Siirry sisältöön

Japanilaiset vierailulla Laureassa

Suomen-vierailun teemana oli tutustua terveys- ja hyvinvointiteknologiayrittäjyyden ekosysteemeihin.

Laurea isännöi tiistaina 18. kesäkuuta japanilaista delegaatiota, johon kuului PWC Japan ja Hitachi Group Japan -yritysten edustajia.  Japanilaiset olivat kaksipäiväisellä vierailulla Espoossa tutustumassa erityisesti terveys- ja hyvinvointiyritysten ekosysteemeihin.

Japanissa – kuten Suomessakin – kasvavana haasteena on väestön ikääntyminen ja sen asettamat paineet terveys- ja hyvinvointipalveluille. Tarkoituksena japanilaisyrityksillä onkin kehittää uudenlaista ekosysteemiä startup-yrityksille ja mallia tähän haetaan muun muassa Suomesta. Samalla tavoitteena on rakentaa yhteistyötä maiden välillä.

Laureassa vierailla esiteltiin erityisesti terveyden ja hyvinvoinnin alalla tehtävää tutkimusta. Yksi tällainen esimerkki on Laurean yhdessä HAMKin ja japanilaisen Tohoku Fukushi –yliopiston kanssa parhaillaan toteuttama FinJAP – Social Services and Health Care in Finland and Japan –hanke.

Toisaalta japanilaisten delegaatiolle esiteltiin myös laurealaista osaamista, joka liittyy teknologian hyödyntämiseen terveydenhuollossa esimerkiksi robotiikan ja älykkään kotihoidon turvallisuusratkaisuiden kehittämisessä.