NuoRTO – Nuorille Resilienssiä, Toimijuutta ja Osallisuutta
NuoRTO-hanke vahvistaa lasten ja nuorten harrastustoiminnan parissa toimivien osaamista sekä kehittää koulutusta ja yhteistyömallia. Tavoitteena on lisätä yhdenvertaisia osallistumismahdollisuuksia ja ehkäistä harrastuspudokkuutta.

Rahoittajat
Hankkeen tiedot
Toteutusaika
31.8.2024 – 30.3.2027
Rahoittaja
ESR+ 2021-2027
Tutkimusohjelma
Projektityyppi
Teemat
Projektipäällikkö
Reetta Nick, Heidi Bucht
Hankkeen lähtökohta
Kaikilla lapsilla ja nuorilla ei ole yhdenvertaisia mahdollisuuksia osallistua harrastustoimintaan, vaikka harrastukset tukevat hyvinvointia ja tarjoavat merkityksellisiä nonformaalin oppimisen ympäristöjä. Harrastamisen eriarvoisuutta lisäävät muun muassa kustannusten nousu, taitopohjainen valikoituminen, sitoutumisen haasteet sekä ohjaajien vaihteleva osaaminen.
NuoRTO-hanke vastaa tähän tarpeeseen vahvistamalla lasten ja nuorten harrastus- ja vapaa-ajantoiminnan parissa toimivien ammattilaisten, vapaaehtoisten ja kokemustoimijoiden osaamista. Hankkeessa kehitetään yhteistyössä koulutuskokonaisuus sekä edistetään moniammatillista yhteistyötä ja työparimallia.
Hankkeen tavoitteet
- Kootaan kattava käsitys lasten ja nuorten resilienssiä vahvistavasta harrastus- ja vapaa-ajantoiminnasta sekä alan osaamistarpeista ja toimivista käytännöistä.
- Tarjotaan valtakunnallisesti osaamista täydentäviä koulutuksia, tuottamalla niitä yhteiskehittämisen keinoin ja kohderyhmän tarpeita kuunnellen.
- Parannetaan ohjaajien kykyä tunnistaa ja vastata tuen tarpeessa olevien lasten, nuorten ja perheiden erityistarpeisiin.
- Vahvistetaan moniammatillista yhteistyötä nuorisotyön ja vapaa-ajan toimijoiden kesken tarjoamalla verkostoitumismahdollisuuksia ja lisäämällä tietoutta alan toiminnasta.
- Kehitetään kokemustoimijoiden ja ammattilaisten työparityöskentelyä.
- Lisätään lasten ja nuorten osallisuutta, yhdenvertaisuutta ja toimijuutta nuoriso- ja vapaa-ajantoiminnassa.
- Vähennetään lasten ja nuorten harrastuspudokkuutta.
Hankkeen toimenpiteet
Selvitys lasten ja nuorten harrastus- ja vapaa-ajantoiminnasta
NuoRTO-hanke käynnistyi syyskuussa 2024 lasten ja nuorten harrastus- ja vapaa-ajantoimintaan liittyvällä esiselvityksellä. Selvityksessä kartoitettiin lasten, nuorten ja ohjaajien tarpeita ja kokemuksia.
Näiden näkökulmien avulla pyrittiin hahmottamaan harrastusten merkitystä, harrastuspudokkuuden syitä sekä kokemustoimijuuden mahdollisuuksia. Tietoa kerättiin aiempiin hankkeisiin ja tutkimuksiin pohjautuen sekä toteuttamalla kysely ja tiedonkeruuseen keskittyviä työpajoja.
Tutustu NuoRTO-hankkeen esiselvityksen tuloksiin
Osallistu ja vaikuta – kysely on edelleen avoinna!
NuoRTO-hankkeen esiselvityksen pohjalta kehitämme koulutuksia ja työkaluja, jotka tukevat lasten ja nuorten moninaisuuden huomioimista sekä yhdenvertaisuuden vahvistamista harrastus- ja vapaa-ajantoiminnassa. Haluamme kuulla ammattilaisten näkemyksiä ja kokemuksia, jotta voimme kehittää koulutussisältöjä vastaamaan juuri kentän tarpeita.
Kysely on edelleen avoinna, ja toivomme vastauksia lasten ja nuorten parissa työskenteleviltä ammattilaisilta. Voit vastata sinulle tärkeisiin teemoihin – yhden osion täyttäminen kestää vain noin kaksi minuuttia.
Kyselyn teemat:
- NuoRTO-koulutusten kehittäminen
- Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus
- Monimuotoisuuden huomioiminen
- Osallisuus ja vaikuttamismahdollisuudet
- Resilienssin edistäminen
- Merkityksellisyys
- Moniammatillisuus
Vastaa kyselyyn ja auta kehittämään koulutuksia juuri sinun tarpeisiisi!
Osaamista täydentävien koulutuksien yhteiskehittäminen
Hankkeen alkuvaiheen selvityksen ja yhteiskehittämisen työpajojen pohjalta luodaan koulutuskokonaisuus, joka vahvistaa ammattilaisten, kokemustoimijoiden ja vapaaehtoisten osaamista sekä tukee heidän yhteisöjään. Koulutukset suunnitellaan yhdessä nuorten ja ammattilaisten kanssa, ja osa niistä soveltuu myös nuorille, jotka haluavat toimia kokemustoimijoina.
Koulutuksia pilotoidaan eri muodoissa, kuten lähi-, verkko- ja intensiivikoulutuksina, jotta ne vastaisivat mahdollisimman hyvin eri toimijoiden tarpeisiin. Ne tarjoavat ajankohtaista tietoa ja käytännön työkaluja teoreettisen, menetelmällisen ja käytännön osaamisen syventämiseksi.
Koulutusteemat tarkentuvat hankkeen edetessä, mutta niihin sisältyy esimerkiksi:
- Seikkailu- ja luontokasvatus
- Kokemuksellinen oppiminen
- Kulttuuri- ja sukupuolisensitiivinen ohjaus
- Luovat menetelmät
- Ohjaus- ja vuorovaikutustaidot
- Perhelähtöinen ohjaus
- Vähemmistö- ja erityisryhmien tukeminen
- Työparimalli kokemustoimijoiden ja ammattilaisten yhteistyössä
Jos jokin koulutusteema kiinnostaa sinua tai organisaatiotasi erityisesti, voit ottaa yhteyttä: nuorto@laurea.fi.
Moniammatillisen yhteistyön edistäminen
NuoRTO-hanke vahvistaa moniammatillista ja sektorirajat ylittävää yhteistyötä eri toimijoiden välillä. Tavoitteena on luoda kestäviä yhteistyörakenteita ja vahvistaa tiedonvaihtoa eri tahojen kesken. Hankkeessa kehitetään ja edistetään yhteistyötä muun muassa seuraavin toimenpitein:
- Työparimalli harrastustoiminnassa – Hankkeessa pilotoidaan työparimalli, jossa kokemustoimijat ja ammattilaiset tekevät yhteistyötä lasten, nuorten ja heidän perheidensä kanssa. Tämä lähestymistapa auttaa tunnistamaan ja vastaamaan nuorten erityistarpeisiin, samalla kun se vahvistaa eri toimijoiden välistä vuoropuhelua ja osaamisen jakamista. Mallia kehitetään yhteistyössä eri toimijoiden kanssa kehittämisen työpajoissa ja testataan käytännössä alueellisissa pilotoinneissa.
- Verkostoituminen – Hankkeessa edistetään yhteistyötä julkisen sektorin, kolmannen sektorin ja oppilaitosten välillä. Verkostoitumista tuetaan järjestämällä alueellisia verkostotapaamisia, joissa eri toimijat voivat jakaa kokemuksiaan ja kehittää yhteistyötä.
- Viestintä ja tiedottaminen – Julkaisut, koulutusmateriaalit, seminaarit, webinaarit ja muut tapahtumat, jotka tukevat moniammatillista oppimista ja tiedon jakamista. Lisäksi hankkeessa kehitetään viestintämateriaaleja, jotka auttavat eri tahoja ymmärtämään moniammatillisen yhteistyön merkitystä ja käytännön sovelluksia.
Yhteistyössä eri toimijoiden kanssa rakennamme toimintamalleja, jotka edistävät yhdenvertaisuutta ja moninaisuuden huomioimista lasten ja nuorten vapaa-ajantoiminnassa.
Merkityksellisen harrastamisen arviointityökalu
Kehitämme Merkityksellisen harrastamisen arviointityökalun, joka pohjautuu nuorten ja perheiden kokemuksiin ja koulutuksista saatuun palautteeseen. Työkalua kehitetään yhteiskehittämällä, ja pilotointiin osallistuu 3–6 nuorisotoiminnan järjestäjää. Yhteistyötä tehdään myös muiden valtakunnallisten hankkeiden kanssa.
Hankkeen kanavat
Tulokset ja tuotokset
- Julkaisu esiselvityksen tuloksista: sisältää aiempien tutkimusten ja tiedonkeruutyöpajojen keskeiset löydökset.
- Osaamista täydentävä koulutuskokonaisuus lasten ja nuorten vapaa-ajantoiminnan järjestäjille (12–18 pilottikoulutusta) ja avoimina oppimateriaaleina julkaistuja koulutuksia.
- Työparitoiminnan pilotointi ja mallinnus.
- Merkityksellisen harrastustoiminnan arviointityökalu kuntien, hyvinvointialueiden ja kolmannen sektorin käyttöön.
Kestävän kehityksen tavoitteet
Hankkeen toteuttajat



Hankkeen julkaisut
Blogit ja artikkelit
NuoRTO-hankkeen esiselvityksen tuloksia
Kirjoittajat: Johanna Kurki, Maara Kosonen, Heidi Bucht, Säde Siljamo, Nina Jääskeläinen, Timo Ruuhijärvi, Anu Hagman ja Taru Lyytinen.
Julkaistu: 2.12.2025, päivitetty 28.1.2026, PDF
Kehittämistyön mysteerit ratkeavat salapoliisin elkein
Kirjoittajat: Maara Kosonen, kasvatus- ja ohjausalan opettaja, hankevastaava, STEP-koulutus; Taru Lyytinen, Projektivastaava, Outward Bound Finland Ry
Julkaistu: 21.10.2025, Lasten, nuorten ja perheiden osallisuuden koordinaatio blogi
Jos hanke olisi kulkuneuvo ja muita vertauskuvia
Kirjoittaja: Anu Hagman, lehtori, Laurea-ammattikrokeakoulu
Julkaistu: 15.9.2025, Laurea Journal
NuoRTO-hankkeen esiselvitys viitoittaa kohti yhdenvertaisempaa harrastamista
Kirjoittajat: Johanna Kurki, projektityöntekijä, Laurea-ammattikorkeakoulu; Säde Siljamo, lehtori, Laurea-ammattikorkeakoulu; Nina Jääskeläinen, sosionomiopiskelija ja kokemusasiantuntija
Julkaistu: 2.6.2025, Laurea Journal
Kirjoittaja: Säde Siljamo, lehtori, Laurea-ammattikorkeakoulu
Julkaistu: 9.4.2025, Laurea Journal
Kirjoittajat: Säde Siljamo, lehtori, Laurea-ammattikorkeakoulu; Johanna Kurki, projektityöntekijä, Laurea-ammattikorkeakoulu; Nina Jääskeläinen, sosionomiopiskelija ja kokemusasiantuntija
Julkaistu: 10.3.2025, Laurea Journal
Antakaa mulle mahdollisuus unelmoida
Kirjoittaja: Maara Kosonen, kasvatus- ja ohjausalan opettaja, hankevastaava, STEP-koulutus
Julkaistu: 14.2.2025, STEPblogi
Rahat eivät vaan riitä kaikkeen
Kirjoittaja: Maara Kosonen, kasvatus- ja ohjausalan opettaja, hankevastaava, STEP-koulutus
Julkaistu: 16.12.2024, STEPblogi
Kuulen ja unohdan. Näen ja muistan. Teen ja ymmärrän.
Kirjoittaja: Maara Kosonen, kasvatus- ja ohjausalan opettaja, hankevastaava, STEP-koulutus
Julkaistu: 17.11.2024, STEPblogi
Kirjoittaja: Maara Kosonen, kasvatus- ja ohjausalan opettaja, hankevastaava, STEP-koulutus
Julkaistu: 28.10.2024, STEPblogi
Yhteystiedot
-

Reetta Nick
Asiantuntija
reetta.nick@laurea.fi
-

Säde Siljamo
Lehtori
sade.siljamo@laurea.fi
+358 50 576 6194
-

Anu Hagman
Lehtori
anu.hagman@laurea.fi
+358 40 635 3244
-

Johanna Kurki
Projektityöntekijä
johanna.kurki@laurea.fi
+358 46 922 2356
Sinua saattaa myös kiinnostaa
-
EduMedia
Toteutusaika:
31.1.2025 – 30.1.2027
Lue lisää hankkeesta: EduMediaTutkimusohjelma:
Palveluliiketoiminta ja kiertotalous -
Varasto – Vastuullisuusdata ja rakennusalan digitaaliset toimitusketjut
Toteutusaika:
30.9.2025 – 29.9.2027
Lue lisää hankkeesta: Varasto – Vastuullisuusdata ja rakennusalan digitaaliset toimitusketjutTutkimusohjelma:
Palveluliiketoiminta ja kiertotalous -
ProHarkka Etelä-Suomi – Ohjausvoimaa kieli- ja kulttuuritietoiseen harjoitteluun sote-alalla
Toteutusaika:
31.12.2025 – 30.12.2028
Lue lisää hankkeesta: ProHarkka Etelä-Suomi – Ohjausvoimaa kieli- ja kulttuuritietoiseen harjoitteluun sote-alallaTutkimusohjelma:
Kestävä ja monipuolinen sosiaali- ja terveysala