Korkeakoulujen kansainvälisissä asiantuntijavaihdoissa paljon potentiaalia, mutta prosesseissa kehitysvaraa
Laurean ja TH Kölnin asiantuntijoiden tapaamisessa keskusteltiin korkeakoulujen kansainvälistymisen nykytilasta ja tehtiin suunnitelmia henkilöstöliikkuvuuden lisäämiseksi.

Eurooppalaiseen PIONEER-yliopistoallianssiin kuuluvien Laurea-ammattikorkeakoulun ja Kölnin teknisen korkeakoulun (TH Köln) asiantuntijat tapasivat tammikuun puolivälissä Suomessa. Keskusteluissa tarkasteltiin näiden kahden kumppanikorkeakoulun kansainvälistymisen nykytilaa ja tulevaisuuden näkymiä sekä kansainvälistymisen ajureita, mahdollisuuksia ja haasteita. Samalla pohdittiin eurooppalaisen korkeakoulutuksen suuntaa globaalissa ympäristössä. Erityisesti kiinnitettiin huomiota siihen, miten korkeakoulujen opetus- ja TKI-henkilöstön mahdollisuuksia osallistua kansainvälisiin opettaja- ja asiantuntijavaihtoihin voidaan parantaa ja vaihtojen määriä lisätä PIONEER-korkeakoulujen välillä.
- Kumppanikorkeakouluun suuntautuva opettaja- tai asiantuntijavaihto on erinomainen tapa pätevöityä ammatillisesti, tutustua omalla asiantuntijuusalueellaan korkeakoulutukseen toisessa maassa sekä laajentaa omia kansainvälisiä verkostojaan, toteaa Laureassa vierailuilla ollut Martina Brüderle, kansainvälisten asioiden apulaisjohtaja TH Kölnistä.
Sekä Laureassa että TH Kölnissä on havahduttu siihen, että pelkkä tiedottaminen kansainvälisistä opettaja- ja asiantuntijavaihdoista henkilöstölle ei riitä, vaan tarvitaan järjestelmällisempää johtamista vastavuoroisten liikkuvuuksien toteutumiseksi mahdollisimman laadukkaasti ja vaikuttavasti.
- Meillä Laureassa on tämän vuoden alusta lähtien uusi organisaatiorakenne. Se on mieletön mahdollisuus lähteä kehittämään organisaation sisäisesti näiden henkilöstöliikkuvuusasioiden koordinaatiota, sanoo Sini Aalto-Friman, kansainvälisten asioiden asiantuntija Laureassa.
Laurean ja TH Kölnin asiantuntijoita mietitty lisäksi kysymys siitä, mitä kaikkea kansainvälisten opettaja- ja asiantuntijavaihtojen organisointi kymmenen PIONEER-korkeakoulun välillä edellyttää tulevina vuosina.
- Tällä hetkellä kullakin PIONEER-kumppanilla on omat hallinnolliset prosessinsa aikatauluineen ja menettelytapoineen kansainvälisten liikkuvuuksien järjestämiseksi. Mikäli henkilöstön liikkuvuutta PIONEER-korkeakoulujen kesken halutaan lisätä, pitää niiden aikatauluja synkronoida ja prosesseja yhtenäistää, pohtii Mika Launikari, Laurean PIONEER-yhteistyöstä vastaava asiantuntija.
Osana kansainvälistä liikkuvuutta ja sen vaikutuksia asiantuntijuuden kehittymiseen ja ihmisenä kasvuun, keskusteltiin myös siitä, miten kansainvälistyminen edistää henkilöstön moninaisuutta ja korkeakoulujen avoimuutta.
- TH Kölnissä odotamme PIONEER-allianssin tekemän yhteistyön edistävän henkilöstön kansainvälistä ja kulttuurienvälistä osaamista sekä kielitaidon vahvistumista. Kävimmekin avartavaa ajatustenvaihtoa Laurean henkilöstöhallinnonasiantuntijoiden kanssa siitä, miten korkeakoulujemme eri tehtävissä toimivia asiantuntijoita voidaan tukea kansainvälisen vaihdon ja vuorovaikutuksen kysymyksissä, kiteyttää Brüderle.
Tapaamisen lopputulemana todettiin, että kahden eurooppalaisen ammattikorkeakoulun – Laurean ja TH Kölnin – välillä on paljon yhteistä liittymäpintaa koulutusohjelmien, TKI-toiminnan, ekosysteemiyhteistyön ja henkilöstön kehittämisen näkökulmasta. Tämä kaikki luo suosiolliset edellytykset molempia osapuolia hyödyttävälle tiedonvaihdolle, yhteiskehittelylle, strategiselle johtamiselle, ja ennen kaikkea henkilöstön laajapohjaisemmalle osallistamiselle eurooppalaiseen korkeakouluyhteistyöhön, muun muassa yhteisten opintokokonaisuuksien ja TKI-hankkeiden luomiseksi sekä alueellisten sidosryhmien tarpeisiin vastaamiseksi.
Laurea-ammattikorkeakoulun henkilöstöliikkuvuudesta voit lukea lisää täältä.
TH Kölnin henkilöstöliikkuvuudesta voit lukea lisää täältä.
Lue lisää PIONEER-allianssista
Lisätietoja:
- Mika Launikari
- Johtava asiantuntija
- Mika.Launikari@laurea.fi
- Puh +358503442976
- Erityisasiantuntija Mika Launikari vastaa Laureassa PIONEER-allianssin kehitystyöstä.