Siirry sisältöön

YAMK-estenomi Mila Hakalin: "YAMK –opinnot olivat huikea matka"

YAMK-estenomiksi valmistunut Mila Hakalin palkittiin rehtorin palkinnolla erinomaisesta opinmenestyksestään.

-    Polkuni kauneudenhoitoalan YAMK-tutkintoon Laureaan lähti liikkeelle hius- ja kauneusalan opettajasta. Halusin toteuttaa unelmiani ja kehittää omaa urapolkuani tulevaisuutta varten, kertoo juuri YAMK-estenomiksi valmistunut Mila Hakalin kertoo.

Suomen ensimmäinen kauneudenhoitoalan YAMK-koulutus käynnistyi Laureassa tammikuussa 2018. Mila Hakalin oli yksi ensimmäisiä Kosmetiikka-asiantuntijuuden kehittäminen ja johtaminen –koulutuksesta valmistuneita opiskelijoita.

Laureassa opinnot ovat olleet joustavia

Hakalinin YAMK-opinnot kestivät kaksi vuotta. Ensimmäinen opiskeluvuosi tapahtui työn ohella ja toisen hän oli opintovapaalla. Opiskelu on ollut mahtavaa ja Hakalin kokee saaneensa paljon uutta tietoutta.

Opiskelujen aikana Hakalin on ollut myös asiantuntijaliikkuvuusvaihdossa Erasmus+ :n kautta. Hän toteutti vaihdon Espanjassa, jossa oli työnsä puolesta, mutta kytki sen osaksi opintoja. Opintoihinsa hän onkin sisällyttänyt paljon kansainvälisyyttä, palvelumuotoilua, digitalisaatiota sekä tutkimusviestintää.

Opinnot Laureassa on joustavia ja vapautta valita on runsaasti. Laureassa on voinut räätälöidä opinnot juuri itsensä näköiseksi ja valita juuri sellaisia opintoja, mihin hänellä itselle on ollut tarvetta.

-    Tämä on ollut huikea matka, hän toteaa.

Opinnäytetyön aihe löytyi hankkeesta

-    Lähdin opiskelemaan, sillä halusin uralleni jotain uutta. Halusin kehittää itseäni. Ajatuksenani oli se, että uusi tutkinto avaa uusia ovia sekä mahdollisuuksia – ennen kaikkea uutta osaamista. Samalla halusin katsoa, mihin omat rahkeeni riittävät, Hakalin kertoo.

Opinnäytetyöaiheen Mila sai Lukos-hankkeesta. Opinnäytetyön tarkoituksena oli kehittää kiertotaloutta hyödyntävä ei-nestemäinen unisex-kosmetiikkainnovaatio erityisesti matkakäyttöön ja harrastuksiin mukaan otettavaksi.

Nyt kun opinnot ovat takana, hänen haaveena on perustaa oma blogi, jossa pystyy jakamaan alan ammattilaisille sekä kuluttajille puolueetonta faktatietoa kosmetiikasta. Blogi, jota Hakalin haluaa perustaa ei edustaisi mitään kaupallista tahoa ja näin hän voisi käyttää koko potentiaalia ja jakaa omaa osaamistaan ulkopuolisille.

Jatkossa hän toivoo myös pääsevänsä kouluttamaan aikuisia ja toteuttamaan erilaisia valmennuskoulutuksia. Hänen taustansa, kun on ammatillisen koulutuksen opettaja.

Opinnot vaativat aikaa ja kunnioitusta

Mila Hakalin suosittelee ylempää ammattikorkeakoulututkintoa kaikille, joilla on intohimoa kehittää itseään. Hän suosittelee ottamaan selvää siitä, mitä opiskelu on – ja suosittelee ottamaan opintovapaata, mikäli se on mahdollista.

-    Opintoja täytyy kunnioittaa, hän toteaa.
-    Opintoja ei kannata suorittaa vasemmalla kädellä töiden ohella. Eniten opinnoista saa irti nimenomaan silloin, kun siihen antaa aikaa.

Hakalin itse huomasi, että ensimmäisenä vuotena opinnot ja työ uuvuttivat. Toisena opiskeluvuotena opinnot sujuivat paremmin, sillä hän oli ottanut opintovapaata sille ajalle.

"Opintojen aikana eniten on oppinut arvostamaan omaa ammatillista osaamista"

Parasta Laureassa opiskelussa ovat Mila Hakalinin mielestä olleet ihmiset:

-    Verkostoituminen oman alan toimijoiden kanssa on antanut kaiken lisäksi vielä paljon monipuolisuutta, hän toteaa.

Tärkeimmät asiat, mitä Hakalin on omasta mielestä oppinut opiskeluvuosien aikana, on arvostus omaan osaamiseen. Ennen tutkintoa hän pohti omaa pärjäämistä ja selviytymistä muiden seassa. Nyt hän kokee vahvaa itseluottamusta omiin taitoihin ja ammatilliseen osaamiseen.

-    Opettajien kannustus ja tsemppaus on ollut tärkeää, Hakalin kertoo. Hän haluaa myöskin kiittää Laurean opettajia mielettömästä osaamisesta ja huippu tuesta:
-    Heiltä on voinut aina kysyä, saada ohjausta sekä tukea, kun sitä on tarvinnut.

Hakalin on iloinen siitä, että rehtorin palkinto erinomaisesta opinsuorituksesta päätettiin antaa nimenomaan kauneudenhoitoala YAMK-koulutuksesta valmistuneelle. Tutkinto on antanut hänelle paljon ja on tyytyväinen siihen, että suoritti tutkinnon. Tutkinnon jälkeen on aika suunnata katse kohti uusia unelmia.

 

Tutustu tarkemmin Kosmetiikka-asiantuntijuuden kehittäminen ja johtaminen -YAMK-koulutukseen.