Siirry sisältöön

Restonomi Laura Virkin tie palvelumuotoilijaksi

Laureasta 2016 restonomiksi valmistunut Laura Virkki on työllistynyt palvelumuotoilijaksi liikkeenjohdon konsultointia harjoittavaan yritykseen Silver Planet.

Kuvassa Laurean alumni palvelumuotoilija Laura Virkki

Uutinen 24.10.2018

Laura Virkin tie palvelumuotoilijaksi ei ollut itsestäänselvyys, sillä opintojen alkuvaiheessa hänellä oli vielä hyvin erilainen ajatus siitä, mitä opinnoilta halusi:

- Minulla oli eläintenhoitajan koulutus ja haaveilin maaseutumatkailuun liittyvän palveluyrityksen perustamisesta, hän muistelee nyt. 

Lauran opintopolku selkiintyi ensimmäisen vuoden jälkeen, kun hän lähti opiskelijavaihtoon Hollantiin Enschedeen Saxionin ammattikorkeakouluun. Vaihtoaikana hän opiskeli liiketaloutta ja johtamista ja sai nämä opinnot hyväksiluettua osaksi restonomin tutkintoa. Hollannissa opinnot sisälsivät markkinointia, yritysjohtamista, verkkoviestintää, talousmatematiikkaa ja some-markkinointia.

Vaihtoa ennen hän sai kokemusta myös ravintola-alalta tehdessään vuoroja opetusravintola BarLaureassa, mutta palvelukehitys vei Lauran mukanaan. Laura teki työharjoittelunsa senioreiden verkkopalveluprojektissa ”Seniori 365” ensin markkinointiharjoittelijana, ja työharjoittelun päättyessä hän jatkoi projektipäällikkönä. Opinnäytetyössään Laura käytti palvelumuotoilun menetelmiä ja toisen harjoittelun hän pääsi jo tekemään pieneen palvelumuotoilutoimistoon.

Laura on nyt palvelumuotoilijana liikkeenjohdon konsultointia tarjoavassa yrityksessä. Tätä ennen hän työskenteli Vantaan kaupungin tietohallinnossa palvelumuotoilijana digipalveluja kehittämässä. Nyt hänen työnään on auttaa asiakkaita omaksumaan uusia tapoja kehittää palveluja koko organisaatiossa. Työssä kiehtoo vaikuttavuus ja se, että työllä on monelle ihmiselle positiivinen vaikutus.

"Työssä edellytetään projektijohtamisen taitoja, palvelumuotoilumenetelmien hallintaa ja niiden soveltamista. On pystyttävä hallitsemaan isoja kokonaisuuksia ja osattava kohdata ihminen."

Neljän hengen tiimissä oppii paljon uutta kollegoilta ja voi myös itse antaa omasta osaamisestaan muille. Parasta työssä on se, kun asiakas oivaltaa itse, miksi palvelujen kehittäminen on tärkeää ja hän oppii kehittämään prosesseja omassa organisaatiossaan.

- On ollut hienoa huomata, että restonomikoulutus antoi eväät pärjätä tavoitteellisessa liike-elämässä, hän kuvailee.

Opinnoista jäi Lauralle positiivinen kuva. Päällimmäisenä mieleen jäi kuitenkin vaihtoon lähteminen. Sitä tuettiin hyvin. Opinnoissa oli paljon erilaisia vaihtoehtoja ja matkalla annettiin hyvää ohjausta. Erityisesti palveluinnovaatioiden opintojakso oli kiinnostava ja siitä saatuja oppeja on saanut suoraan soveltaa omassa työssä. Kaikissa opinnoissa on ollut työelämäyhteys ja on päässyt tutustumaan erilaisiin yrityksiin ja organisaatioihin.

Laura kannustaa kokeilemaan rauhassa erilaisia opintojaksoja:

- Sinun ei tarvitse vielä ensimmäisenä vuonna tietää mitä haluat, ja voit silti päätyä hyvään lopputulokseen. Olet opintojen loppuvaiheessa oppinut paljon ja saanut hyviä kontakteja yrityselämästä. Tee hyvin työsi myös opiskeluvaiheessa, sillä et voi koskaan tietää, mitä ovia voit sillä avata, hän neuvoo.

Tutustu tarkemmin palveluelämysten tuottamisen ja kehittämisen koulutukseen Laureassa.

 

Tutustu restonomikoulutukseen

Palveluliiketoiminnan koulutuksessa rakennat itsellesi sopivan kokonaisuuden, johon kuuluu esimerkiksi ruokatapahtuman, ruokamatkailun, yrittäjyyden, palvelumuotoilun sekä tapahtuma- ja kulttuurimatkailun opintoja.


Lue lisää palveluliiketoiminnan koulutuksesta