Siirry sisältöön

Avainkumppanuus Starkin kanssa

STARK yrityksenä

Suomalaisen rakennusalan pitkäaikaista tuntemusta ja rakennustarvikkeiden erikoisosaamista sekä yritysasiakkaille että kuluttajille. Konserni toimii jopa kuudessa Pohjois-Euroopan maassa. 

Avainkumppaniyhteistyön tuloksia

Harjoitteluyhteistyö on innostanut STARKIA kehittämään harjoittelupaikkojen monialaisuutta. Tarjolla on mahdollisuuksia myös opinnäytetöiden ja kehittämisprojektien parissa.

Stark ja Laurea solmivat avainkumppanuussopimuksen syksyllä 2020. Rakennustarvikeyritys Starkilla on Suomessa toimipaikkoja 26, neljä jakelukeskusta ja verkkokauppa. Pääkonttori sijaitsee Espoossa. Suuri osa Starkin asiakkaista on yritysasiakkaita, mutta Stark palvelee myös kuluttajia. Kansainvälistä näkökulmaa lisää se, että konserni toimii kuudessa maassa Pohjois-Euroopassa.

Henkilöstöjohtaja Riikka Tarkiainen kertoo Starkin olevan innoissaan avainkumppanuudesta:

- Olemme olleet yhteydessä Laurean kanssa jo muutaman vuoden ajan ja kokemukset ovat olleet hyviä. Niistä innostuneina halusimme lähteä kehittämään yhteistyötä nimenomaan Laurean kanssa.

Starkilla on aiemmin ollut työharjoittelijoita Laurean kautta. Aiemmat onnistuneet kokemukset ovat innoittaneet yritystä kehittämään harjoittelupaikkojen monialaisuutta. Yhteistyön kautta Stark tarjoaa lisäksi mahdollisuuksia opinnäytetöiden ja erilaisten kehittämisprojektien parissa. Aivan erityisesti Stark haluaa Tarkiaisen mukaan kehittää työnantajakuvaansa sekä lisätä toimialan tunnettavuutta ja vetovoimaa opiskelijoiden keskuudessa.

- Rakennustarvikealalla  mahdollisuuksia on valtavasti. Pyrimme tuomaan esille sitä, että tämä on kiehtova ja merkityksellinen toimiala meidän yhteiskunnalle. Yhteistyö Laurean kanssa on oiva tapa lähteä kehittämään näitä tavoitteita.

Kiinnostuitko avainkumppanuudesta? Tutustu avainkumppanuuden mahdollisuuksiin

Yhteistyön tuloksia

Lisätietoja: