Siirry sisältöön

Hoivatilat Laurean avainkumppaniksi

Hoivatilat Oyj on päivä- ja hoivakotikiinteistöjen sekä palvelukortteleiden ja koulujen kehittäjä ja omistaja.

Hoivatilojen johto tapasi Laurean edustajia Leppävaaran kampuksella. Kuvassa Hoivatilojen henkilöstö- ja viestintäjohtaja Riikka Säkkinen (3. vasemmalta) ja toimitusjohtaja Atte Niittylä (4. vasemmalta)

Laurean ja Hoivatilat Oyj:n avainkumppanuusyhteistyö on käynnistynyt. Hoivatilat on varhaiskasvatuksen, koulujen, hoivan tilojen ja palvelukortteleiden rakennuttamiseen, omistamiseen ja vuokraamiseen erikoistunut palveluyritys. Hoivatilat toteuttaa vuokrattavia tiloja sekä kunnille että yksityisille palveluntuottajille Suomessa ja Ruotsissa. 

Vuonna 2008 perustettu yritys on osa belgialaista pörssilistattua Aedifica SA -konsernia. Hoivatiloilla on toimipisteet Oulussa, Espoossa ja Tukholmassa. Suomessa ja Ruotsissa yrityksessä työskentelee yhteensä 35 työntekijää. 

- Olemme jatkuvasti kasvava ja kehittyvä yhtiö, joka haluaa tarjota henkilöstölle hyvät kasvu- ja kehittymismahdollisuudet yhteiskunnallisesti tärkeällä hoivakiinteistösektorilla, kuvailee Hoivatilojen henkilöstö- ja viestintäjohtaja Riikka Säkkinen.

Opiskelijat tuovat tuoretta näkemystä palvelujen kehittämiseen

Myös avainkumppanuusyhteistyössä Laurean kanssa on kyse kehittymisestä ja uuden oppimisesta. Hoivatiloilla toivotaankin, että opiskelijat voivat tuoda tuoreita näkemyksiä ja konkreettista apua Hoivatilojen palvelujen kehittämiseen:

- Näemme yhteistyön erittäin mielenkiintoisena mahdollisuutena saada tuoretta näkemystä tulevaisuuden ammattilaisilta, Säkkinen kertoo. 

- Yhteistyö on oppimiskokemus myös meille. Mitä parempia toimeksiantoja osaamme antaa, sitä hedelmällisempiä lopputuloksia yhteistyöltä voimme odottaa.

Tulevaisuudessa yhteistyö voi myös tarjota työmahdollisuuksia Laurean opiskelijoille. 

Ensimmäinen opiskelijaprojekti keskittyy palvelumuotoiluun

Hoivatilojen ja Laurean yhteistyö on lähtenyt käytännössä vauhtiin jo kuluvan syyslukukauden aikana. Ensimmäisen yhteisen projektin aiheena on ollut palvelumuotoilu ja opiskelijat esittelevät toimeksiannon lopputuloksia joulukuussa.

- Odotamme innolla, mitä opiskelijat ovat saaneet projektissa aikaan, Riikka Säkkinen toteaa. 

Laureassa avainkumppanuudesta Hoivatilojen kanssa vastaava aluepalvelupäällikkö Pia Kiviharju näkee yhteistyössä upeita mahdollisuuksia Laurean opiskelijoille:

- Yhteistyö Hoivatilojen kanssa avaa eri koulutusalojen opiskelijoille erinomaisia tilaisuuksia päästä mukaan mielenkiintoisiin rakennetun ympäristön palvelukortteliprojekteihin jo projektien alkumetreillä. Uskon, että yhdessä aikaansaamme molempia hyödyntävän yhteistyökumppanuuden, hän painottaa.