Siirry sisältöön

Vantaan ja Keravan hyvinvointialue avainkumppaniksi

Avainkumppanuus pitää sisällään yhteistyötä niin opiskelijoiden harjoittelu- ja työmahdollisuuksissa kuin tutkimus- ja kehittämishankkeissa.

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen sekä Laurean edustajat tapasivat Tikkurilan kampuksella.

Laurea ja Vantaan ja Keravan hyvinvointialue ovat käynnistäneet yhteistyön avainkumppaneina. Vantaan ja Keravan hyvinvointialue (VAKE) järjestää sosiaali- ja terveyspalvelut noin 280 000 asukkaalle. Lisäksi pelastustoimen palvelut tuotetaan Vantaan ja Keravan lisäksi Keski-Uudenmaan hyvinvointialueelle eli yhteensä noin 470 000 asukkaalle. 

Hyvinvointialueella työskentelee noin 5 400 asiantuntijaa ja ammattilaista kuudella eri toimialalla: lasten, nuorten ja perheiden palvelut, aikuissosiaalityö ja vammaispalvelut, vanhusten palvelut, terveydenhuollon palvelut, konsernipalvelut sekä Keski-Uudenmaan pelastuslaitos.  

Hyvinvointialueen uramahdollisuudet tutuksi opiskelijoille 

Vantaan ja Keravan hyvinvointialue käynnisti toimintansa vuoden 2023 alussa ja yhteistyötä Laurean kanssa on tehty toiminnan alusta lähtien. Yhteistyön tiivistäminen avainkumppanuuden kautta oli luontevaa jatkoa tälle:  

– Meille hyvinvointialueella on tärkeää olla läsnä tulevaisuuden ammattilaisten keskuudessa jo opiskelujen aikana ja tukea heitä myös uran alkumetreillä, kuvailee yhteistyön lähtökohtia HR-päällikkö Tiia Rouhiainen. 

VAKE haluaa tarjota Laurean opiskelijoille monipuolisia harjoittelu- ja työmahdollisuuksia ja näin edistää hyvinvointialueen vetovoimaisuutta opiskelijoiden keskuudessa. Samoin opiskelijoille halutaan antaa mahdollisuuksia päästä oppimaan ja hyödyntämään osaamistaan erilaisissa työelämäprojekteissa. 

– Yhteistyömme antaa hienon mahdollisuuden siihen, että saamme kohdistettua hyvinvointialueemme osaamisen tarpeet ja työtarjonnan opiskelijoiden maailmaan, HR-päällikkö Rouhiainen tiivistää.
– Haluamme VAKEssa rakentaa pitkäjänteisesti tulevaisuuden osaajia houkuttelevaa opiskelijamyönteistä kulttuuria! 

Tutkimus- ja kehittämisyhteistyö käynnistynyt 

Myös Laureassa ollaan innostuneita hyvin käynnistyneestä yhteistyöstä: 

Hienoa lähteä tekemään avainkumppanuuden myötä yhteistyötä keskeisen Uudenmaan maakunnan sotetoimijan kanssa. Avainkumppaniyhteistyömme mahdollistaa opiskelijoille hienoja mahdollisuuksia saada hyödyllistä työkokemusta työelämästä sekä luomaan tärkeitä työelämän verkostoja, painottaa VAKE-kumppanuudesta Laureassa vastaava avainkumppanipäällikkö Pia Haapanen. 

Laurea on tehnyt Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen kanssa jo pitkään hankeyhteistyötä ja parhaillaankin on käynnissä useita yhteishankkeita, joista yksi on syksyllä 2023 käynnistynyt Lempeä hoiva -hanke. Hankkeilla pyritään yhdessä kehittämään vaikuttavia terveys- ja hyvinvointipalveluita. 

Lisätietoja: