Palvelukulttuuria uudistamalla kaikki mukaan digitaaliseen yhteiskuntaan
DigiIN-hanke (1. vaihe 2019 – 2022 ja 2. vaihe 2022 – 2025) luo ratkaisuja, joiden avulla kaikki pysyvät mukana sosiaali- ja terveydenhuollon digipalveluissa. Sen avulla pyritään uudistamaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelukulttuuria, saamaan parempia sähköisiä palveluja kaikille sekä ehkäisemään haavoittuvassa asemassa olevien syrjäytymistä. Hanke on toteutettu THL:n, Aalto-yliopiston, Helsingin yliopiston, Jyväskylän yliopiston, Laurea-ammattikorkeakoulun ja Ikäinstituutin välisenä yhteistyönä ja sitä rahoittaa Suomen Akatemian yhteydessä toimiva Strategisen tutkimuksen neuvosto. Laurean DigiIN-hanke on kohdistunut sosiaalisessa marginaalissa oleviin erityisryhmiin, erityisesti mieneterveyskuntoutujiin ja rikostaustaisiin henkilöihin. Hankkeen aikana on toteutettu useita osatutkimuksia, mukaan lukien laaja vankikysely (N=225), etnografista lähestymistapaa noudattava älyvankilatutkimus sekä useita laadullisia haastattelututkimuksia.
- Toteutusaika:1.9.2022 - 31.8.2025
- Rahoittaja:Suomen Akatemia STN
- Tutkimusohjelma:Kestävä ja monipuolinen sosiaali- ja terveysala
- Projektityyppi:Kansallinen TK
- Teemat:Digitalisaatio ja tiedon hallinta yhteiskunnassa
- Projektipäällikkö:Teemu Rantanen