Siirry sisältöön

Restonomiopiskelija Andreas: ”Tässä alassa minua inspiroi luovuus ja intohimoiset tekijät”

Opiskelijahaastattelussa restonomiksi Laureassa opiskeleva Andreas Suni.

Kun puheenaiheena on restonomiopinnot, tulee monella ensimmäisenä mieleen ruoka. On totta, että ruoka ja ruokaelämykset ovat lähtökohtana ravintola-alan lisäksi myös tapahtumatuotannossa ja matkailussa, mutta samalla restonomiopinnot avaavat ovia lukuisiin eri suuntiin. Restonomiksi Laureassa opiskelevalle Andreas Sunille kipinä restonomiopintoihin tuli intohimosta ruoanlaittoon, mutta opintojen myötä hänen uransa on saanut uuden, mielenkiintoisen suunnan.

- Innostukseni ruokaa kohtaan sai alkunsa seiskaluokan kotitaloustunneilta ja sen jälkeen aloin seurata muun muassa ruokamaailman sisällöntuottajia Youtubessa, Andreas muistelee.

- Kokkiopintojen sijaan päätin lopulta jatkaa lukioon, mutta olen sittemmin työskennellyt pitkään niin catering-hommissa kuin kokkinakin.

Perusopinnot tarjoavat hyvän mahdollisuuden tutustua ravintola- ja matkailualaan

Ravintola- ja tapahtumaliiketoiminnan opinnot Andreas Suni aloitti Laureassa vuonna 2020. Vaikka hänen suurin kiinnostuksensa oli ruokapuolella tarjosi restonomiopinnot hyvän kattauksen myös kaupallista osaamista sekä matkailu- ja tapahtumapuolen oppia. Opinnot tarjoavatkin Andreaksen mielestä hyvän mahdollisuuden tutustua alaan:

- Ensimmäisen vuoden perusopinnoissa opitaan, mikä ala itseä kiinnostaa: ravintola-ala, tapahtumat, matkailu vai jotain ihan muuta. Minulla se oli juoma- ja panimoala ja siihen suuntaan olen myöhemmissä opinnoissani erityisesti suunnannut, hän kuvailee.

Jo perusopinnoissa Laureassa kaikki restonomiopiskelijat pääsevät oppimaan esimerkiksi kahvista, oluesta sekä viineistä, minkä omaa osaamista pääsee syventämään täydentävän osaamisen opinnoissa entisestään. Juoma-alaan liittyviä kursseja on Laureassa runsaasti ja opettajana on alan huippuosaajia.

Työssä yhdistyvät monet kiinnostuksen kohteet

Opintojen aikana Andreas on löytänyt myös työn, jossa hän pääsee yhdistämään intohimoaan juomaa ja ruokaa kohtaan sekä muita kiinnostuksen kohteitaan. Kesästä 2022 lähtien hän on työskennellyt uusimaalaisen pienpanimon brändilähettiläänä sekä myymäläpäällikkönä. Työnkuvaan kuuluu myyntiä, markkinointia sekä esimerkiksi olutmaistatuksia ja -koulutuksia.

- Olen myös viime aikoina päässyt paljon hyödyntämään kiinnostustani markkinointiin, valokuvaukseen ja videoiden tekemiseen. Tähän liittyen olen valinnut myös opintoja ja päässyt sitä kautta paljon hyödyntämään opinnoissa oppimiani asioita työssä, Andreas jatkaa.

Ruoka- ja panimoalalla Andreasta inspiroi luovuus ja intohimoisesti työhönsä suhtautuvat ihmiset. Kilpailu alalla on kovaa, joten pärjätäkseen on yrityksellä ja brändillä tärkeää olla takanaan vahva tarina.

- Niin ravintola- kuin matkailualallakin on viime vuosina ollut paljon epävarmuutta, Andreas pohtii.

- Mitä enemmän kuitenkin pääsee tapaamaan alan ihmisiä ja tutustumaan heihin, sitä enemmän oppii, miten intohimoisia tekijöitä alalla on. Heillä on iso kiinnostus alaa ja sen kehittämistä kohtaan – ja tästä intohimosta syntyy upeita juttuja.

”Onnistumiset syntyvät kokeiluista”

Ruoka on Andreaksen intohimo ja sytyke hakeutua ruoka- ja ravintola-alalle. Mutta millainen on Andreaksen ruokafilosofia ja mitä se kertoo hänestä:

- Minulle tärkeä juttu on se, että ruoan ja juoman kanssa saa – ja pitää – leikkiä, Andreas toteaa.

- Aina kannattaa kokeilla uusia ja kummallisiakin asioita. Joskus sitten tulee epäonnistumisiakin, mutta vain sillä tavalla voi oppia ja kehittyä eteenpäin.

Opiskelijatarina: kokemuksia restonomikoulutuksesta

Hae suomenkielisiin koulutuksiimme kevään toisessa yhteishaussa 13. - 27.3.2024. Voit tutustua haussa oleviin koulutuksiimme täällä.