Kivenkolosta aktiiviseen elämään
Kivenkolosta aktiiviseen elämään -hanke tukee espoolaisten syrjäytymisvaarassa olevien aikuisten osallisuutta, hyvinvointia ja aktiivista toimijuutta arjessa. Hanke vahvistaa yhteisöllisyyttä ja luo uusia polkuja kohti mielekästä elämää, opiskelua tai työelämää – jokaisen omista lähtökohdista käsin.

Rahoittajat
Hankkeen tiedot
Toteutusaika
31.8.2023 – 30.5.2025
Rahoittaja
ESR+ 2021-2027
Tutkimusohjelma
Projektityyppi
Teemat
Projektipäällikkö
Susanna Ahonen
Lähtökohta
Hankkeen taustalla on tarve tukea espoolaisia aikuisia, jotka ovat syrjäytyneet tai syrjäytymisvaarassa. Kohderyhmään kuuluvat erityisesti yli 30-vuotiaat työttömät ja työelämän ulkopuolella olevat henkilöt, kuten maahanmuuttajataustaiset, mielenterveys- ja päihdekuntoutujat sekä pitkäaikaistyöttömät. Monille heistä tärkeintä ei ole pelkästään työllistyminen, vaan myös parempi arki, osallisuuden kokemus ja oma paikka yhteisössä.
Hanke toteutettiin Laurea-ammattikorkeakoulun ja Asukastila Kivenkolon yhteistyönä vuosina 1.9.2023–31.5.2025.
Keskeiset toimenpiteet
Hankkeessa kehitettiin toimintaa yhdessä alueen asukkaiden kanssa heidän kiinnostuksensa ja tarpeidensa pohjalta. Toimintaa suunniteltiin ja toteutettiin yhteistyössä alueen järjestöjen, seurakunnan, yritysten sekä työllisyyttä edistävien toimijoiden kanssa.
Keskeisiä toimenpiteitä olivat:
- yhteisöllisen ja matalan kynnyksen toiminnan kehittäminen Asukastila Kivenkolossa
- luovien ja luontolähtöisten menetelmien hyödyntäminen osallistujien hyvinvoinnin vahvistamisessa
- osallisuuden ja toimijuuden tukeminen arjessa
- väylien luominen opintoihin, työnhakuun ja työelämään niille, joille se oli ajankohtaista
Toiminnan tavoitteena oli tehdä Kivenkolosta entistä eloisampi ja yhteisöllisempi paikka, jossa jokainen voi osallistua omista lähtökohdistaan.
Hankkeen aikana:
- osallistujien kokemus osallisuudesta ja omasta toimijuudesta vahvistui
- useita osallistujia tuettiin kohti opintoja, työnhakua tai työllistymistä
- osallistujat kuvasivat itsetuntonsa ja elämänhallintansa parantuneen
Vaikuttavuutta seurattiin THL:n osallistujaindikaattori-työkalulla sekä Pienet onnistumistarinat -mallin mukaisilla haastatteluilla. Haastattelujen perusteella osallistujat kokivat selkeää edistystä elämässään ja kuuluvansa aiempaa vahvemmin osaksi yhteisöä
Keskeisimmät tulokset ja tuotokset
- Hankkeen keskeisenä tuloksena syntyi Yhteisöllisyyden ja osallisuuden Living Lab -toimintamalli, joka kehtiettiin Asukastila Kivenkoloon ja julkaistiin Innokylässä.
- Malli kokoaa yhteen yhteisöllisen, osallistavan ja asukaslähtöisen toiminnan keskeiset periaatteet.
Ajankohtaisia uutisia
Yhteystiedot
-

Teija Fontell
Lehtori
teija.fontell@laurea.fi
+358 50 326 4742
-

Kaijus Varjonen
Lehtori
kaijus.varjonen@laurea.fi
+358 50 586 1354
-

Annika Kultavirta
Lehtori
annika.kultavirta@laurea.fi
+358 9 886 875 95
-

Susanna Ahonen
Projektipäällikkö
susanna.ahonen@laurea.fi
+358 9 886 879 76
Sinua saattaa myös kiinnostaa
-
EduMedia
Toteutusaika:
31.1.2025 – 30.1.2027
Lue lisää hankkeesta: EduMediaTutkimusohjelma:
Palveluliiketoiminta ja kiertotalous -
Varasto – Vastuullisuusdata ja rakennusalan digitaaliset toimitusketjut
Toteutusaika:
30.9.2025 – 29.9.2027
Lue lisää hankkeesta: Varasto – Vastuullisuusdata ja rakennusalan digitaaliset toimitusketjutTutkimusohjelma:
Palveluliiketoiminta ja kiertotalous -
ProHarkka Etelä-Suomi – Ohjausvoimaa kieli- ja kulttuuritietoiseen harjoitteluun sote-alalla
Toteutusaika:
31.12.2025 – 30.12.2028
Lue lisää hankkeesta: ProHarkka Etelä-Suomi – Ohjausvoimaa kieli- ja kulttuuritietoiseen harjoitteluun sote-alallaTutkimusohjelma:
Kestävä ja monipuolinen sosiaali- ja terveysala
