Siirry sisältöön

Liiketalouden opiskelija Samuel: ”Tavoitteiden saavuttaminen vaatii työtä”

Opiskelijahaastattelussa lohjalainen liiketalouden opiskelija Samuel Kivikari.

Samuel Kivikari

​Uutinen 18.6.2018

Projektiopintoja Yrityslabrassa, tiukkaa ja tavoitteellista treeniä, työtekoa opintojen ohessa. Kuulostaa kovalta urakalta.

- Kaikki on mahdollista, jos vain haluaa, mutta helppoa se ei missään nimessä ole, kuvailee työntäyteistä ensimmäistä opiskeluvuottaan tradenomiopiskelija Samuel Kivikari.

Lohjalainen Kivikari opiskelee parhaillaan kolmatta vuotta liiketaloutta Laurean Lohjan kampuksella. Ensimmäisen lukuvuoden aikana hän teki normaalien opintojen ohessa projektiopintoja Yrityslabra-oppimisympäristössä. Toinen lukuvuosi Samuelilla puolestaan vierähti vaihto-opiskelijana Kanadassa ja Sveitsissä.

- Työkokemukseni ansiosta sain hyväksiluettua ensimmäisen työharjoitteluni, joten ensimmäisen vuoden saldo oli suurin piirtein kahden lukuvuoden opintopisteet. Sitä kautta opiskelut olivat hyvässä vauhdissa, joten toisena vuotena oli erinomainen mahdollisuus lähteä vaihtoon koko lukuvuodeksi, hän sanoo.

Työnteko tuttua

Ennen ammattikorkeakouluopintoja Samuel Kivikari opiskeli sähkö- ja automaatioasennusta Luksiassa toisella asteella. Työharjoitteluja tehdessään hän rupesi kuitenkin pohtimaan jatko-opintoja.

- Liiketalouden tutkinto on minusta aivan loistava; monipuoliset opinnot, jotka avaavat ovia moniin erilaisiin suuntiin, Samuel tiivistää.

Töitä Kivikari on tottunut tekemään pienestä pitäen. Ensimmäinen työ oli kukkakaupassa 12-vuotiaana, jonka jälkeen hän ehti työskennellä mainostenjakajana, kirpputorilla ja sukulaisen rakennusfirmassa. Ensimmäisen ”oikean” työpaikan hän sai ammattiopintojen yhteydessä kaupasta, josta kokemusta ehti kertyä viiden vuoden ajan.

- Tällä hetkellä työskentelen opintojen ohessa asiakaspalvelutehtävissä Telialla. Minusta ei ole olemassa huonoa työkokemusta, vaan kaikesta kokemuksesta on hyötyä, Samuel sanoo.

"Varsin pitkän työkokemuksen myötä minulle on kehittynyt ainakin hyvä työmoraali; jos jotain haluaa saada aikaan, on oltava valmis tekemään töitä."

Tavoitteellinen harjoittelu tuo tulosta

Työtä pelkäämättömästä asenteesta on ollut hyötyä Samuelille myös urheiluharrastuksen puolella. Hieman ennen AMK-opintojen alkua Samuel aloitti määrätietoisen harjoittelun Men’s physique’ssa, joka on yksi fitnessurheilun alalaji.

- Olen aina treenannut, mutta keväällä 2015 aloitin kovan harjoittelun; kävin treenaamassa 5-6 kertaa viikossa, punnitsin ja laskin kaiken, mitä söin ja myöhemmässä vaiheessa palkkasin myös valmentajan itselleni, Samuel kertoo.

Kova treeni toi myös tulosta. Voitettuaan junioreiden suomenmestaruuden ja otettuaan 2. sijan miesten sarjassa, Kivikari pääsi testaamaan tasoaan MM-tasolle. Tuloksena oli 17. sija aikuisten MM-kisoista Espanjasta ja 7. sija junioreiden MM-kisoista Romaniasta marraskuulta.

- Tavoitteellisesta harjoittelusta olen oppinut sen, että isoja muutoksia ei tarvitse tehdä kerralla, vaan asia kerrallaan. Pitää myös olla pitkän aikavälin tavoitteita. Salitreenissä edistyminen ei toimi samalla tavalla kuin koulutehtävän tekeminen, että ensi ollaan monta viikkoa tekemättä mitään ja viimeisellä viikolla tehdään tiukka rutistus, hän naurahtaa.

Aitoja projekteja Yrityslabrassa

Opintojen parasta antia on Samuelin mielestä tähän mennessä ollut vaihto-opiskelun lisäksi Yrityslabrassa tehdyt projektiopinnot. Yrityslabrassa liiketalouden opiskelijat toteuttavat paikallisten yritysten aitoja työelämätoimeksiantoja.

"Parasta Yrityslabra-projekteissa on se, että ne ovat konkreettista työtä, jonka tulokset menevät aidosti yritysten hyödynnettäväksi."

Parhaiten mieleen on Kivikarille jäänyt mieleen hänen ensimmäinen Yrityslabrassa tekemänsä projekti, jossa hän työparinsa kanssa teki kilpailija-analyysiä eräälle yritykselle.

- Olin innoissani toimeksiannon antamasta haasteesta, kun alussa oltiin aivan uudella alueella ja ikään kuin tiputtiin kylmään veteen. Käytimme paljon aikaa toimeksiannon toteuttamiseen, mutta lopulta onnistuimme erinomaisesti ja asiakas oli hyvin tyytyväinen.

Tutustu tarkemmin liiketalouden koulutukseen Laureassa.

Liiketalouden koulutus

Hae koulutukseen

Oletko kiinnostunut myynnistä, johtamisesta, henkilöstöasioista, talousasioista ja talouden ilmiöistä? Hae opiskelemaan liiketaloutta!

Lue lisää liiketalouden koulutuksesta