Valikko

Sulje

Koppi! Korona-ajan opinnot valmiiksi opiskelijalähtöisellä ohjauksella ja Poikkeamon tuella

Hanke tarjoasi koronapandemian aikana helposti saavutettavaa ohjausta ja kohdennettua tukea erityisesti niille, joiden opinnot ovat viivästyneet tai vaarassa keskeytyä. Hanke auttoi opiskelijoita valmistumaan ja kehitti Poikkeamon toimintamallia.

Rahoittajat

Kestävä ja monipuolinen sosiaali- ja terveysala
Kansallinen TKI
Pedagogiikka ja yhteiskehittäminen

Hankkeen lähtökohta

Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi korkeakouluille hankerahoitusta opiskelijoiden hyvinvoinvoinnin ja opintojen etenemisen tukemiseksi korona-aikana. Koronapandemia heikensi monien korkeakouluopiskelijoiden opintojen etenemistä ja lisäsi ohjauksen tarvetta. Koppi!-hanke oli jatkoa OMA OTE -hankkeelle.

Hankkeen tavoitteet

Hankkeen tavoite oli kehittää ja toteuttaa kahta uutta toimintamallia. Näistä ensimmäinen oli Poikkeamon ohjaus- ja neuvontapalvelua sekä tämän osana toteuttaa etsivää toimintaa. Toinen toimimintamalli on Koppi-ohjaus, joka tarjosi tehostettua tukea opintojen loppuun saattamiseksi.

Hankkeen toimenpiteet

Keskeisimmät toimenpiteet olivat seuraavat:

  1. Tarjosimme Poikkeamon ohjaus- ja neuvontapalvelun kautta opiskelijoille tukea yhden luukun periaatteella.
  2. Etsimme aktiivisesti opiskelijoita, joiden opinnot ovat vaarassa viivästyä tai keskeytyä.
  3. Nimesimme erityistä tukea valmistumisvaiheessa oleville tarvitseville opiskelijoille Koppi-ohjaajia.Ohjasimme opiskelijoita vaihtoehtoisiin suoritustapoihin ja tunnistimme jo hankitun osaamisen, jotta saimme heidät valmistumaan.

Kes­kei­sim­mät tulokset 
ja tuotokset 

Yhteystiedot

  • Anna Nykänen

    Asiantuntija

    anna.nykanen@laurea.fi

    +358 9 886 874 57

  • Pauliina Nurkka

    Johtaja

    pauliina.nurkka@laurea.fi

    +358 9 886 878 85

  • Marko Wilen

    Opintoasiainjohtaja

    marko.wilen@laurea.fi

    +358 9 886 872 96

Sinua saattaa myös kiinnostaa