Siirry sisältöön

TET-jakso antoi rehtorille mahdollisuuden päästä tutustumaan opiskelijakunta Laureamkon toimintaan

Laurean rehtori Jouni Koski tutustui päivän ajan opiskelijakunta Laureamkon toimintaan.

Tiistai oli odottamani päivä, sillä oli vuorossa TET-harjoittelu opiskelijakunta Laureamkossa. Olin ollut muutama vuosi aiemmin vastaavassa TET-harjoittelussa opiskelijakunnassa, mutta tiesin monen asian muuttuneen ja toiminnan kehittyneen monin eri tavoin vuosien saatossa. Opiskelijakunta on mielenkiintoinen niin yhteisönä kuin organisaationa, sillä luonnollinen kierto toimijoissa on toiminnan luonteen vuoksi jatkuvaa. On ihaltavaa huomata, että huolimatta kierrosta – vai juuri siksi – toiminta kehittyy jatkuvasti. TET-jaksoni alkoi tällä kertaa opiskelijakunnan Tikkurilan paikallistoimistolla, jossa pyysin perehdyttäjiäni kokoontumaan valokuvaan. Toimistolla oli ihana ilmapiiri, mikä ei ollut seurausta pelkästään toimiston värikkäästä ilmeestä ja sisustuksesta vaan ihmisistä.

Rehtori Jouni Koski opiskelijakunta Laureamkon vieraana.

Kuvassa opiskelijakunta Laureamkon Tikkurilan paikallistoimistolla ovat (vasemmalta oikealle) Tikkurilan kampustiimin varapuheenjohtaja ja liikuntavastaava Teemu Kiiski, Tikkurilan kampustiimin sihteeri ja tapahtumavastaava Anssi Kemilä , minä, opiskelijakunta Laureamkon puheenjohtaja Lauri Väisänen, hallituksen tapahtumavastaava Jenni Hyvärinen ja hallituksen varapuheenjohtaja Emmi Lintunen.

Tikkurilan kampustiimin sihteerin ja tapahtumavastaavan Anssi Kemilän piti melko pian lähteä töihin, mikä kuvastanee hyvin niin opiskelijoidemme yleensä kuin myös opiskelijakunnan aktiivien arkea eli opiskelu ja työ vuorottelevat arjessa. Kiirettä opiskelijoilla tuntuu riittävän, mutta se ei näy ”kireytenä”. Tikkurilan kampustiimin varapuheenjohtaja Teemu Kiiski on kolmannen vuosikurssin sairaanhoitajaopiskelija Tikkurilan kampukselta. Hän kertoi olleensa myös viisi kuukautta vaihdossa Englannissa. Perehdyttäjistäni parhaiten tunsin entuudestaan tietysti opiskelijakunnan puheenjohtaja Lauri Väisäsen, joka on roolissaan ollut myös korkeakoulumme johtoryhmän jäsenenä tänä vuonna. Hän on aloittanut opinnot Laureassa syksyllä 2015 ja hän opiskelee tradenomiksi (turvallisuusala) Leppävaaran kampuksella. Hänen edeltäjänsä Roope Kuivalainen on tänä vuonna opiskelijakunnan edustajiston puheenjohtaja. Sekä Jenni Hyvärinen että Emmi Lintunen ovat molemmat kolmannen vuosikurssin opiskelijoita ja he opiskelevat molemmat tradenomeiksi (tietojenkäsittely).

En malttanut olla menemättä valokuvaan Lenni-pinjatan kanssa (kuvassa keskellä). Lenni-pinjata on Laureamkon maskotin eli Lennin ”sivupersoona”. Tarkennuksena todettakoon, että Lenni on pingviini, eikä mikään ”vesinokkaeläin” tai vastaava. Näin kuulin.

Laurean rehtori Lenni-pinjatan ja Tiksin Muumin kanssa.

Kuvassa oikealla on ”Tiksin muumi”, joka on opiskelijoidemme mukana ”pyörinyt maailmalla”. Näin minulle kerrottiin tavalla, että kuulosti joillakin olleen kovin hauskaa. Opiskelijakunta Laureamko myy myös nimikoituja tuotteita opiskelijoille toimistollaan. Kuulin, että suosituimpia tuotteita ovat ”mehulasit”, joista voi juoda ”skumppaa tai shotteja”.

Laureamkon tuotteita.

Opiskelijakunnan toimistolla opiskelijat asioivat aktiivisesti toki enemmän muissa asioissa kuin ”mehulaseja” ostamassa. Tyypillisimpiä syitä opiskelijoille pistäytyä toimistolla ovat mm. ZONE-liikuntapalvelut, opiskelijakorttien tarrat, ateriatukikortit, TUUDO ja lukuisat muut asiat, joissa tarvitsevat tukea. Toimistolla tapasin myös yhden monimuoto-opiskelijan, joka asioi toimistolla ja hän antoi samalla arvokasta palautetta koulutuksestamme. Tänään on tarpeen ottaa pari puhelua ja keskustella asiasta, sillä aivan kaikki ei ole ”mennyt putkeen”. Oli ilahduttavaa kuulla, että vaihto-opiskelijamme käyttävät opiskelijakunnan näkemyksen mukaan aktiivisesti ZONE-liikuntapalveluja.

Opiskelijakunnan jäsenmäärä on tällä hetkellä n. 2800. Opiskelijat maksavat jäsenyydesta 52 euroa vuodessa tai 38 euroa lukukaudessa. ZONE-liikuntapalvelut kuuluvat nykyään opiskelijakunnan jäsenyydellä saataviin palveluihin. Oli syytä onnitella opiskelijakunnan toimijoita, sillä siitä, miten aktiivinen yhteisö on, kertoo mm. opiskelijoiden suuri innostus ryhtyä opiskelijatuutoreiksi. Laureamko oli saanut juuri päättyneessa haussa peräti 105 hakemusta opiskelijatuutoriksi.

 Opiskelijakunnan Tikkurilan paikallistoimistolta (2. krs.) siirryimme opiskelijakunnan toimistolle (5. krs.), jossa ovat opiskelijakunnan henkilöstön eli ”henksun” – kuten heillä on tapana sanoa – työskentelytilat. Kun päästiin toimistolle, jouduin oitis epämukavuusalueelle eli oli ”jumppahetken aika” CUCKOO WORKOUTin ”tahdissa”. Vaikka tuo Laurean opiskelijoiden START UP –yrityksen kehittämä tuote ja liiketoiminta ovat mielestäni ihailtavaa, ei tämä ole ns. ”minun juttuni”. Selvisin tästä : ) Kunnialla? Siitä en lausuisi mitään.

Laureamkon henkilöstö.

Opiskelijakunta Laureamkon henkilöstöön (”henksu”) kuuluvat (kuvassa vasemmalta oikealle) Janne Silajärvi (asiantuntija, ohjaus ja toimijat vuodesta 2014), Ainomaija Rajoo (asiantuntija, edunvalvonta vuodesta 2018), Lauri Väisänen (hallituksen puheenjohtaja 2018), Mari Lehtoruusu (toiminnanjohtaja vuodesta 2017) ja Niina Leppälä (asiantuntija viestintä, markkinointi ja jäsenpalvelut vuodesta 2017).

”Jumppahetken” jälkeen toiminnanjohtaja Mari Lehtoruusu perehdytti minua juuri päättyviin opiskelijakunnan edustajiston eli ”Edarin” vaaleihin, joissa valitaan edustajiston jäsenet eli ”edaattorit” kuin ”senaattorit” vuodelle 2019. Oli upea kuulla ja onnitella opiskelijakuntaa siitä, että vaaleissa oli ehdolla ennätysmäärä ehdokkaita eli 40. Varsinaisia ”edaattoreita” valitaan kuitenkin vain 15 ja varajäseniä sama määrä.

Laureamkon toimistolta siirryimme kolmanteen kerrokseen, tilaan AB382. Täällä vietän paljon aikaani rehtorin arjessa. Ja tälläkin kertaa pääsen TET-jaksoni päätteeksi osallistumaan minulle tutuimpaan ”hommaan” eli kokoukseen. Nyt kuitenkin kokouksen kokoonpano ja ryhmä on sellainen, johon en ole koskaan aiemmin osallistunut.

Edunvalvontatiimin kokous.

Kun aloitimme opiskelijakunnan n. kahden viikon välein kokoontuvan edunvalvontatiimin kokouksen, aiemmin oppimispäiväkirjassani esiteltyjen henkilöiden lisäksi mukaan liittyivät opiskelijakunnan hallituksen jäsen Merike Mauring (vasemmalla) ja opiskelijakunnan puheenjohtaja Lauri Väisäsen oikealla puolella kuvassa oleva opiskelijakunnan hallituksen jäsen Silja Nurmi.

Opiskelijakunnassa työskennellään pääasiassa myönteisten asioiden parissa, vaikka edunvalvontatiimin esityslistalle nousee myös asioita, jotka ovat usein vakavia, mutta sitäkin tärkeämpiä. Nämä liittyvät usein VOX BOXin kautta opiskelijakunnan saamaan palautteeseen. VOX BOX-palautekanavaan on linkki opiskelijakunnan www-sivuilla (Laureamko.fi). Tämän vuoden aikana sen kautta on tullut palautteita 60 kpl. Vaikka korkeakoululla on omat palautekanavansa ja –käytänteensä, on käytäntö osoittanut, että syntyy tilanteita, joissa opiskelijat tarvitsevat myös muun palautekanavan. Näissä asioissa opiskelijakunta on sitten asiasta ja tilanteesta riippuen yhteydessä korkeakoulun eri toimijoiden tilanteiden korjaamiseksi ja opiskelijoiden tukemiseksi.

L ä m m i n  k i i t o s  opiskelijakunta Laureamkolle opettavaisesta ja oivalluttavasta TET-jaksosta!

Jouni Koski
rehtori