Siirry sisältöön

DiversCity -hanke syventää digitaalista palvelumuotoiluosaamista korkeakoulutettujen maahanmuuttajanaisten parissa

Parhaillaan hankkeeseen etsitään yrityksiä tuomaan yritystoimeksiantoja koulutukseen sekä maahan muuttaneita naisia opiskelemaan palvelumuotoilua.

Syyskuussa 2021 käynnistyneen kaksivuotisen DiversCity -hankkeen tavoitteena on vahvistaa digitaalisen palvelumuotoilun osaamista korkeakoulutettujen maahanmuuttajanaisten parissa. Euroopan unionin sosiaalirahaston, Suomen rakennerahasto-ohjelman sekä REACT EU:n rahoittama hanke toteutetaan Laurea-ammattikorkeakoulun, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamkin sekä Nicehearts ry:n yhteistyönä. Hanke rahoitetaan osana unionin Covid-19 -pandemian johdosta toteuttamia toimia. 

Hanke tarjoaa digitaalisen palvelumuotoilun täydennyskoulutuskokonaisuudet pääkaupunkiseudulla ja Kouvolassa. Parhaillaan hankkeeseen etsitään mukaan yrityksiä tuomaan yritystoimeksiantoja koulutukseen, sekä maahan muuttaneita korkeakoulutettuja naisia opiskelemaan palvelumuotoilua.  Kolmen kuukauden aikana opiskelijat työstävät yritysten toimeksiantoja palvelumuotoilun menetelmin. Hankkeeseen osallistuminen on maksutonta. Yrityksillä tulee kuitenkin olla toimintaa joko Uudellamaalla tai Kymenlaaksossa. 

Koulutuksen aikana opiskelijat oppivat käyttämään palvelumuotoilun menetelmiä digitaalisten palveluiden suunnitteluun sekä vahvistavat yritysverkostojaan työskentelemällä yritystoimeksiantojen parissa. Yrityksillä taas on mahdollisuus vahvistaa digitaalisten ratkaisujensa käyttäjäkeskeisyyttä ja sopivuutta monimuotoisille ryhmille.  

– Toivomme, että DiversCity -hanke vahvistaa sekä maahan muuttaneiden naisten työllistymistä että suomalaisen työelämän monimuotoisuutta ja inklusiivisuutta. Digitaalisten palvelujen muotoilussa tulisi ottaa huomioon erilaisten käyttäjien tarpeet, kertoo hankkeen projektipäällikkö Salla Kuuluvainen Laurea-ammattikorkeakoulusta.  

Lisätietoja: