Mapa® perustason koulutus

Aggressiivisia tunteita voidaan pitää luonnollisena reaktiona avuttomuuden kokemiseen sellaisessa tilanteessa, jossa ihmisellä ei ole muita selviytymiskeinoja. Se on merkki tarpeesta suojata itseä uhan kokemusta vastaan. Aggressiiviset tunteet ilmenevät usein sanallisena, mutta joskus myös uhkaavana käyttäytymisenä tai suoranaisena väkivaltana.

Hoitotyössä aggressiivista käytöstä ja väkivaltaa esiintyy silloin, kun meillä on ongelmallinen vuorovaikutussuhde potilaan kanssa tai vuorovaikutus puuttuu, emme ymmärrä toisiamme. Inhimillisen pelon, pakenemisen ja yhteenottojen vuoksi hoidollinen ympäristö muuttuu äkillisesti, menettää vakautensa ja ajautuu väliaikaisesti pois tasapainosta.

Psyykkisiin häiriöihin voi liittyä kyvyttömyyttä hillitä omaa aggressiivista tai väkivaltaista käyttäytymistä tai toisaalta oman aggressiivisuuden vaikeaa estymistä, mikä vaikeuttaa omien etujen puolustamista.

Väkivaltaa esiintyy hoitotyössä erityisesti asiakkaiden päihtymys- ja päihdevieroitustiloissa, impulsiivisissa persoonallisuushäiriöissä ja joissakin psykoottisissa tiloissa ja psyko-orgaanisissa häiriöissä.

Hoitotyöntekijän rauhoittavalla toiminnalla on suuri merkitys siihen, miten pitkälle uhkaava tilanne menee. Hoitajan on myös tunnistettava ja arvioitava riskit ja osattava tarvittaessa suojata itseään ja muita potilaita.

Hoitajan on tunnettava ammatilliset perusteet, joihin sisältyvät eettiset ja juridiset lähtökohdat, kun potilaan itsemääräämisoikeutta joudutaan rajoittamaan ja käyttämään eriasteista pakkoa hoidossa.

Tavoitteena on suunnitelmallisuuden, turvallisuuden ja hoidollisuuden säilyminen silloinkin, kun potilas on kiihtyneessä tilassa. Aggressiivisen ja väkivaltaisen käyttäytymisen rajoittamisessa on tärkeää tilanteiden ennakointi, riskien tunnistaminen ja vähiten rajoittavan toimintatavan malli.

Henkilöstöä rohkaistaan molemminpuoliseen kunnioitukseen ja potilaiden tarpeiden tunnistamiseen. Kaiken toiminnan tulee tukea potilaan hoitoympäristöön kuulumista.

Rajoittamisessa tulee huomioida potilaan yksilölliset tarpeet, mukaan lukien kulttuuriset ja etniset eroavaisuudet, sekä sukupuolen merkitys.

Fyysiset keinot tulee ottaa käyttöön viimeisenä vaihtoehtona hoidollisista toimenpiteistä. Henkilöstön tulee tunnistaa eskalaatioprosessin eteneminen ja sitä hillitsevä toimintamalli.

Henkilöstön tulee osallistua myös (vähintään joka toinen vuosi), säännöllisiin koulutuksiin, joissa osaaminen päivitetään.

Fyysinen kiinnipitäminen on hoidollinen, kommunikoiva, vuoropuhelun saavuttamiseen ja säilyttämiseen pyrkivä hallittu hoitajien väliintulo, kun potilas ei hallitse omaa aggressiotaan.

Se on hoitotoimenpide, jolla henkilökunta rauhoittaa väkivaltaisesti tai itsetuhoisesti käyttäytyvän potilaan teknisiä taitoja ja oman kehon painopisteitä hyväksi käyttäen.

Fyysinen kiinnipitäminen on potilaan itsemääräämisoikeutta rajoittava, kuitenkin häntä kunnioittava hoitotoimenpide, jonka tavoitteena on ennakoida ja katkaista uhkaava väkivaltatilanne, auttaa potilasta rauhoittumaan, toimimaan yhteistyössä ja lopulta itse kontrolloimaan käytöstään.

Fyysinen kiinnipito on keino turvata vaarallista tilannetta niin, että varsinainen psykiatrinen hoitotyö, eli keskustelu ja kommunikaatio, mahdollistuisi näissäkin tilanteissa. Fyysisen kiinnipidon keinot antavat hoitohenkilökunnalle eväitä toimia hoitotyön arvojen ja normien mukaisesti, potilasta ja itseämme hoitajina kunnioittaen ja huomioiden.

Hoitotoimenpide (MAPA -metodi) perustuu potilaan luonnollisten liikeratojen hallittuun, kivuttomaan rajoittamiseen ja samanaikaiseen hoidolliseen vuorovaikutukseen. Luonteeltaan sitä pidetään lievemmän tason rajoittava toimenpiteenä kuin eristämistä.

Fyysisen väliintulon käytön tulee olla läpinäkyvää. Organisaatiolla tulee olla selkeät käytännöt ja menettelytavat, jotka sisältävät tietojen tallentamisen ja raportoimisen tilanteissa, joissa kiinnipitoa on käytetty.

Potilaalle tulee tarjota mahdollisuus keskustella kiinnipitotilanteesta ja tehdä tarvittaessa valitus tapahtuneesta. Potilasta ohjataan omien tunnetilojen sallittuun ilmaisuun ja jälkihoidossa paneudutaan miettimään, kuinka potilaan/asiakkaan omia selviytymiskeinoja ja itsesäätelykykyä vahvistetaan.

Jälkipuinnissa henkilöstön kesken selvitetään, mitä tapahtui ja miksi, miten voisi toimia toisin ja voiko vastaava tilanne toistua.

Lisäksi tulee huomioida väkivaltailmoituksen tekeminen ja yhteydenotto työterveyshuoltoon. Voimavarojen säätelyssä työnohjauksen tuki ja tunnekuormien purkaminen yhteisössä on tärkeää. Väkivaltatilanteita tarkasteltaessa tulee ottaa huomioon myös henkilöstön koulutus ja henkilöstömitoitus sekä tila- ja turvallisuussuunnitelmat.