Valikko

Sulje

Lempeä hoiva – Hyvinvointia hoivakotien henkilökunnalle ja asukkaille

Lempeä hoiva -hankkeessa kehitimme mallin, jonka avulla muistisairaiden hoivayksiköt voivat ottaa käyttöön lääkkeettömiä menetelmiä. Malli kehitettiin yhdessä hoivatyöntekijöiden kanssa palvelumuotoilun keinoin.

Rahoittajat

EAKR 2021-2027 logo
Kestävä ja monipuolinen sosiaali- ja terveysala
Kansallinen TK
Eettinen osaaminen ja ennakointiosaaminen

Hankkeen lähtökohta

Hankkeen tarve nousi hoivayksiköiden esihenkilöiltä ja henkilöstöltä saadusta palautteesta: lääkkeettömien menetelmien osaaminen hoivakodeissa on epätasaista ja usein puutteellista. Osaamisen kehittämistä vaikeuttavat työvoimapula, kiire, henkilöstön vaihtuvuus sekä se, että suuri osa työntekijöistä ei puhu suomea äidinkielenään.


Hoivatyöhön tarvitaan toimintamalleja, jotka mahdollistavat henkilöstön osallistumisen oman työnsä kehittämiseen ja vahvistavat lääkeettömien ja luovien menetelmien käyttöönottoa. Myös hoitosuositukset korostavat henkilöstön koulutusta ja osaamisen päivittämistä laadukkaan ja potilasturvallisen hoidon varmistamiseksi.

Hankkeessa olivat mukana Vantaan ja Keravan hyvinvointialueelta hoivakoti Marttila ja palvelukeskus Hopeahovi, Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen Kauklahden elä ja asu -seniorikeskus sekä Betasda-säätiön palvelukoti Hopea.

Hankkeen tavoitteet

Hankkeen päämääränä oli, että hoivayksiköiden henkilökunnan tunnistettu ja uusi lääkkeettömien menetelmien osaaminen sekä niiden käyttöönotto edistävät hoivakotien henkilökunnan ja asukkaiden hyvinvointia. Tavoitteena oli

  • tunnistaa hoivakotien henkilöstön lääkkeettömien menetelmien osaamista
  • lisätä hoivakotien esihenkilöiden ymmärrystä lääkkeettömien menetelmien käytöstä ja osaamisen kehittämisestä hoivayksiköissä
  • vahvistaa hoivakotien henkilöstön osallistumista, osallisuutta ja osaamista yhteiskehittämällä toimintatapoja lääkkeettömien menetelmien käyttöön
  • edistää ja tukea lääkkeettömien menetelmien käyttöä hoivakodin arjessa yhteistyössä kulttuuri- ja vapaa-ajan toimijoiden kanssa
  • luoda lääkkeettömien menetelmien käyttöönoton malli, jonka avulla hoivayksiköt voivat kehittää toimintaansa myös jatkossa, ja jota voidaan levittää laajasti myös muihin hoivayksiköihin

Hankkeen julkaisuja ja opinnäytetöitä

Blogitekstit
Artikkelit

31.1.2024 Sanna Soini, Anniina Honkonen ja Piia Tiilikallio: Tuntemattomat ja tunnistamattomat – lääkkeettömät hoitomuodot ikääntyneiden muistisairaiden hoivatyössä

1.3.2024 Anniina Honkonen: Lääkkeettömien menetelmien osaamisen kehittäminen hoitotyössä

20.5.2024 Marja Immonen ja Johanna Kauranen: Hoivakotien esihenkilötyön tukeminen yhteiskehittämisen avulla

4.6.2024 Anniina Honkonen: Hyvin valittu ohjausryhmä tukee ja ohjaa hanketta eteenpäin

10.6.2024 Anniina Honkonen: Osallistavalla ohjausryhmätyöskentelyllä hyötyjä hankkeelle

17.6.2024 Anniina Honkonen ja Anne Suvitie: TKIO:n tuloksena innovaatioita lääkkeettömien menetelmien osaamisen kehittämiseen

2.9.2024 Anniina Honkonen: Ohjausryhmän toiminnan arviointi ja kehittäminen

5.12.2024 Sanna Soini, Anniina Honkonen, Carita Hand, Kati Ylikahri ja Piia Tiilikallio: Lääkkeettömien menetelmien käyttö osana asukaslähtöistä toimintaa hoivakodeissa

11.12.2024 Anniina Honkonen, Carita Hand ja Johanna Kauranen: Lempeä hoiva -hankkeeseen integroitu oppiminen

27.2.2025 Sanna Soini: Dementiaa sairastavan ikääntyneen kipu, sen arviointi ja lääkkeetön hoito

26.3.2025 Sanna Soini: The Role of Non-Pharmacological Methods in Resident-Centered Care in Nursing Homes

28.3.2025 Anniina Honkonen: Tehokas hankedokumentointi on raportoinnin pelastuspaketti

17.4.2025 Sanna Soini: Lempeä hoiva -hankkeen matka ideasta malliksi

28.4.2025 Anniina Honkonen, Carita Hand ja Kati Ylikahri: Lääkkeettömät menetelmät hoivatyössä – miten onnistunut käyttöönotto toteutetaan

28.4.2025 Kati Ylikahri, Carita Hand ja Anniina Honkonen: Lääkkeettömät menetelmät hoitotyön arjessa – kokemuksia ja käytännön oppeja Lempeä hoiva -hankkeesta

29.4.2025 Sanna Soini: Lääkkeettömien menetelmien käytön kehittäminen hoivakodeissa – Totta vai tarua?

30.4.2025 Johanna Kauranen, Marja Immonen ja Piia Tiilikallio: Motivoiva johtaminen: Esihenkilön rooli työyhteisön osaamisen kehittämisessä

14.5.2025 Marja Immonen, Piia Tiilikallio ja Johanna Kauranen: Turvallinen johtaminen: Esihenkilön rooli työyhteisön osaamisen kehittämisessä

3.6.2025 Heidi Bucht: Ikääntyneiden yksinäisyys on näkymätön hyvinvoinnin haaste

13.6.2025 Piia Tiilikallio ja Anniina Honkonen: Kasvua ja laatua vanhustyössä – oppiminen, asenne ja yhteistyö lempeän hoivan ytimessä

12.8.2025 Anniina Honkonen: Lempeä hoiva -hankkeen hyvät käytännöt

26.11.2025 Carita Hand & Sanna Soini: Rai-mittareiden hyödyntämisestä osana lääkkeettömien menetelmien vaikuttavuuden arviointi

Opinnäytetyöt

Puurunen, P. & Rytkönen, R. 2024. Kirjallisuuskatsaus hoitohenkilökunnan kokemuksista lääkkeettömien hoitomuotojen käytöstä hoivakodeissa

Kupsu, N. & Savolainen, A. 2024. Posteri lääkkeettömien menetelmien hyödyistä muistisairaille

Kuutsa, H. & Lähdemaa, J. 2025. Opas hoivayksikköön lääkkeettömistä hoitomuodoista muistisairaan hoidossa

Jämsen, M. & Meklin, L. 2025. Lääkkeettömät menetelmät ja niiden hyödyt muistisairaiden neuropsykiatristen oireiden hoidossa – Kuvaileva kirjallisuuskatsaus

Tammelin, S. 2025. Yhteiskehittäminen lääkkeettömien menetelmien käyttöönottamiseksi muistisairaan hoito- ja kuntoutustyössä

Lindström, N. & Nelimarkka, M. 2025. Muistisairaan kohtaaminen: Ymmärtävän kohtaamisen kortit hoitohenkilökunnan tukena

Turtiainen, A. & Qiu, M. 2025. Neuropsykiatristen oireiden kartoituslomake lääkkeettömien menetelmien käyttöönoton tueksi hoivakodeissa

Castillo Sanchez, M. P. & Lion, G. 2025. Lääkkeettömät kivunhoidon menetelmät Parkinsonin taudin hoidossa: posteri hoivayksiköille

Malmberg, A-C. 2025. Lääkkeettömät hoitomuodot ikääntyneiden hoitotyössä: valmistuvien sairaanhoitajaopiskelijoiden näkökulma

Degerman, S., Kuikka, E. & Kuikka, S. 2025. Video lääkkeettömistä hoitomenetelmistä muistisairauksien neuropsykiatristen oireiden hoidossa

Palmu, P., Manninen, M., Laine, J. 2025. Video lääkkeettömien hoitomuotojen hyödyntämisestä muistisairaan päivittäistoimintojen tueksi

Kivimäki, H. 2025. Valmentavan johtamisen hyödyntäminen monimuotoisissa työyhteisöissä

Suvanto, E. 2025. Lääkkeettömät hoitomenetelmät muistisairaan neuropsykiatristen oireiden hoidossa -opas hoitohenkilökunnalle

Markelin, K. & Wallius, J. 2026. ”Jo asukkaan hymy on työvoitto”: Lääkkeettömien menetelmien käytön vaikutus hoitajien työtyytyväisyyteen ja työn imuun

Kes­kei­sim­mät tulokset
 ja tuotokset 

Hankkeessa saatujen kokemusten ja tietojen perusteella kehitettiin Lääkkeettömien menetelmien käyttöönoton malli, jonka tarkoituksena on tarjota hoivayksiköille jäsennelty tapa kehittää omaa toimintaansa lääkkeettömämpään suuntaan. Malli sisältää käytännön ohjeita ja työkaluja sekä esihenkilöille että hoivahenkilöstölle.

Lääkkeettömien menetelmien ideakorttipakka

Lempeä hoiva -hankkeen logo

Hankkeen toteuttajat

Metropolian logo
Haaga-Helian logo

Kiinnostuitko hankkeen tuloksista? Ota yhteyttä

  • Piia Tiilikallio

    Asiantuntija

    piia.tiilikallio@laurea.fi

    +358 50 452 0639

  • Sanna Soini

    Lehtori

    sanna.soini@laurea.fi

    +358 46 923 4892

  • Anniina Honkonen

    Asiantuntija

    anniina.honkonen@laurea.fi

    +358 40 673 9875

Kestävän kehityksen tavoitteet

3, Terveyttä ja hyvinvointia.
17, Yhteistyö ja kumppanuus.

Sinua saattaa myös kiinnostaa