Siirry sisältöön

Liiketalouden opiskelija Taru: ”Olen löytänyt oman juttuni”

Ammattilaisena koripalloa pelannut Taru Tuukkanen pohti pitkään seuraava askelta urallaan, kunnes löysi oman juttunsa liiketalouden opinnoista.

Opiskelijatarina Taru Tuukkanen

Lukion jälkeen Taru Tuukkanen muutti Yhdysvaltoihin yliopisto-opintojen ja suuren unelman, koripallon perässä. Opintojen jälkeen ura ammattilaisena vei pelaamaan Eurooppaan ja maajoukkueeseen asti, jossa Tuukkanen edusti Suomea 20-vuoden ajan. Elämä koripallon jälkeen kuitenkin mietitytti.

— Ammattilaisura varmasti jossain vaiheessa loppuu. Toivoin että sen jälkeen olisi valmiina jotain, minkä parissa jatkaa.

Vastaus löytyi Laurean liiketalouden opinnoista

— Minulle suositeltiin Laureaa ja päädyin hakemaan liiketalouden koulutukseen, sillä opinnot vaikuttivat mielenkiintoisilta Edellisestä tutkinnosta on kuitenkin jo sen verran aikaa, että halusin päivittää osaamistani.

Joustavat opinnot

Tarun opinnot alkoivat vuonna 2018. Liiketalouden opinnot tuntuivat alusta asti miellyttäviltä, eikä mielenkiintoisista kursseista ollut puutetta. Moni asia alalla kiinnosti ja halu oppia oli kova. Taru kertoo viihtyneensä opintojen parissa erinomaisesti.

— Vaikka olen lähtenyt opiskelemaan vähän vanhempana, niin se ei ole haitannut yhtään. Meillä on täällä hyvä yhteishenki ja kaikki otetaan hyvin vastaan taustasta riippumatta, Taru kertoo.

Erityisesti Taru nostaa esille opintojen joustavuuden. Opintoja on voinut suunnitella itsenäisesti ja suorittaa omaan tahtiin. Tarun opinnoista uupuu enää työharjoittelu ja opinnäytetyö, sillä hän on suorittanut kaikki kurssit nopeutetusti kahdessa vuodessa. Lisäksi rakkaan urheilun on voinut yhdistää opintoihin vaivatta.

— Koripalloa en ole halunnut jättää pois. Opintojen yhdistäminen pelaamiseen on kuitenkin ollut helppoa, sillä verkkokursseja ja lähiopetusta on voinut valita mielensä mukaan joustavasti.

Kohti uusia unelmia

Tärkeää Tarulle on ollut alusta asti hankkia osaamista työelämää varten, vaikka heti ei ollutkaan ihan selvää minne hän halusi työllistyä. Keskusteluista opettajien ja opinto-ohjaajien kanssa on ollut suuri apu.

— Henkilökunta on ollut todella helposti lähestyttävää ja heiltä on saanut paljon tukea omien ajatusten järjestelyyn. Vaikka itse onkin pyöritellyt ajatusta siitä, mitä haluaisi tehdä niin on vastattu että kyllä se sieltä vielä löytyy, Taru kertoo

— Ja löytyihän se sitten!

Työharjoitteluun Taru pääsi kiinteistövälitys firma Roofgroupille. Liiketalouden opinnot hän on kokenut hyödylliseksi. Opinnot ovat antaneet valmiuksia talouden ymmärtämiseen sekä kanssakäymiseen erilaisten ihmisten kanssa. Kilpailuhenkisenä hän on kokenut myyntityön sopivan juuri hänelle.

— Ala on vienyt täysin mennessään. Olen löytänyt oman juttuni ja taidan jäädä tälle tielle