Siirry sisältöön

Isidora Sofronijevic: ”Liiketalouden opinnot mahdollistavat useiden kiinnostuksen kohteiden yhdistämisen”

Isidora Sofronijevic halusi opiskelemaan koulutukseen, jossa hän pääsisi kehittämään käytännön taitoja ja oppimaan aitojen työelämäprojektien kautta.

Isidora Sofronijevic on toisen vuoden Business Management -opiskelija Serbiasta. Ennen Laureaan hakemista hän opiskeli sosiologiaa kotimaassaan, mutta huomasi pian, että se kiinnosti häntä enemmän harrastuksena kuin urana.

- Olen aina ollut kiinnostunut liiketoiminnasta ja johtamisesta. Lähinnä siksi, että se on dynaaminen ala, jossa kohtaa paljon haasteita päivittäin. Olen myös aina ollut sitä mieltä, että minulla on vahvat organisointi- ja johtamistaidot, Isidora kertoo.

Motivoiva ympäristö 

Sofronijevic korostaa, että parasta hänen opinnoissaan on ollut hänen luomansa suhteet ja tuki, jota hän on saanut sekä luokkatovereiltaan että opettajiltaan. 

- Mielestäni on tärkeää, että löytää itselleen ympäristön, joka motivoi ja auttaa kehittymään. Osallistuin viime vuonna luokkatovereideni kanssa kilpailuun ja oli mahtavaa, miten koulu antoi meille tukea ja neuvoja koko projektin ajan. 

Ensimmäisen harjoittelunsa Sofronijevic sai hyväksiluettuea aiemman työkokemuksensa kautta ja toisen hän aloittaa nyt keväällä asiakastuessa. 

- Mielestäni Laureassa on mahtavaa se, että pystyin suorittamaan harjoittelun hyväksilukemalla aiemman työkokemukseni. Se antoi minulle mahdollisuuden pohtia, mitä olin oppinut aiemmassa työssäni.

Useita uravaihtoehtoja

Sofronijevic kertoo uratavoitteidensa keskittyvän projektinhallintaan ja myyntiin, koska hänellä on niiltä aloilta jo taitoja ja osaamista, jotka voivat auttaa häntä menestymään. 

- Toivoisin vakaata urakehitystä ja opintojeni jälkeen pyrin työskentelemään yrityksissä, jotka edistäisivät yhteisöä jollain tavalla.

Yhteisön auttaminen on myös ollut osa Sofronijevicin opintoja.

- Mielenkiintoisin projekti, jonka olen tehnyt, on ollut ruoka-apujärjestölle. Minusta tuntui, että teimme tärkeää työtä ja autoimme yhteisöä järjestäytymään paremmin sekä auttamaan tukea tarvitsevia.

Isidora suosittelee Business Management -koulutusohjelmaa niille, jotka haluavat paljon erilaisia uravaihtoehtoja.

- Mielestäni tämä on erittäin monipuolinen ala, jossa voi yhdistää useita kiinnostuksen kohteita.

Hän korostaa tutkinnon hyödyllisyyttä ja sen tarjoamia oppimismahdollisuuksia myös niille, jotka haluavat jonain päivänä perustaa oman yrityksen tai kehittää kansainvälisiä verkostoitumis- ja tiimityöskentelytaitoja. 

Opiskelijatarina: Isidora

Lue lisää englanninkielisistä koulutuksistamme!