Siirry sisältöön

Julkaisut

Julkaisumme tekevät näkyväksi laurealaista osaamista ja tekemistä eri osa-alueilla, mm. tutkimus- ja kehittämistoiminnan, hankkeiden ja opiskelijaprojektien tuloksia esitellen. Suurin osa Laurean julkaisuista on luettavissa open access -periaatteen mukaan vapaasti verkossa.

Laurea Julkaisut

Laurea-ammattikorkeakoulu toimittaa julkaisusarjaa Laurea Julkaisut I Laurea Publications. Julkaisusarjassa julkaistaan mm. hankeraportteja sekä tutkimus- ja kehitystyön tuloksia. Julkaisuja kirjoittavat sekä Laurean henkilöstö että hankkeiden yhteistyökumppanit. Julkaisusarjan ISSN-numero on 2242-5241 (painettu), ISSN 2242-5225 (online). Kullekin sarjassa ilmestyvälle julkaisulle osoitetaan lisäksi julkaisun yksilöivä ISBN-numero.

Tutustu julkaisusarjamme julkaisuihin Theseuksessa

 

Laurea Journal

Laurea Journal on Laurean oma verkkolehti, jonka artikkelit käsittelevät monipuolisesti hanketyötä, opiskelijayhteistyötä ja kansainvälisyyttä. Lehdessä on artikkeleita sekä suomeksi että englanniksi. Laurea Journal ilmestyy jatkuvan julkaisemisen periaatteella eli löydät lehdestä säännöllisin väliajoin uutta luettavaa.

Tutustu Laurea Journaliin

 

Henkilöstön artikkelit rinnakkaistallenteina

Laurea tallentaa henkilöstön kirjoittamat artikkelit kustantajan antamien oikeuksien puitteissa julkaisuarkisto Theseukseen.

Tutustu rinnakkaistallennettuihin artikkeleihin

 

Tutkijan tueksi –opas

Oppaassa käsitellään mm. julkaisemista, Open Access-käytänteitä, rinnakkaistallentamista ja avointa tiedettä ja tutkimusta Laureassa. Opas on tarkoitettu Laurean kehittäjille, tutkijoille ja julkaisijoille. Oppaasta saat myös apua ja työvälineitä kirjoittamisen tueksi.

Tutustu Tutkijan tueksi -oppaaseen

 

Lisätietoja: julkaisut@laurea.fi

 

Laurean TKI-hankkeet

Tutustu Laurean hankkeisiin

Laureassa on käynnissä noin 80 ulkoisen rahoituksen TKI-hanketta.

Lue lisää hankkeista