Siirry sisältöön

ROSE-hanke: Palvelurobotiikka on osa hoitajien työtä kymmenen vuoden kuluttua

Kuusivuotisessa ROSE-hankkeessa testattiin muun muassa etäläsnäolorobotteja ja hoitajien voimaliivejä.

Suomella on monen muun länsimaan tavoin edessään iso haaste: ikääntyvä väestö tarvitsee yhä enemmän laadukasta ja eettistä hoitoa, kohtuullisilla kustannuksilla.

Tutkijat selvittivät palvelurobottien käytön mahdollisuuksia hyvinvointipalveluissa kuuden vuoden ajan Suomen Akatemian rahoittamassa Robotit ja hyvinvointipalvelujen tulevaisuus (ROSE) -tutkimushankkeessa. Hankkeessa kaikki tutkimus- ja kehitystyö lähti käyttäjien tarpeista.

Mukana Aalto-yliopiston koordinoimassa hankkeessa on ollut myös Laurea. Hankkeessa tutkittiin muun muassa etäläsnäolorobotin toimivuutta eri kohteissa. Jo nyt moni kotona asuva vanhus voi keskustella hoitajan kanssa kuvapuhelinyhteydellä tabletin kautta. Etäläsnäolorobotin avulla hoitajan on myös mahdollista liikkua vanhuksen asunnossa ja saada näin kokonaiskuva tilanteesta:

- Toteutimme esimerkiksi korona-aikana viiden viikon kokeilun, jossa isovanhemmat pitivät robotin avulla yhteyttä lapsiinsa ja lastenlapsiinsa, tutkimusohjelmajohtaja Sari Heikkinen Laureasta kertoo.

- Kokeilu sai paljon positiivista palautetta. Vanhukset kokivat, että robotti toi turvallisuuden tunnetta ja kohtaamisessa oli enemmän vierailun tuntua kuin tilanteessa, jossa pelkästään tuijotetaan puhelimen tai tabletin ruutua. Lapset puolestaan kokivat, että liikkuva robotti antoi heille laajemman näkemyksen vanhempien kokonaistilanteesta

Lue lisää hankkeen tuloksista Aalto-yliopiston julkaisemasta tiedotteesta.

Tutustu myös Hyvinvointipalvelujen robotiikan tiekarttaan Suomessa (aaltodoc.aalto.fi) sekä hankkeen tuottamaan politiikkamuistioon (policy brief): Sote-alan robottien käyttöönottoa suunniteltava ja arvioitava kestävän kehityksen näkökulmasta (projects.tuni.fi)

Lisätietoja: