Tutkimusohjelmia läpileikkaava teema
Digitalisaatio ja tiedonhallinta yhteiskunnassa
Rakennamme Laureassa ihmislähtöisesti yhdessä turvallista, kilpailukykyistä, kestävää ja hyvinvoivaa digitaalisesti kyvykästä Suomea keskeisten toimijoiden kanssa.

Osaamiseen liittyvä tutkimus
Vahvistamme digitalisaatioon ja tiedonhallintaan liittyvää osaamista tutkimuksen, kehittämisen ja koulutuksen keinoin. Kehitämme kaikkien ammattialojen ja asukkaiden valmiuksia toimia digitaalisessa yhteiskunnassa huomioiden myös saavutettavuuden ja yhdenvertaisuuden.
Digitaaliset perustaidot ja eri ammattiryhmien erityisosaaminen tukevat yhteiskunnallista kehitystä, innovaatioita ja kilpailukykyä. Laurea on tunnustettu digitalisaation ja tiedonhallinnan kouluttaja ja tutkimustoimija, joka houkuttelee myös kansainvälisiä osaajia.
Laurea on mukana kehittämässä ennakoivia, automatisoituja ja ihmislähtöisiä digitaalisia palveluita julkiselle ja kolmannelle sektorille.
Osaamisemme yhdistää digitalisaation, palvelumuotoilun ja organisaatioiden toiminnan kehittämisen siten, että palvelut tukevat sujuvaa arkea, osallisuutta ja kokonaisturvallisuutta.
Infrastuktuureihin liittyvät ratkaisut
Laureassa osallistutaan hankkeisiin, joissa kehitetään ja hyödynnetään uusia kriittisiä digitaalisia teknologiaratkaisuja (esim. tekoäly, data, automaatio ja robotiikka).
Tutkimus- ja kehittämistyömme tukee kyber- ja fyysisten uhkien ennakointia ja torjuntaa. Infrastruktuuriin liittyviä ratkaisuja kehitetään osana kansallisia ja kansainvälisiä ekosysteemejä yhdessä yritysten, viranomaisten, tutkimuslaitosten, järjestöjen ja kaupunkien kanssa.
Mitä tarjoamme yrityksille?
Tuemme yritysten digitaalista liiketoimintaa, datataloutta ja arvoverkkoja soveltavan tutkimuksen ja hankeyhteistyön kautta. Erityisesti pk-yrityksiä tuetaan digitaalisten toimintatapojen käyttöönotossa sekä ilmasto- ja ympäristöhaasteisiin vastaavien ratkaisujen kehittämisessä. Laurea toimii myös osana suomalaisia ja globaaleja teknologia- ja osaamisekosysteemejä.
Laureassa on tälläkin hetkellä suuri määrä hankkeita, joihin liittyy vahvasti digitalisaatio ja tiedon hallinta.
Olemme kiinnostuneita laaja-alaisesti yhteistyöstä hankkeissa, joissa digitalisaatio ja tiedon hallinta yhteiskunnassa on merkittävässä roolissa.
Lisätietoja antaa
-

Outi Ahonen
Yliopettaja
outi.ahonen@laurea.fi
+358 9 886 878 25
Tutustu käynnissä oleviin tutkimushankkeisiin
-
EU-CIP
Toteutusaika:
1.10.2022 – 30.9.2025
Lue lisää hankkeesta: EU-CIPTutkimusohjelma:
Yhtenäinen turvallisuus -
DYNAMO
Toteutusaika:
1.10.2022 – 31.12.2025
Lue lisää hankkeesta: DYNAMOTutkimusohjelma:
Yhtenäinen turvallisuus -
CONNECTOR – tehostaa Euroopan rajaturvallisuutta ja EU:n tullitoimintasuunnitelmaa
Toteutusaika:
1.10.2023 – 30.9.2025
Lue lisää hankkeesta: CONNECTOR – tehostaa Euroopan rajaturvallisuutta ja EU:n tullitoimintasuunnitelmaaTutkimusohjelma:
Yhtenäinen turvallisuus -
Sensespace – Moninaiset immersiiviset muuntuvat tilat
Toteutusaika:
1.5.2026 – 30.4.2028
Lue lisää hankkeesta: Sensespace – Moninaiset immersiiviset muuntuvat tilatTutkimusohjelma:
Kestävä ja monipuolinen sosiaali- ja terveysala -
Ruoka tuo yhteen
Toteutusaika:
1.1.2025 – 30.11.2026
Lue lisää hankkeesta: Ruoka tuo yhteenTutkimusohjelma:
Palveluliiketoiminta ja kiertotalous -
KYLKI – Kaupunkiseutu ja yritykset luontopositiivisuuden kirittäjinä
Toteutusaika:
1.1.2026 – 30.11.2027
Lue lisää hankkeesta: KYLKI – Kaupunkiseutu ja yritykset luontopositiivisuuden kirittäjinäTutkimusohjelma:
Palveluliiketoiminta ja kiertotalous -
AI-ARC – parantaa merenkulun turvallisuutta arktisilla merialueilla
Toteutusaika:
1.9.2021 – 29.2.2024
Lue lisää hankkeesta: AI-ARC – parantaa merenkulun turvallisuutta arktisilla merialueillaTutkimusohjelma:
Yhtenäinen turvallisuus -
EU-HYBNET – Empowering a Pan-European Network to Counter Hybrid Threats
Toteutusaika:
1.5.2020 – 30.4.2025
Lue lisää hankkeesta: EU-HYBNET – Empowering a Pan-European Network to Counter Hybrid ThreatsTutkimusohjelma:
Yhtenäinen turvallisuus -
Immersiivisen oppimisen ekosysteemi IMMO
Toteutusaika:
1.10.2025 – 30.9.2027
Lue lisää hankkeesta: Immersiivisen oppimisen ekosysteemi IMMOTutkimusohjelma:
Palveluliiketoiminta ja kiertotalous -
InnoSeek – Hyvinvointi- ja terveyspalvelut muuttuvassa teknologiaympäristössä
Toteutusaika:
1.10.2025 – 29.2.2028
Lue lisää hankkeesta: InnoSeek – Hyvinvointi- ja terveyspalvelut muuttuvassa teknologiaympäristössäTutkimusohjelma:
Kestävä ja monipuolinen sosiaali- ja terveysala