Anniina Honkonen

Asiantuntija
anniina.honkonen@laurea.fi
+358 40 673 9875
Yksikkö
Tietoa minusta
Työskentelen projektipäällikkönä ja asiantuntijana sosiaali- ja terveysalan TKI-tiimissä. Olen kehittäjä, joka innostuu ihmisistä, hyvistä kysymyksistä ja siitä hetkestä, kun ideasta alkaa syntyä jotain konkreettista. Pidän haasteista ja lähdenkin helposti mukaan erilaisiin yhteistyökuvioihin ja uusiin hankkeisiin, myös itselleni vähemmän tutuista aihealueista. Aina voi oppia uutta!
Työssäni yhdistyvät hankkeiden suunnittelu ja koordinointi, yhteiskehittäminen, verkostotyö ja käytännön kokeilut. Rakennan mielelläni siltoja työelämän, koulutuksen, tutkimuksen ja yhteisöjen välille ja etsin tapoja tehdä asioista selkeämpiä, toimivampia ja merkityksellisempiä. Innostun käytännönläheisistä ratkaisuista, verkostojen rakentamisesta ja uusien toimintamallien kehittämisestä yhdessä ihmisten kanssa.
Minua kiinnostaa se, miten ihmiset saadaan mukaan toimintaan, miten abstraktitkin teemat voidaan muuttaa konkreettisiksi käytännöiksi ja miten tulokset näkyvät hankkeiden päättymisen jälkeen.
Erityisesti minua innostavat hyvinvointi, ikääntyminen, yhteisöllisyys, osallisuus ja arjen innovaatiot. Uskon yhdessä tekemiseen, uteliaisuuteen ja siihen, että usein paras tapa kehittää on kokeilla, kuunnella, ottaa opiksi ja kokeilla uudelleen. Kirjoittaminen on minulle myös tapa jäsentää ajatuksia, jakaa oppeja ja tehdä kehittämistyötä näkyväksi.
Koulutus
Sosioniomi (YAMK)
Hankkeet
- TilaKoe – immersiiviset tilat hyvinvoinnin tukena
- Kylien OmaVara
- Kyläturva
- WorryEscape
- Lempeä hoiva – Hyvinvointia hoivakotien henkilökunnalle ja asukkaille
- Eloisa – Luovat menetelmät ja taidelähtöinen toiminta
- Elossa! Luovaa alaa ja hoivakoteja elvyttämässä yhteiskehittämällä
- Talent Vantaa 2
- Urbaania kasvua – GSIP Vantaa
Julkaisujani
Hankekohtaiset artikkelit löytyvät listattuina hankkeiden omilta sivuilta.
Artikkeleita yleisesti hanketyöhön liittyen
- Honkonen, A. 2025. Tehokas hankedokumentointi on raportoinnin pelastuspaketti. Laurea Journal.
- Honkonen, A. 2024. Hyvin valittu ohjausryhmä tukee ja ohjaa hanketta eteenpäin. Laurea Journal.
- Honkonen, A. 2024. Osallistavalla ohjausryhmätyöskentelyllä hyötyjä hankkeelle. Laurea Journal.
- Honkonen, A. 2024. Ohjausryhmän toiminnan arviointi ja kehittäminen. Laurea Journal.
- Honkonen, A. & Suvitie, A. 2024. TKIO:n tuloksena innovaatioita lääkkeettömien menetelmien osaamisen kehittämiseen. Laurea Journal.
- Kivistö, M. & Honkonen, A. 2023. MOOC-kurssi osana hanketoimintaa. Laurea Journal.
- Honkonen, A. 2023. Projektipäällikön monet roolit hankkeissa. Laurea Journal.
Artikkeleita kirjoittamiseen ja hankeviestintään liittyen
- Erkkilä, L. & Honkonen, A. 2024. Yhteisölliset Kirjoitusbuusterit tukemassa asiantuntijaviestintää ja julkaisutavoitteita. Laurea Journal.
- Honkonen, A. 2024. Vertaispalaute poistaa kirjoittamisen esteitä. Laurea Journal.
- Honkonen, A. 2021. Viisi vinkkiä, miten luoda asiantuntijakirjoittamista boostaava rakenne hankkeeseen. Laurea Journal.
- Honkonen, A. 2021. Hanketoimijat kirjoittamaan – aiheita ja näkökulmia löytyy rajattomasti. Laurea Journal.
- Honkonen, A. 2021. Minustako asiantuntijakirjoittaja? Vinkkejä kirjoittamisen aloittamiseen. Laurea Journal.
- Honkonen, A., Erkkilä, L., Kortesalmi, M., Leppäniemi, T., Leskinen, J., Maamies, T., Maunula, S. & Sivén, S. 2021. Yhteiskehittämisen bootcampit hankejulkaisujen kirjoittamisen boostaajina Urbaania kasvua Vantaa -hankkeessa. Laurea Journal.
