Siirry sisältöön

Valmistuminen

Tutkintonsa suorittaneita opiskelijoita juhlistetaan Laureassa kaksi kertaa vuodessa järjestettävässä valmistujaisjuhlassa.

Valmistujaisia juhlitaan kesäkuussa ja joulukuussa

Kesäkuussa ja joulukuussa pidettäviin valmistujaisjuhliin kutsutaan kaikki edeltävä lukukauden aikana ammattikorkeakoulu- tai ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet opiskelijat sekä heidän läheisensä. Arvokkaassa valmistujaisjuhlassa pääosassa ovat opintonsa päättävät opiskelijat. Valmistujaisjuhlan perinteisiin kuuluvat rehtorin kättely, elävä musiikki ja onnittelupuheet. Rehtorin puheen lisäksi tilaisuudessa kuullaan valmistuvan opiskelijan puhe. Tervehdyksensä valmistuville esittävät myös työelämässä ansioitunut Laurean alumni sekä korkeakoulun sidosryhmien edustaja. Tutkintotodistukset opiskelijoille sähköisesti.

Valmistuvat opiskelijat kantavat juhlassa yllään syvänsinistä kaapua sekä lakkia tutkinnon suorittamisen merkkinä. Valmistujaiskaavun ja -lakin valmistuvat saavat juhlassa paikan päällä, kaapu on valmistuvilla lainassa juhlan ajan ja lakin jokainen valmistuva saa pitää itsellään muistona. Valmistujaisjuhla videoidaan kokonaisuudessaan ja videokuvaa juhlasta voi katsoa verkossa reaaliajassa. Näin myös ystävillä ja sukulaisilla ympäri maailman on mahdollisuus seurata tilaisuutta.

Tunnelmia valmistujaisista

 

Lisätietoja valmistumiseen liittyvistä aikatauluista ja valmistujaisjuhlista löydät opiskelijaintrasta tai oman kampuksesi opintotoimistosta.