Siirry sisältöön

Oppimispolut onnistumiseen

Hankkeen tavoitteena on vahvistaa haavoittuvassa asemassa olevien kuten rikos- ja päihdetaustaisten sekä pitkään koulutuksen ja työelämän ulkopuolella olleiden digiperustaitoja ja siten vahvistaa heidän osallisuuttaan yhteiskunnassa, jossa yhä suurempi osa palveluista ja sosiaalisesta kohtaamisesta tapahtuu verkon välityksellä. Hankkeen tavoitteena on lisäksi kasvattaa kohderyhmän parissa työskentelevien ammattilaisten osaamista ja myönteistä asennetta kohderyhmän digitaitojen parantamiseen eri palveluiden yhteydessä.

  • Toteutusaika:1.9.2021 - 31.10.2023
  • Rahoittaja:ESR 2014-2020
  • Tutkimusohjelma:Kestävä ja monipuolinen sosiaali- ja terveysala
  • Projektityyppi:Kansallinen TKI
  • Teemat:Digitalisaatio ja tiedon hallinta yhteiskunnassa, Pedagogiikka ja yhteiskehittäminen
  • Projektipäällikkö:Riikka Kanervo

Oppimispolut onnistumiseen -hankkeessa (1.9.2021-31.10.2023) kehitettiin haavoittuvassa asemassa olevien asiakasryhmien digiohjausta, sekä kehitettiin digitaalinen oppimisympäristö Digiraitti.

Hankkeen päätoteuttajana oli Valo-Valmennusyhdistys ry ja osatoteuttajana Laurea Ammattikorkeakoulu. Yhteistyökumppanina hankkeessa toimi Seinäjoen kaupunki.

Tutustu hankkeen loppuraporttiin

Tutustu digitaaliseen ohjausympäristö Digiraittiin

Hanketta rahoitti Euroopan sosiaalirahasto. REACT-EU-hankkeet rahoitettiin osana Euroopan Unionin COVID-19-pandemian johdosta toteuttamia toimia.

 

Yhteyshenkilö: