Siirry sisältöön

Restonomiopiskelijat kehittivät perunan menekkiä

Perunan kulutus on laskenut jo vuosikymmeniä ja tämän projektin tavoitteena oli tehdä asiaan muutos. Perunan terveellisyys ja hyödyt yllättivät opiskelijoita.

Kuvassa nähtävillä perunapuuro.

Peruna on varmasti kaikille tuttu jossain muodossa, mutta sen käyttö on kuitenkin laskenut viime vuosien aikana. Restonomiopiskelijat etsivät tapoja nostaa perunan suosiota esimerkiksi houkuttelevammalla esillepanoilla myymälöissä sekä perunaan pohjautuvalla tuotteella. Projektin tavoitteena oli kasvattaa 16-30 vuotiaiden tietoisuutta perunasta, sen käyttöominaisuuksista sekä selvittää miten saadaan lisättyä perunan myyntiä ja menekkiä. Mukana projektissa olivat ELO-Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiö, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK, MTK-Varsinais-Suomi, ruotsinkielinen Svenska lantbruksproducenternas centralförbund SLC sekä Ruokatieto Yhdistys. 

Toinen kurssin opettajista, Henry Lybäck, kertoo:

-Opiskelijat ottivat aihealueen omakseen ja lähtivät ennakkoluulottomasti viemään sekä omaa tietoisuuttaan, että kehittämisaspektilla mitä toimeksiantajat halusivat eteenpäin. Kun opiskelijat innostuvat, he tekevät parempaa työtä ja haluavat näyttää toimeksiantajalle, että kuinka hyvää työtä opiskelijatiimit pystyvät tekemään. 

Lybäck kertoo itsekin oppineensa paljon uutta projektin aikana, vaikka kokemusta alalta jo löytyykin.

-Osaan käyttää ja hyödyntää perunaa ruuanlaitossa, mutta kun se peruna on niin paljon kaikkea muutakin. Tämä on ollut aika avartava kokemus itsellenikin. 

Yksi kurssin käyneistä oli opiskelija Tiina Liikavainio. Hänellä oli jo kokemusta samanlaisesta projektista intensiivitoteutuksena, mutta Liikavainio halusi oppia vielä lisää. Hänen mukaansa kaikki projektit ovat erilaisia.

-Opin ihan mahdottoman paljon perunasta. Opin paljon myös innovoinnista ja ryhmätyöskentelystä. Ryhmätyöskentely oli todella antoisaa, sillä meillä oli tosi positiivinen ja motivoitunut porukka. Veimme kaikki toimintaa eteenpäin ja osallistuimme aktiivisesti, kehitimme ideoita ja otimme asioista selvää. Aina oli joku tarjoamassa apuaan.

Liikavainion ryhmä tavoitteli perunatietouden lisäämistä kuluttajille vähittäistavarakaupassa. Hänkin myöntää, että aiheena ollut peruna ei ollut helppo.

-Saatiin mielettömän hyvä lopputulos. Oli kiva nähdä, että toimeksiantajat ottivat tämän hyvin vastaan ja he innostuivat siitä. Oli ihan mahtavaa, että he olivat niin innoissaan. Oli myös aika haastavaa aihe yrittää innovoida uutta perunasta. 

Antti Lavonen, MTK:sta oli vaikuttunut opiskelijoiden saamista tuloksista. Hänen mukaansa taustatutkimuksesta tulleita tietoja ja saatuja tuloksia voidaan hyödyntää myös tulevaisuudessa.

-Opiskelijoiden tuotokset olivat mielenkiintoisia ja hyvin eri tyyppisiä. Se hämmästytti, kuinka perinpohjaisesti niihin oli paneuduttu. Kohderyhmiä oli myös tutkittu tarkasti. Prosessi on ylipäätään sujunut tosi hyvin ja taustayhteisöt on pidetty esimerkillisen hienosti mukana ja ajan tasalla.

Toinen kurssilla ollut opiskelija Laura Rantama oli kuullut hyvää palautetta aiemmin kurssin käyneiltä ja hän odotti kurssia mielenkiinnolla. Alkuun hän oli kuitenkin skeptinen ja mietti, että miten tästä voi kehittää mitään hyvää.

-Olen treenannut pitkään ja yrittänyt syödä mahdollisimman terveellisesti. Olen ajatellut, ettei perunassa ole mitään hyvää ja siinä on liikaa hiilihydraatteja. En ole tiedostanut niitä hyviä ravintoarvoja perunasta. Siinä mielessä on muuttunut näkemys perunasta.

Rantama oli ryhmässä, joka lähti kehittämään perunasta tuotetta. Alkuun ideoita oli enemmänkin ja loppusuoralla eväsleipä sai väistyä puuron tieltä. Perunapuuro eli PePu sai alkunsa.

-Suurin oppi perunasta oli, että se on ekologista. Lisäksi on hienoa, että voimme omavaraisesti tuottaa perunaa kotimaassa.

Perunassa on runsaasti hyviä aineksia, kuten A-, B-, C- ja E-vitamiineja, magnesiumia, sinkkiä, kalsiumia ja rautaa. Siinä on puolet vähemmän hiilihydraatteja kuin riisissä. Lisäksi peruna on ympäristöystävällisempää, sillä sitä voidaan kasvattaa Suomessa. Myös sen hiilijalanjälki on huomattavasti pienempi kuin esimerkiksi pastassa.

 

Lisätietoja: