Valikko

Sulje

Uutinen

GreenSense-hanke käynnistyy – Laurean eettinen osaaminen vakuutti Business Finlandin

GreenSense-hanke on ensimmäisenä Laurean hanke, joka on saanut Business Finlandin Research to Business (R2B) -rahoituksen.

Eettinen osaaminen ja käyttäjäkeskeinen lähestymistapa vakuuttivat Business Finlandin myöntämään rahoituksen Laurean ja Aalto-yliopiston yhteishankkeelle. GreenSense-hankkeessa kehitetään konseptia innovatiivisista ja kestävistä antureista, jotka tukevat dementiaa sairastavien iäkkäiden hyvinvointia. Projekti vastaa kasvavaan tarpeeseen jatkuvasta terveysseurannasta, joka paitsi parantaa hoidon laatua, myös vähentää omaishoitajien kuormitusta.

Laurea pyydettiin mukaan hankkeeseen sen jälkeen, kun Aalto-yliopisto oli aloittanut rahoitushakuprosessin Business Finlandin Research to Business (R2B) -rahoituskanavassa. Rahoitus on tarkoitettu julkisille tutkimusorganisaatioille, jotka haluavat kaupallistaa tutkimustaan ja kehittää siitä uutta liiketoimintaa. Business Finland kuitenkin edellytti vielä vakuuttavaa käyttäjätestausta ennen rahoituspäätöstä.

Erityisryhmien tutkimus vaatii osaamista

GreenSense-hankkeessa kehitettävät anturit suunnitellaan arjen käyttöön: ne voidaan kiinnittää iholle tai vaatteisiin. Anturit mahdollistavat erityisesti dementiaa sairastavien hoidon laadun parantamisen. Hankkeen kohderyhmänä on erityisryhmä, mikä korosti Laurean asiantuntijuuden merkitystä. Laurean ihmiskeskeinen ja haavoittuvia ryhmiä koskeva tutkimus oli keskeinen tekijä, joka vakuutti rahoittajan hankkeen merkittävyydestä.

Projektipäällikkö Birgitta Tetri Laureasta pitää rahoituksen saamista tärkeänä saavutuksena Laurealle:

– Meillä on vahva osaaminen ihmiskeskeisestä palvelumuotoilusta ja ymmärrämme, mitä tarkoittaa työskennellä erityisesti haavoittuvien ryhmien kanssa. Olemme nyt tuoneet osaamisemme näkyväksi Business Finlandille. Tämä on meille tärkeä päänavaus.

Hyvinvointiteknologian kasvuun ja innovatiivisiin terveysratkaisuihin liittyy monia esimerkiksi terveysalan sääntelyyn ja laitteiden turvallisuuteen liittyviä kysymyksiä. Eettinen osaaminen ja kestävyys kulkee koko hankkeen mukana kohderyhmien osallistamisesta tuotosten markkinointiin. Se koskee yhtä hyvin saavutettavuutta, osallistavaa työpajatyöskentelyä kuin tietosuojaa.

Vaikuttavuutta ja kaupallista tuottavuutta

Laurean tutkimus-, kehittämis- ja innovaatio- sekä liiketoiminnasta vastaava vararehtori Mari Vuolteenaho iloitsee hankkeen käynnistymisestä ja onnittelee hanketiimiä onnistumisesta. Vuolteenaho sanoo, että tutkimus- ja kehittämistoiminnan tulosten kaupallinen hyödyntäminen on tärkeää, jotta soveltavan tutkimuksen avulla voitaisiin ratkaista ihmiskunnan hankalia ongelmia ja osaltaan kasvattaa tuottavuutta ja taloudellista hyvinvointia.

– Iholle tai vaatteisiin kiinnitettävät anturit dementiaa sairastavien hoidon tueksi on erinomainen esimerkki sellaisesta tutkimustulosten kaupallistamisesta, joka yhdistää yhteiskunnallinen vaikuttavuuden ja uuden tutkimuslähtöisen liiketoiminnan. Nyt Laurealle ensimmäistä kertaa myönnetty Business Finlandin tarjoama R2B-rahoitus on erinomainen kanava kaupallistamisen valmisteluun, Vuolteenaho sanoo.

Lue lisää hankkeesta

Lisätietoja antaa

  • Birgitta Tetri

    Tutkimuspäällikkö

    birgitta.tetri@laurea.fi

    +358 50 342 4562

  • Mari Vuolteenaho

    Vararehtori

    mari.vuolteenaho@laurea.fi

    +358 50 408 5951