alalta kypsyysnäyte, jolla osoitetaan perehtyneisyyttä alaan ja koulusivistyskielen mukaista kielitaitoa (Valtioneuvoston asetus ammattikorkeakouluista 1129/2014). Ammattikorkeakoulu päättää kypsyysnäytteestä silloin, kun opiskelijalta ei vaadita 7 §:n 1 momentissa tarkoitettua kielitaitoa. Kypsyysnäyte kirjoitetaan opiskelijan koulusivistyskielellä. Kypsyysnäyte tehdään aina henkilökohtaisena suorituksena.

Laurean ylemmissä ammattikorkeakoulututkinnoissa kypsyysnäyte tehdään mediatiedotteena opinnäytetyön julkaisuvaiheessa. Kypsyysnäytteen avulla opiskelija osoittaa kykynsä tiedottaa medialle oman opinnäytetyönsä tuloksista ja niiden hyödynnettävyydestä. Mediatiedotteen tavoitteena on saada näkyvyyttä opinnäytetyölle ja tuoda aikaansaatuja tuloksia esille työelämää kiinnostavalla tavalla.

Kypsyysnäyte toimitetaan arvioitavaksi opinnäytetyön ohjaajalle opinnäytetyön arvioinnin yhteydessä. Kypsyysnäyte arvioidaan asteikolla hyväksytty/hylätty. Hyväksyntä edellyttää oleellisen tiedon selkeää tiivistämistä, tekstin johdonmukaisuutta ja hyvää asiatyyliä. Laurean viestintä julkaisee mediatiedotteita Laurean www-sivuilla. Viestintä päättää mediatiedotteen julkaisemisesta toimituksellisten periaatteiden ja kriteerien mukaisesti.

Täältä löydät käytännön ohjeen mediatiedotteen kirjoittamiseen.

Opinnäytetyön arviointikriteerit

Ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyön tasovaatimukset ovat kansallisen (NQF) ja eurooppalaisen (EQF) tutkintojen viitekehyksen mukaisia. Opinnäytetyötä arvioidaan kolmen ulottuvuuden näkökulmasta: työelämän kehittäminen, tutkimuksellisuus sekä itsenäisyys ja luovuus. Nämä kriteerit ovat voimassa 1.1.2026 alkaen. 

Työelämän kehittäminen

  • työelämälähtöisyys
  • kehittämisen prosessi
  • kehittämismenetelmien käyttö
  • kehittämistyön konkreettisten tuotoksen hyödynnettävyys työelämän kannalta
  • raportointi

Tutkimuksellisuus

  • opinnäytetyön tietoperusta
  • tutkimukselliset asetelmat
  • tutkimusmenetelmien käyttö
  • tutkimusetiikka

Itsenäisyys ja luovuus

  • opinnäytetyöprosessin itsenäisyys ja vastuullisuus
  • luovuus ja ongelmanratkaisuvalmiudet
  • itsenäinen pohdinta
  • opinnäytetyön tulosten uutta luova tai laajempi siirrettävyys. 

Opinnäytetyön arvioi ohjaaja ja toinen opettaja. Mahdollisen työelämän edustaja arvioi opinnäytetyön hyödynnettävyyttä. Opiskelija saa opinnäytetyöstä arvioivien opettajien yhdessä laatiman kirjallisen lausunnon.

Aiemmin suoritetun opinnäytetyön hyödyntäminen

Aikaisemmin julkaistua vähintään ylemmän korkeakoulututkinnon tasoista opinnäytetyötä ei voi suoraan hyväksilukea osaksi Laurean YAMK-tutkintoa, mutta opinnäytetyötä voi hyödyntää sisällöllisesti ja/tai metodisesti YAMK-tutkinnon opinnäytetyön lähtökohtana.

Voit arvioida aikaisemman opinnäytteen sopivuutta suhteessa Laurean opinnäytetyön kriteereihin ja nykyisen koulutuksensa aikana tavoittelemaasi osaamiseen. Tee kirjallinen esitys aikaisemman opinnäytetyön hyödyntämisestä koulutuksen vastuuopettajalle.

Voit yhdessä vastuuopettajan kanssa arvioida, miten aikaisempaa opinnäytetyötä voi hyödyntää Laurean arviointikriteereitten ja esittämiesi tavoitteiden saavuttamiseksi. Työn toteutuksessa tulee ottaa huomioon eettisiin periaatteisiin kuuluva itsensä plagioinnin välttäminen. Esitä opinnäytetyössäsi selkeästi viittauksin ja kuvauksin miten aiempaa opinnäytetyötä on hyödynnetty uudessa opinnäytetyössä. Normaalilla tavalla ohjattu työ esitellään ja arvioidaan Laurean opinnäytetyön arviointikriteerien ja arviointimenettelyn mukaisesti.