Siirry sisältöön

Tietojenkäsittelyn opiskelija Saaran kiinnostus tietotekniikkaan johti uuteen ammattiin

Saara Seppäläinen lähti opiskelemaan tietojenkäsittelyä opettajan työnsä ohessa.

Saara Seppäläinen

Tietotekniikka on kiinnostanut Saara Seppäläistä jo yläasteen valinnaiselta kurssilta asti. Hän lähti kuitenkin opiskelemaan luokanopettajaksi ja kävi opintojen aikana ohjelmoinnin perusteet-kurssin ja kiinnostus tietotekniikkaan heräsi taas.

Valmistumisen jälkeen Seppäläinen alkoi työskentelemään erityisluokanopettajana ja työn lomassa hän päätti hakea opiskelemaan Laureaan tietojenkäsittely koulutukseen. 

- Halusin lähteä opiskelemaan jotain tietokoneisiin liittyvää ja Laurealla oli selkeä opintolinja tässä koulutuksessa.

Seppäläinen aloitti opinnot syksyllä 2019 ja on opiskellut työnsä lomassa monimuoto-opintojen avulla. Vaikka lähipäiviä ei olla voitukkaan toteuttaa hetkeen, on Seppäläinen ollut tyytyväinen etäopiskeluun.

- Etäopiskelu toimii hyvin työn ohessa ja siihen on ollut selkeät ohjeet. Myös itsenäisesti opinnoissa eteneminen on sopinut minulle erittäin hyvin!

Tietojenkäsittely koulutuksessa keskitytään kyberturvallisuuteen. Koulutuksessa  ydinosaamisen opinnoissa opetellaan esimerkiksi ohjelmoinnin ja tietokantojen, tietoverkkojen ja tietoturvaperusteita. 

Parasta opintojen ohessa on Seppäläisen mielestä ollut tiivis ryhmä, joka syntyi heti opintojen alussa, ja jonka kanssa on tehty paljon yhteistyötä. Opintojen aikana on luotu myös paljon uusia kontakteja. Opiskelijat ovat auttaneet toisiaan myös työnhaussa ja työpaikkaa on haettu opiskelijakaverin suosituksesta.

Opinnoissa Seppäläisen on yllättänyt opettajien tiivis tuki sekä apu. Opettajien tuki on ollut tärkeää opintojen etenemisessä.

- Ohjaava opettaja on välittänyt meistä, vaikka olemmekin aikuisopiskelijoita, joka tuntuu erittäin kivalta.

Tutustu tietojenkäsittelyn koulutukseen!