Siirry sisältöön

Humana Avopalvelut Oy avainkumppaniksi

Laurea ja lastensuojelun avopalveluita tuottava Humana käynnistivät avainkumppaniyhteistyön.

Kuvassa vasemmalta lehtori, tutkintovastaava Pia Harju Laureasta, johtaja Mikko Särkkä, Humana Avopalvelut Oy:stä ja aluepalvelu- ja liiketoimintapäällikkö Irene Väkevä-Harjula Laureasta.

Lastensuojelun avopalveluita tuottava Humana Avopalvelut Oy ja Laurea-ammattikorkeakoulu ovat solmineet avainkumppanuussopimuksen 5.10.2020. Humana Avopalvelut Oy tarjoaa sosiaalihuoltolain ja lastensuojelulain mukaisia avohuollon palveluja, jotka tukevat lasten ja perheiden hyvinvointia heidän arkisissa toimintaympäristöissään.

Humana Avopalvelut toimii yli 480 työntekijän voimin eri puolilla Suomea. Kaikkiaan Humana Suomi työllistää Suomessa 2700 sosiaalialan asiantuntijaa mm. ikääntyvien palvelujen, vammaispalvelujen ja mielenterveys- ja päihdekuntoutujien palveluiden parissa. Alun perin Ruotsissa toimintansa aloittaneessa Humana-konsernissa työskentelee maailmanlaajuisesti 16 000 työntekijää.

Humana Suomen tehtävänä on tarjota yksilöllisiä ja laadukkaita sosiaali- ja hoivapalveluita. Yrityksen arvomaailma perustuu visioon ”Jokaisella on oikeus hyvään elämään.”

-    Meillä on jatkuva pula osaavasta työvoimasta, kertoo johtaja Kimmo Säikkä Humana Avopalvelut Oy:stä avainkumppanuuden lähtökohdista.

Avopalveluja tuotetaan Säikän mukaan kuntien kumppanina puitesopimusten mukaisesti, joissa yleinen vaatimus henkilöstön pätevyydelle on sosionomi AMK -tutkinto. Yleensä vaatimuksena on myös tietty määrä kokemusta lastensuojelutyöstä.

-    Tuota kokemusta voi kerryttää myös meillä harjoittelijana. Meillä on Laurean opiskelijoille tarjolla hienoja ja monipuolisia harjoittelupaikkoja, joiden kautta pääsee näkemään ja kokemaan millaista työtä avopalvelujen tekeminen todella on. Tervetuloa meille harjoitteluun, Kimmo Säikkä toivottaa.

Laurean ja Humana Avopalveluiden avainkumppaniyhteistyö pitää sisällään muun muassa uusien koulutusten suunnittelua esimerkiksi osallistavaan dokumentaatioon, asiakastyön dokumentaatioon, mielenterveyteen sekä päihdetyöhön liittyen. Samalla molempien toiveissa on myös yhteisen TKI-hankkeen perustaminen palvelujen digitalisoimiseksi.

Humana Avopalvelut osallistuu myös Laurea-ammattikorkeakoulun ja sosiaalialan avainkumppaneiden yhteiseen lastensuojelualan seminaariin, joka järjestetään 20.4.2021 Lohjalla. Seminaarin tavoitteena on verkottaa eri toimijoita, kuten yrityksiä ja niiden henkilökuntaa, kuntia, opiskelijoita, lehtoreita ja muita lastensuojelualan asiantuntijoita.

Humana Avopalvelut arvostavat kovasti Laurean avainkumppanuuteen liittyvää rekrytointiapua, koska lastensuojelu- ja perhetyössä on jatkuva pula osaavasta työvoimasta. Rekrytointiyhteistyön, projektiyhteistyön ja medianäkyvyyden lisäksi yhdessä avainkumppaneiden kanssa suunnitellaan täydennyskoulutusta sosionomi AMK –tutkintoon.

Lue lisää Laurean avainkumppanuusmallista.

Lisätietoja: