Avainkumppanit
Sijaiset.fi
Sijaiset.fi Henkilöstöpalvelut välittää keikkavuoroja ympäri Suomea eri sosiaali- ja terveysalan yksiköihin sekä matkailu- ja ravintola-alalla.

Yhteistyö Laurean kanssa
Yhtenä Suomen suurimpana sosiaali- ja terveysalan kouluttajana Laurea oli luonteva yhteistyökumppani Sijaiset.fi:lle, mutta yhteistyö ei rajoitu pelkästään sosiaali- ja terveysalan opiskelijoihin. Yhteistyötä on tehty opiskelijaprojektissa myös liiketalouden opiskelijoiden kanssa.
- Opintojaksoilla yhteistyötä on tehty mm. digitaliseen markkinointiin ja HR:ään liittyen.
- Sijaiset.fi:llä on tehty myös työharjoitteluita.
Avainkumppanuus Laurean kanssa on meidän yrityksemme kannalta hyvin tärkeä. Haluamme kohdata opiskelijoita ja tarjota heille ensimmäinen kosketus sote-alan työhön.
Markus Itkonen, toimitusjohtaja, Sijaiset.fi Henkilöstöpalvelut
Sijaiset.fi Henkilöstöpalvelut yrityksenä
Sijaiset.fi Henkilöstöpalvelut perustettiin vuonna 2019 siltä pohjalta, että sekä työntekijä että työnantaja hyötyvät palvelun käyttämisestä. Työnantaja voi ulkoistaa keikkatyöntekijöiden hankkimisen täysin Sijaiset.fi Henkilöstöpalveluille säästäen aikaa ja esihenkilöidensä työresursseja, kun taas työntekijä saa täyden vapauden valita ja päätösvallan omasta työajastaan.
Sijaiset.fi:ssä on rekisteröityneitä työntekijöitä yli 40 000 ja yksiköitä noin 500.



