Siirry sisältöön

Opiskelijahaastattelussa restonomiopiskelija Jali: ”Halu kehittyä veti minut takaisin opiskelemaan”

Monimuoto-opintoina restonomiksi opiskeleva Jali Peltonen kertoo kokemuksiaan opinnoista Laureassa.

”Haluanko nähdä itseni viiden vuoden päästä aivan samassa pisteessä kuin nyt?” Näin pohti turkulainen Jali Peltonen, kun hän pohti opintojen jatkamista. Jalille vastaus kysymykseen oli selkeä ja nyt hän opiskelee Laureassa restonomiksi. Monimuoto-opintoja on Laureassa takana nyt puoli vuotta ja kasassa 50 opintopistettä.

- Halu kehittää itseäni ja osaamistani oli suurin tekijä, miksi halusin lähteä opiskelemaan. Eteenpäin ei pääse, jos tyytyy vain siihen missä on nyt, joten mukavuusalueelta poistuminen tekee hyvää, Jali tiivistää.

Uutta suuntaa uralle hr-tehtävistä

Jali Peltosella on jo pitkä työura ravintola-alalla. Ensin hän opiskeli alan perustutkinnon ravintolakoulu Perhossa ja teki lähes 10 vuotta töitä ravintoloissa Helsingissä. Sen jälkeen avautui tie merille ja laivalla hän on työskennellyt jo 15 vuotta, josta viimeiset kahdeksan vuotta esimiestehtävissä. 

- Tällä hetkellä työskentelen Viking Gracella ja viime keväänä pääsin sisäisesti siirtymään hr-tehtäviin, Jali kertoo.

- Restonomiopinnoissakin voi opiskella hr-asioita ja se on alue, joka minua kiinnosti kovasti. Todella mielenkiintoista on ollut. 

Restonomikoulutus Laureassa tarjoaa monipuolisesti oppia niin ruoka- ja juomaelämysten, matkailun kuin tapahtumienkin osalta. Pitkä työkokemus ravintola-alalta on tuonut Jali Peltoselle hyvän yleiskäsityksen monista koulutuksen osa-alueista – ainoastaan matkailu ja tapahtumateollisuus olivat entuudestaan hieman tuntemattomampia aihepiirejä. 

- Silti on ollut todella kiva päästä pintaa syvemmälle eri osa-alueisiin ja sitä kautta syventämään omaa osaamista entisestään. Meillä on myös ollut todella monipuolinen ja motivoitunut porukka opiskelemassa, joten ensimmäinen opiskelukevät meni niin tehokkaasti, ettei ehtinyt huomatakaan, Jali hymyilee.

Monimuoto-opinnot auttavat työn, perhearjen ja opintojen yhdistämisessä

Peltosen perheeseen kuuluu vaimo ja kaksi lasta. Merityön lisäksi opiskelu pitää siis sovittaa yhteen myös perhe-elämän vaatimusten kanssa. Monimuoto-opiskelu olikin Jalille itsestään selvä valinta:

- Keväällä tuli vedettyä kasaan 50 opintopistettä, joten kyllä tämä kaikki on sovitettavissa yhteen. Opintojen, työn ja perheen yhdistäminen on asenteesta kiinni; periaatteeni on, että 36 tuntia vuorokaudessa pitää riittää, Jali vitsailee. 


Ravintola- ja tapahtumaliiketoiminta - Restonomi | AMK-tutkinto - Laurea-ammattikorkeakoulu