Vaikuttavat kumppanuudet ja verkostot 2024
Laurea toimii tiiviissä yhteistyössä alueellisen, valtakunnallisen ja kansainvälisen kumppaniverkoston kanssa. Avainkumppanuuksilla tavoittelemme erityisesti yhteiskunnallisen vaikuttavuuden vahvistamista, Laurean osaamisalueiden kehittymistä, TKI-toiminnan ja liiketoiminnan laajentamista sekä opiskelijoiden työnantajaverkostojen vahvistamista ja valmistuvien hyvää työllistymistä.
Laurea kuuluu kymmenen eurooppalaisen korkeakoulun muodostamaan PIONEER-allianssiin, jota Euroopan komissio rahoittaa Erasmus+ -ohjelmasta vuosina 2025–2028. Kesällä 2024 Laurea-ammattikorkeakoulu yhdessä muiden PIONEER-korkeakoulujen kanssa sai Eurooppa yliopisto -statuksen osana Euroopan unionin Eurooppalaiset yliopistot -aloitetta.
PIONEER-allianssi kehittää yhteiseurooppalaista opetustarjontaa, TKI-toimintaa, ekosysteemiyhteistyötä sekä kansainvälistä opiskelija- ja asiantuntijaliikkuvuutta. Kehittämistyössään PIONEER-korkeakoulut vastaavat tulevaisuuden kaupunkien kestävän kehityksen haasteisiin YK:n Agenda2030 strategisen tavoitteen 11 mukaisesti. Allianssin kehittämistoiminta on organisoitu kahdeksaksi temaattiseksi työpaketiksi. Laurean vetovastuulla on kaksi työpakettia: ’Transformative Leadership’ ja ’Challenge-based Education’.
Yli 130 000 opiskelijaa on mukana PIONEER-allianssin 10 korkeakoulussa.
Laurean osaamisalueiden kehittymisen ja vaikuttavuuden vahvistamiseksi on Laureassa laajennettu ja syvennetty strategista kumppanuusverkostoa päättyneellä strategiakaudella. Avainkumppanuusverkosto on rakennettu viime vuosien aikana tiivistämään Laurean työelämäyhteistyötä. Avainkumppanuuden kautta Laurea tarjoaa kumppaneilleen systemaattisen ja laaja-alaisen yhteistyön, jonka avulla he voivat kehittää liiketoimintaansa. Vuoden 2024 lopussa Laurealla oli 106 avainkumppania. Vuosittain tehtävän sidosryhmäkyselyn perusteella avainkumppaneiden tyytyväisyys yhteistyöhön on hyvällä tasolla; tyytyväisyys avainkumppaniohjelmaan 4,1 (asteikolla 1–5).
Yksi esimerkki avainkumppaniyhteistyön tuloksista on syksyn 2024 aikana yhdessä työelämäkumppaneiden kanssa kehitetty Tulevaisuuden johtamisosaaja -koulutus. Koulutuksen rahoittaa Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus JOTPA, joka edistää työikäisten osaamisen kehittämistä ja osaavan työvoiman saatavuutta. Lähtökohtana koulutuksessa ovat olleet työelämän osaamistarpeet. Yhteisissä workshopeissa kumppaneiden kanssa keskusteluun nousivat erityisesti organisaatioiden strateginen uudistumiskyky, oppimiskyvyn johtaminen, tunneälykkään organisaatiokulttuurin merkitys sekä osallistava johtajuus. Koulutus käynnistyi alkuvuodesta 2025 ja koulutuksessa on mukana 90 osallistujaa yli 70 organisaatiosta.
Kokonaan verkossa toteuttavat RUUTI-projektit ovat uusi tapa toteuttaa työelämäyhteistyötä digitaalisesti. RUUTI-projektien avulla tarjotaan uutta osaamista aidoissa työelämän kehittämisprojekteissa Laurean avainkumppanien ja muiden työelämäkumppanien kanssa. Opiskelijat pääsevät kehittämään omaa henkilökohtaista asiantuntijuuttaan valitsemalla itse projektinsa, mitä haluavat projektissa oppia ja mitä osaamistaan kehittää.
Vuoden laurealaisena liiketoimintatekona palkittiin liiketoimintana toteutettava opetusyhteistyö kiinalaisten college-oppilaitosten kanssa. Tällä avataan Laurealle merkittävä liiketoiminta-alue ja vahvistetaan kehittävällä otteella Laurean kansainvälistä osaamista. Koulutusyhteistyöllä parannetaan kiinalaisten kumppanioppilaitosten koulutuksen laatua ja luodaan opiskelijoille mahdollisuuksia hakeutua jatkamaan opintojaan Laureassa.
Varhaiskasvatuksen koulutusohjelmiin osallistui vuonna 2024 noin 250 kiinalaista college-opiskelijaa kahdessa eri oppilaitoksessa ja ohjelmat jatkuvat vielä useita vuosia. Hyvän opiskelijapalautteen ja sujuvan yhteistyön johdosta opetusyhteistyötä on päätetty laajentaa sairaanhoidon, fysioterapian ja vanhustyön opintojaksoihin. Lisäksi Laureassa on työskennelty pitkäjänteisesti merkittävien kiinalaisten yliopistojen kanssa tehtävän yhteistyön toteuttamiseksi tulevina vuosina.
Laurea isännöi ammattikorkeakoulujen Kiina-verkoston tapaamista keväällä. Ammattikorkeakoulujen Kiina-verkosto kuuluu Opetus- ja kulttuuriministeriön Globaalipilotit -ohjelmaan. Strategiarahan turvin 20 suomalaista ammattikorkeakoulua osallistuu Kiina-verkoston rakentamiseen ja kehittämiseen. Tavoitteena on vahvistaa suomalaisten ammattikorkeakoulujen ja kiinalaisten korkeakoulujen välistä yhteistyötä, joka luo pohjaa myös kaupalliselle koulutusliiketoiminnalle. Laurean isännöimässä osuudessa nousivat esiin erityisesti Laurean kehittämispohjaisen oppimisen LbD-malli käytännössä sekä koulutuksen työelämälähtöisyys eri muodoissaan.
Keski-Uudellamaalla sosiaali- ja terveysalan toimijat ja Laurea tiivistivät ainutlaatuisella tavalla yhteistyötään ja julkaisivat yhdessä kolmivuotisen alueellisen TKIO-työohjelman. Mukana ovat Laurean ohella Keski-Uudenmaan hyvinvointialue Keusote ja sote-alan ammattilaisia kouluttavat Hyria koulutus Oy ja Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda. Yhteistyötä toimijoiden kesken on tehty jo pitkään, mutta nyt alueellisella tutkimuksen, kehittämisen, innovaatiotoiminnan sekä osaamisen työohjelmalla pyritään ratkaisemaan sote-alan haasteita aikaisempaa ekosysteemimäisemmällä lähestymistavalla. Myös tulevia kansallisia ja kansainvälisiä rahoitushakuja tarkastellaan yhdessä, hankekonsortiona.
Laurea sai Opetushallituksen suorittamasta tarkastusvierailusta hienoa palautetta Erasmus+ liikkuvuushankkeiden hallinnoinnista ja niiden vaikuttavuudesta, joka on Laureassa erinomaisella tasolla. Liikkuvuuksissa Euroopan ulkopuolelle pitkäkestoinen yhteistyö kumppanikoulujen kanssa sekä opettajien aktiivinen rooli yhdessä lyhyiden blended-tyyppisten opiskelijavaihtojen kanssa on edistänyt kansainvälistymisen integroitumista opetukseen sekä työssäkäyvien ja monimuoto-opiskelijoiden mahdollisuuksia osallistua hankkeisiin. Myös Erasmus+ KA2 hankkeessa Joint eStories: Journeys from Fear to Fair Laurea on esimerkillisellä tavalla osallistanut opiskelijoita sekä opetuksen yhteydessä että tuotosten valmistelussa, ja hankkeen tulokset ja tavoitteet on selkeästi ankkuroitu Laurean strategiaan ja toimintaan.
Esimerkkejä vaikuttavista kumppanuuksista ja verkostoista vuonna 2024
Laurean avainkumppanit kokoontuivat hybridivaikuttamisteeman äärelle
Laurea järjesti kumppaneilleen ja alumneilleen tilaisuuden, jossa kuultiin ajankohtaista asiaa hybridivaikuttamisesta valtakunnallisella tasolla, yritystasolla ja tutkimustasolla. Valtakunnallisen tason hybridivaikuttamisesta oli puhumassa puolustusvaliokunnan jäsen, Laurean hallituksen puheenjohtaja ja kansanedustaja Jarno Limnéll. Muissa puheenvuoroissa kuultiin hybridivaikuttamisesta kansainvälisen yrityksen näkökulmasta sekä ajankohtaista tietoa Laurean hankkeista teemaan liittyen. Lue lisää aiheesta.
UraFest-rekrytointitapahtuma kokosi opiskelijat ja työnantajat yhteen kampuksilla
Laurean rekrytointitapahtuma UraFest kokosi jälleen yhteen opiskelijat ja työnantajat tammi-helmikuun vaihteessa. Kaikkiaan UraFesteillä oli esillä 65 yritystä yli 160 ihmisen voimin. Näistä iso joukko oli Laurean avainkumppaneita. Lue lisää.
Lempeä hoiva -hanke: ”Koko hoivakodin henkilöstö voi hyödyntää lääkkeettömien menetelmien osaamista”
Laurean avainkumppanit Vantaan ja Keravan hyvinvointialue sekä Betesda-säätiö ovat mukana Lempeä hoiva -hankkeessa kehittämässä lääkkeettömien menetelmien käyttöä hoivayksiköissä. Hankkeen päämääränä on lääkkeettömien menetelmien avulla edistää hoivakotien henkilökunnan ja asukkaiden hyvinvointia. Lue lisää hankkeesta.
Opiskelijat innovoivat teemareittejä Keravan Uuden ajan rakentamisen festivaali URFiin
Laurean avainkumppanin, Keravan kaupungin, järjestämä Uuden ajan rakentamisen festivaali URF oli toimeksiantajana Laurean opiskelijoiden Service Design -opintojaksolla. Opiskelijatiimien tehtävänä oli palvelumuotoilun menetelmiä hyödyntäen kehittää festivaalille eri kävijäryhmä, kuten lapsiperheitä, varten suunniteltuja teemareittejä. Tutustu projektiin.
Avainkumppani Varma haastoi opiskelijat kehittämään työkykyjohtamisen palveluita
Työeläkeyhtiö Varman työkykyjohtamisen palvelut olivat keskiössä, kun Varma ja Laurean tekivät yhteistyötä opiskelijaprojektissa kevään 2024 aikana. Projektissa opiskelijatiimien tehtävänä oli palvelumuotoilun menetelmiä hyödyntäen auttaa Varmaa palvelemaan paremmin asiakkaitaan työkyvyn johtamisessa. Lue lisää projektista.
Sairaanhoitajaopiskelijat kehittivät uusia ideoita rekrytointiin ja perehdytykseen
Vantaan ja Keravan hyvinvointialue eli VAKE oli toimeksiantajana Laurean sairaanhoitajaopiskelijoiden palvelumuotoiluprojektissa, jossa opiskelijat pääsivät ideoimaan uusia ratkaisuja erityisesti sairaanhoitajasijaisten rekrytointiin. Opiskelijat saivat projektissa tehtäväkseen kehittää uusia palvelukonsepteja sekä esittää parannusehdotuksia sijaisten rekrytointiin VAKEen. Lue kokemuksia opiskelijaprojektista.