Toimiva työkieli
Toimiva työkieli on työyhteisöille suunnattu valmennus, jossa suomen oppiminen tapahtuu työpaikan arjessa ja todellisissa vuorovaikutustilanteissa. Valmennus keskittyy siihen suomen kieleen, jota työssä oikeasti tarvitaan.

Mikä Toimiva työkieli -valmennus on?
Valmennuksen lähtökohtana on se, että työyhteisö tuntee itse parhaiten oman työnsä kielen. Työssä tarvittavaa sanastoa ja ilmaisutapoja ei tuoda ulkopuolelta, vaan ne tehdään näkyviksi ja jaettaviksi työyhteisön sisältä käsin.
Toimiva työkieli perustuu ajatukseen, että työssä tarvittava suomen kieli määräytyy työn mukaan. Valmennuksessa suomen oppimisen lähtökohtana eivät ole yleiset ennalta määritellyt sisällöt, vaan juuri se kieli, jota juuri tässä työssä tarvitaan. Valmennuksessa määritellään yhdessä se suomen kieli, joka on työssä välttämätöntä osata ymmärtää ja käyttää. Oppiminen kiinnittyy tähän ja tapahtuu osana normaalia työntekoa, ei erillisenä kielikoulutuksena.
Kielenoppiminen on yhteisöllinen ilmiö. Valmennuksessa kenenkään ei tarvitse ryhtyä opettajaksi, eikä työpäivään lisätä uusia velvoitteita. Pienet muutokset tavassa toimia ja olla vuorovaikutuksessa riittävät luomaan tilaa oppimiselle. Valmennuksen tavoitteena on tukea suomen oppimista työpaikalla tavalla, joka vahvistaa työn sujuvuutta ja osallisuutta. Kun yhteinen kieli toimii paremmin, väärinymmärrykset ja niistä seuraavat riskit vähenevät. Jokaisen on helpompi osallistua osaamistaan vastaavasti.
Kenelle valmennus sopii?
Toimiva työkieli on tarkoitettu työyhteisöille, joissa suomea tarvitaan päivittäisessä työnteossa ja osa henkilöstöstä oppii tai vahvistaa suomen kieltä työn ohessa. Valmennus soveltuu organisaatioille, joissa halutaan tukea työssä pärjäämistä kielen kautta ilman erillisiä kielikursseja.
Koulutus sopii erityisesti työpaikoille, joissa:
- työtehtävät edellyttävät suomen ymmärtämistä ja käyttämistä
- työtä tehdään suomeksi asiakkaiden, potilaiden, lasten, oppilaiden tai muiden sidosryhmien kanssa
- kielellä on merkitystä työn turvallisuuden, laadun tai vastuiden kannalta
- henkilöstö on kielellisesti moninainen.
Valmennus on suunnattu koko työyhteisölle. Siihen osallistuvat sekä suomea oppivat työntekijät että suomea jo osaavat työntekijät. Esihenkilöille ja johdolle valmennus tarjoaa välineitä tunnistaa ja tukea työn kielellisiä vaatimuksia osana arjen johtamista.
Miten valmennus toteutetaan?
Prosessi sisältää valmisteluvaiheen, toteutusvaiheen ja arviointivaiheen. Valmisteluvaiheen aluksi työyhteisö määrittelee omat tavoitteensa ja kokoaa ydintiimin. Valmennuksen alussa myös tunnistetaan yhdessä, millaista suomen kieltä työssä tarvitaan. Tästä muodostuu yhteinen lähtökohta valmennukselle ja sen aikana tehtäville valinnoille.
Toteutusvaiheessa työyhteisö alkaa käyttää tätä yhteistä lähtökohtaa arjen työn tukena. Valmennuksen aikana kokeillaan käytäntöjä, jotka helpottavat suomen käyttöä työssä ja tukevat yhteistä tekemistä. Toimivia tapoja vahvistetaan ja juurrutetaan osaksi arkea työrytmiä kunnioittaen.
Valmennuksen edetessä kokemuksia tarkastellaan yhdessä ja käytäntöjä muokataan tarvittaessa. Prosessi päättyy yhteiseen arviointiin. Sovitut ja yhdessä kehitetyt toimintatavat jäävät työyhteisön omaan käyttöön valmennuksen jälkeen.
Valmennusprosessin kesto on yleensä 3-4 kuukautta.
Usein kysytyt kysymykset
- Onko kyse kielikurssista?
Ei. Toimiva työkieli ei ole kielikurssi, vaan työpaikan arkeen kiinnittyvä valmennus. Suomen oppiminen tapahtuu työn yhteydessä ja perustuu työssä tarvittavaan kieleen.
- Kenelle valmennus on tarkoitettu työyhteisössä?
Valmennus on suunnattu koko työyhteisölle. Siihen osallistuvat sekä suomea oppivat työntekijät että ne, jotka työskentelevät heidän kanssaan. Esihenkilöiden rooli on tukea prosessia osana arjen työtä.
- Vaatiiko valmennus lisäaikaa työpäivän ulkopuolella?
Ei. Valmennus toteutetaan osana normaalia työntekoa eikä se edellytä erillistä opiskelua tai aikaa työpäivän ulkopuolella.
- Kuinka pitkä valmennus on?
Valmennus kestää tyypillisesti 3–4 kuukautta. Kesto määräytyy kuitenkin valmennuskokonaisuuden mukaan.
Hinta ja peruutusehdot
Valmennuksen hinta määräytyy osallistujien määrän ja kokonaisuuden laajuuden mukaan. Pyydä tarjous!
Peruutusehdot määräytyvät Laurean yleisten peruutusehtojen mukaisesti.
Ota yhteyttä
Asiantuntijat
-

Hilkka Lydén
Erityisasiantuntija