Valikko

Sulje

Tradenomien, restonomien ja estenomien harjoitteluohjeet

Tutustu tradenomien, restonomien ja estenomien harjoittelun ohjeisiin tällä sivulla.

Ohita sivuvalikko

Harjoittelun tavoite ja sisältö

Harjoittelun tavoitteena on tukea opiskelijan kasvua asiantuntijaksi. Harjoittelun sisältö määräytyy kunkin koulutuksen opetussuunnitelman harjoittelumoduulin mukaan.  

Ensimmäisen harjoittelujakson aikana tavoitteena on harjoitella organisaation päivittäisiä työtehtäviä mahdollisimman monipuolisesti. Harjoittelussa sovelletaan tietoja ja taitoja käytäntöön, ja samalla opitaan uutta työtehtäviä tekemällä. 

Toisen harjoittelujakson aikana opiskelija kehittää ja syventää osaamistaan valitsemallaan asiantuntijuusalueella. Harjoittelussa vahvistetaan työelämäyhteyksiä ja opitaan arvioimaan omia uramahdollisuuksia.

Molempiin harjoitteluihin sisältyy oppimistehtävä.

Harjoittelun laajuus

Harjoittelun laajuus on yhteensä 30 opintopistettä. Harjoittelu suoritetaan yleensä kahdessa jaksossa, mutta sen voi halutessaan suorittaa myös yhtenä kokonaisuutena eli viiden kuukauden yhdistettynä harjoittelujaksona.

Harjoittelujaksot suoritetaan opiskelijan valitsemana ajankohtana henkilökohtaisen oppimissuunnitelman mukaisesti. Yksi harjoittelujakso (15 op) vastaa 10 viikkoa tai 400 tuntia työssä sisältäen oppimistehtävän tekemisen. HOPSilla harjoittelut näkyvät lähtökohtaisesti opetussuunnitelman mukaisissa ajankohdissa.

Yhdistetty harjoittelu on 20 kokonaista työviikkoa tai 800 työtuntia. Yhdistetyn harjoittelun toimintaympäristön tulee mahdollistaa toisen työharjoittelun tavoitteiden saavuttaminen. 

Hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen harjoitteluissa

Jo olemassa oleva osaaminen voidaan huomioida tutkinnossa osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen kautta.  Näytöllä voi osoittaa harjoittelun tavoitteiden mukaista osaamista riippumatta siitä, missä, miten ja milloin osaaminen on hankittu. 

Osaaminen voidaan tunnustaa työtodistuksen ja sen pohjalta käytävän keskustelun, kirjallisen raportin tai muun ohjaajan kanssa sovittavan näytön perusteella. Ohjaaja määrittelee näytön vastaanottamisen menettelytavan tapauskohtaisesti yhdessä opiskelijan kanssa. Näytön vaatimukset perustuvat opetussuunnitelman tavoitteisiin.

Näyttönä osoitettu osaaminen arvioidaan samoilla kriteereillä kuin osaaminen moduulissa muutenkin arvioitaisiin eli suorituksesta annetaan arvosana (H) hyväksytty/ (0) hylätty ja opiskelija osallistuu osaamisensa arviointiin. Opiskelija voi täydentää näyttöään saamansa palautteen perusteella.

Osaamisen näytön kriteerit tulee olla etukäteen opiskelijan tiedossa. Näytön ottaa vastaan pääsääntöisesti harjoittelusta vastaava ohjaaja.  

Ohje harjoitteluihin 1 ja 2 

Työharjoittelu voi olla palkallista tai palkatonta. Opiskelija on palkattoman harjoittelun aikana Laurean opiskelijana, jolloin opiskelija, harjoittelupaikan edustaja ja Laurean edustaja tekevät harjoittelusopimuksen. Palkattoman harjoittelun aikana opiskelija on vakuutettu Laurean toimesta.  

Harjoittelu voi olla myös palkallista, jolloin opiskelija on työ- tai virkasuhteessa harjoittelupaikkaansa. Tällöin opiskelija ja työnantaja tekevät keskenään erillisen työsopimuslain mukaisen työsopimuksen, jolloin opiskelija saa harjoittelustaan palkkaa ja on työnantajan työsuojelun piirissä.  

Opiskelija hankkii harjoittelupaikan itse. Harjoittelupaikaksi soveltuu yritys, julkisyhteisö tai muu organisaatio. Oma yritys tai opiskelijan nykyinen työpaikka saattaa soveltua harjoittelupaikaksi, mikäli työn sisältö vastaa harjoittelun tavoitteita ja yrityksellä on Y-tunnus. Asiasta keskustellaan ja sovitaan harjoittelusta vastaavan ohjaajan kanssa.  

Laurealla on myös joitakin eri kumppaneiden kanssa solmittuja yhteistyösopimuksia.

Opiskelija voi suorittaa työharjoittelujaksot myös ulkomailla. Harjoittelupaikka haetaan itse, mutta Laurean kansainvälisyydestä vastaavilta henkilöiltä saa ohjausta ja tietoa mm. apurahasta. Tarkemmin asiasta: Harjoittelun suorittaminen ulkomailla.

Opintotuki harjoittelun aikana 

Harjoittelun tapahtuessa kesällä opiskelija voi saada kesän ajalta harjoitteluunsa opintotukea ja asumislisää. Ulkomailla suoritettua harjoittelua varten saa korotettua tukea. Lisätietoja saa KELA:lta. 

Muistilista –  ennen harjoittelua 

  • Osallistu työharjoitteluinfoon harjoittelusta vastaavan ohjaajan ilmoittamana ajankohtana.

Kun harjoittelusta on sovittu työnantajan kanssa,

  • Hyvinkään opiskelijat ilmoittautuvat harjoittelujaksolle sähköisellä ilmoittautumislomakkeella tästä linkistä: Hyvinkää (Lyyti-lomake).
  • Muiden kampusten opiskelijat ottavat yhteyttä suoraan harjoittelusta vastaavaan ohjaajaan (yleensä tuutori), joka ohjeistaa käyttämään jompaakumpaa ym. linkkiä tai jotain muuta ilmoittautumistapaa.   
  • Kirjaa harjoittelupaikkatiedot PRM-portaaliin.  

Jos menet palkattomaan harjoitteluun, allekirjoita Laurean harjoittelusopimus harjoittelupaikan edustajan kanssa. Käytä tätä harjoittelusopimuspohjaa, ja liitteeksi harjoittelupaikan tarjoajalle on toimitettava sopimusehdot liite harjoittelusopimukseen. Harjoittelusta vastaava ohjaaja tarkistaa ja allekirjoittaa sopimuksen ja neuvoo, mihin se tallennetaan. Laurean vakuutus koskee harjoittelua, jossa et ole työsuhteessa.   

Palkattomiin harjoittelusopimuksiin käytetään oma harjoittelusopimuspohjaa, joka allekirjoitetaan sähköisesti Laurea Sign –allekirjoituspalvelussa. Katso ohjeet harjoittelusopimuksen täyttämiseen ja allekirjoituksen lähettämiseen.

Palkallisessa harjoittelussa olet työsuhteessa työnantajaan ja teet kirjallisen työsopimuksen työnantajan kanssa. Työsopimuksessa sovitaan työsuhteen ehdoista kuten palkasta, työtehtävistä ja työajasta. Työsuhteessa kuulut työnantajan vakuutuksen piiriin. 

Muistilista – harjoittelun jälkeen 

Molempiin harjoitteluihin sisältyy oppimistehtävä. Palauta se mahdollisimman pian kuitenkin viimeistään kuukauden kuluessa harjoittelun päätyttyä harjoittelusta vastaavalle ohjaajalle. Yhdistetystä harjoittelusta opiskelija laatii kakkosharjoittelun mukaisen oppimistehtävän. Jos ohjaaja ei neuvo muuta, niin tässä tehtävänannot: ykkösharjoittelun oppimistehtävä ja kakkosharjoittelun oppimistehtävä.  

Palautekeskustelu / seminaari pidetään sekä ensimmäisen että toisen harjoittelun yhteydessä ohjaajan ilmoittamana ajankohtana. Jos harjoittelu tehdään yhdistettynä, palautekeskustelu pidetään kerran ohjaajan ilmoittamana ajankohtana. Palautekeskusteluun osallistuminen on edellytys hyväksymismerkinnän saamiseksi. 

Saat harjoittelusta hyväksymismerkinnän (H) kun olet palauttanut oppimistehtävän ja kopion työ/harjoittelutodistuksestasi harjoittelusta vastaavalle ohjaajalle tai JPMS-järjestelmään (Leppävaaran opiskelijat) sekä osallistunut palautekeskusteluun / seminaariin. Näiden lisäksi olet ilmoittanut harjoittelupaikkatiedot PRM-ohjelmaan.
 

Kirjaa harjoittelusi päättyneeksi PRM-portaaliin.

Ohjeita oikeustradenomien harjoitteluun

Oikeudellisen osaamisen polulla toisen harjoittelujakson oikeushallinnon harjoittelupaikat ovat kolmen kuukauden pituisia, ja jakson voi suorittaa oikeushallinnon  harjoittelupaikoissa vasta, kun sekä yksityisoikeuden että julkisoikeuden täydentävistä opinnoista on suoritettu vähintään rikos- ja prosessioikeus, perhe- ja jäämistöoikeus, insolvenssioikeus sekä sopimus- ja velvoiteoikeus. Suositeltavaa on suorittaa kaikki 60 op ennen oikeushallinnon harjoittelua.

Oikeushallinnon kolmen kuukauden harjoittelupaikkoja tulee hakuun tuomioistuinvirastolta, syyttäjälaitokselta ja muilta virastoilta erikseen eri ajankohtina. Harjoittelu on palkallista.  Jos oikeudellinen harjoittelu suoritetaan muualla kuin oikeushallinnon harjoittelupaikassa, harjoittelu voidaan aloittaa sen jälkeen kun oikeudellisia täydentäviä opintoja on suoritettu vähintään 30 op.  
​​​​​​​
Muualla kuin oikeushallinnon harjoittelupaikoissa työtehtäviltä edellytetään oikeudellista osaamista harjoittelun hyväksymiseksi.  Harjoittelujaksot voidaan suorittaa myös yhtenä kokonaisuutena (oikeustradenomipolulla pääsääntöisesti kahtena kokonaisuutena) eli viiden kuukauden yhdistettynä harjoittelujaksona. Pituudeltaan yhdistetty harjoittelu on 20 kokonaista työviikkoa tai 800 työtuntia. Yhdistetyn harjoittelun sisältökriteerit ovat 2. harjoittelun mukaiset. Yhdistetty harjoittelu voidaan suorittaa aikaisintaan, kun opiskelijalle on kertynyt noin 100 opintopistettä.