Uutinen
–
Laurea Master School: työelämän muutoksiin vastaavat koulutukset kiinnostavat hakijoita
Laurean YAMK-koulutusten vetovoima kasvoi syksyn yhteishaussa.

Laurea oli kaikkien YAMK-koulutusten osalta valtakunnallisesti vetovoimaisin korkeakoulu syksyn yhteishaussa. Vetovoima kasvoi peräti 30 % viime vuoteen verrattuna ja jopa kolme Laurean YAMK-koulutusta nousi Suomen kymmenen vetovoimaisimman YAMK-koulutuksen joukkoon.
Laurea Master Schoolin YAMK-koulutuksia kehitetään jatkuvasti vastaamaan työelämän ja tulevaisuuden osaamistarpeita. Valitsemastaan tutkinnosta opiskelija pystyy rakentamaan omia uratavoitteitaan tukevan kokonaisuuden.
”Opiskelija saa oman alansa vahvan asiantuntijuuden lisäksi valmiuksia työelämän uudistamiseen ja tulevaisuuden rakentamiseen yli toimialarajojen”, koulutusjohtaja Jani Merikivi toteaa.
Koulutukset linkittyvät vahvasti työelämään myös Learning by Developing -ajattelun mukaisesti, sillä opiskelijat soveltavat oppimaansa aitoihin työelämän kehittämiskysymyksiin jo opintojensa aikana.
Työelämän muutos on toiminut Master Schoolin uudistuneiden opetussuunnitelmien lähtökohtana
Vuonna 2027 alkavat koulutukset toteutetaan uudistettujen opetussuunnitelmien mukaisesti.
”Työelämän muutos on toiminut uudistuksen keskeisenä lähtökohtana”, Merikivi kertoo.
”Digitalisaatio ja tekoäly, kestävyyshaasteet, toimintaympäristöjen epävarmuus sekä organisaatioiden tarve uudistua muuttavat nopeasti sitä, millaista osaamista tulevaisuuden asiantuntijoilta ja johtajilta odotetaan.”
Uudistuksessa on haluttu vahvistaa esimerkiksi tulevaisuusajattelua, tiedon hyödyntämistä, muutos- ja kehittämisosaamista, monialaista yhteistyötä sekä kykyä toimia kompleksisissa toimintaympäristöissä.
”Uudessa rakenteessa koulutuksen ydinosaaminen yhdistyy kaikille yhteiseen tutkimus- ja kehittämisosaamiseen sekä laajaan täydentävän osaamisen tarjontaan”, hän kertoo.
Merikiven mukaan valmistelussa on hyödynnetty opiskelijapalautteita, uraseurantaa ja hakijadataa, ja mukana ovat olleet opiskelijoiden lisäksi alumnit, työelämän edustajat, TKI-asiantuntijat ja opetushenkilöstö.
Uusi brändin johtamisen koulutus nousi heti hakijoiden suosioon
Brändin johtamisen koulutus oli yksi Laurean vetovoimaisista YAMK-koulutuksista ja nousi syksyllä heti ensimmäisessä yhteishaussaan hakijoiden suosioon.
Keväällä 2027 käynnistyvä koulutus on kehitetty tiiviissä yhteistyössä alan ammattilaisten kanssa ja se pohjautuu työelämässä tunnistettuihin tarpeisiin. Tutkinto antaa valmiudet asiantuntija- ja johtotehtäviin, joissa brändiä kehitetään osana organisaation strategista työtä, liiketoiminnan uudistamista ja arvonluontia.
”Suomessa on paljon asiantuntijoita, jotka tunnistavat brändin johtamisen merkityksen ja joiden tavoitteisiin koulutus vastaa”, kertoo koulutuksen vastuuopettaja Ari-Matti Erjansola.
Erjansolan mukaan Suomi on perinteisesti ollut teollisuusvetoinen maa, jossa markkinointiin on panostettu kilpailijamaita vähemmän. Aineettoman pääoman merkitys on kuitenkin kasvanut selvästi ja brändin keskeinen rooli aletaan tunnistaa laajalti.
”Brand management -maisteriohjelmat ovat maailmalla vakiintunut tutkintotyyppi, jollaisia löytyy muun muassa Yhdysvalloista, Espanjasta, Italiasta ja Saksasta. Oli korkea aika saada alan tutkinto myös Suomeen. Aika sille oli kypsä”, Erjansola toteaa.
Hän uskookin, että brändin johtamisen Master-tutkinnon suosio tulee vain kasvamaan seuraavina vuosina.
Yhteystiedot
-

Jani Merikivi
Koulutusjohtaja
jani.merikivi@laurea.fi
+358 50 462 9759
-

Ari-Matti Erjansola
Lehtori
ari-matti.erjansola@laurea.fi
+358 50 452 4941


