Valikko

Sulje

Youth Empowerment through co-creative Activity development

Hankkeessa vahvistettiin nuorten osallisuutta ja yhteenkuuluvuutta kehittämällä vapaa-ajan toimintaa yhdessä nuorten ja heidän kanssaan työskentelevien ammattilaisten kanssa. Tavoitteena oli tukea nuoria kiinnittymään omiin yhteisöihinsä.

Rahoittajat

Erasmus+ 2021-2027 Cooperation Partnerships (KA2) logo
Kestävä ja monipuolinen sosiaali- ja terveysala
Kansainvälinen TK
Pedagogiikka ja yhteiskehittäminen

Lähtökohta

Monet nuoret kokevat jäävänsä ulkopuolelle eivätkä löydä paikkaansa omissa yhteisöissään. Vapaa-ajan toiminta ei aina vastaa heidän tarpeisiinsa, eikä heidän näkökulmiaan välttämättä kuulla. Hanke käynnistettiin, jotta nuorten ääni tulisi paremmin esiin ja jotta he voisivat yhdessä ammattilaisten kanssa kehittää heille merkityksellistä toimintaa.

Tavoitteet

Nuoret (13-30-vuotiaat) :

  • Lisätä kokemusta yhteenkuuluvuudesta ja osallisuudesta.
  • Tarjota mahdollisuuksia suunnitella ja toteuttaa heille mielekästä vapaa-ajan toimintaa.
  • Tukea erityisesti nuoria, jotka ovat haastavassa elämäntilanteessa.

Nuorten parissa työskentelevät ammattilaiset ja organisaatiot:

  • Rakentaa toimivia verkostoja ja pysyviä yhteistyötapoja.
  • Vahvistaa osaamista nuorten osallisuuden tukemisessa.

Toimenpiteet

  • Kartoitimme nuorten kokemuksia yhteenkuuluvuudesta ja vapaa-ajan toiminnasta.
  • Kehitimme yhteiskehittämisen menetelmiä nuorten ja ammattilaisten käyttöön.
  • Pilotoimme uusia vapaa-ajan toimintoja eri kohderyhmien kanssa.
  • Koulutimme nuorten parissa toimivia ammattilaisia osallisuuden vahvistamiseen.
  • Järjestimme Photovoice-työpajoja, joissa nuoret kuvasivat ja kertoivat omista kokemuksistaan.
  • Julkaisimme tutkimuksia ja artikkelikokoelmia hankkeen havainnoista.

Kes­kei­sim­mät tulokset
ja tuotokset 

  • Nuorten osallisuus vahvistui konkreettisten yhteiskehittämisen toimintojen kautta.
  • Ammattilaisten ymmärrys nuorten arjesta ja tarpeista syveni.
  • Syntyi uusia verkostoja ja pysyviä yhteistyömalleja eri organisaatioiden välille.
  • Tuotettiin useita julkaisuja, kuten tutkimuksia nuorten osallisuudesta, maahanmuuttajataustaisten nuorten inkluusiosta ja ammattilaisten näkemyksistä.
  • Photovoice-menetelmällä kerättiin visuaalisia tarinoita, jotka toivat esiin nuorten omat näkökulmat ja vahvistivat heidän ääntään päätöksenteossa.

Toteuttajat

Hankkeen toteuttajina toimivat UC Leuven-Limburg Belgiasta (koordinaattori), CESIE Italiasta sekä Laurea-ammattikorkeakoulu Suomesta.

Hankkeen julkaisut

Sateenkaarinuorten kokema osallisuus koulussa, vapaa-ajalla ja harrastusten parissa

Sateenkaarinuorten kokema osallisuus koulussa, vapaa-ajalla ja harrastusten parissa. Sosionomiopiskelijat Katja, Amanda, Marianna & Anette, sekä YEA-hankkeen Kanervo, R. & Kurki, J. 2024.

Ammattilaisten näkemyksiä nuorten osallisuudesta ja osallistamisesta

Ammattilaisten näkemyksiä nuorten osallisuudesta ja osallistamisesta. Forsander, C., Hirvonen, A., Mikkonen, E., Puustinen, M., Vickström, P., Kanervo, R. & Kurki, J. 2024.

Maahanmuuttajataustaiset nuoret ja inkluusio Suomessa

Maahanmuuttajataustaiset nuoret ja inkluusio Suomessa. Määttänen, J., Suomalainen, K., Virta, N., Kanervo, R. & Kurki, J. 2024.

Artikkelikokoelma: Bridges of Belonging: Exploring Youth Empowerment, Inclusion, and Identity in a Changing World
Learning, Teaching, and Training Activity in Palermo: A YEA Project Experience

Learning, Teaching, and Training Activity in Palermo: A YEA Project Experience. Kanervo, R., Kurki, J., De Santis, G., Ergish, Z. & Frederix, P. 2025

Making Young People’s Voices Heard Through Photo Stories

Making Young People’s Voices Heard Through Photo Stories.  Kurki, J., De Santis, G., Ergish, Z., Frederix, P. & Kanervo, R. 2025

The YEA Project’s Journey in Youth Engagement

The YEA Project’s Journey in Youth Engagement. Kanervo, R., Kurki, J., De Santis, G., Ergish, Z. & Frederix, P. 2025

Kestävän kehityksen tavoitteet

5, Sukupuolten tasa-arvo.
10, Eriarvoisuuden vähentäminen.
11, Kestävät kaupungit ja yhteisöt.

Yhteystiedot

  • Riikka Kanervo

    Lehtori

    riikka.kanervo@laurea.fi

    +358 50 357 8551

  • Johanna Kurki

    Projektityöntekijä

    johanna.kurki@laurea.fi

    +358 46 922 2356

Sinua saattaa myös kiinnostaa