Siirry sisältöön

AAPA 20 vuotta - Avointa verkostoyhteistyötä, ennakoivaa vaikuttamista ja digitalisaation edelläkävijyyttä

Laurean Tikkurilan kampuksella järjestettiin 11.9.2019 AAPA 20 vuotta juhlaseminaari, jossa aiheena on tekoäly ja sen vaikutus korkeakoulutukseen ja työelämään.

AAPA 20-juhlaseminaarin tunnelmia.

Tekoäly on nykypäivänä ajankohtainen puheenaihe. Se usein herättää kysymyksiä muun muassa siitä, että voiko kone ajatella ja voiko siihen luottaa? Tekoäly tulee olemaan nyt ja tulevaisuudessa jatkuvasti läsnä korkeakouluissa sekä myös työelämässä.

Tikkurilan kampuksellamme järjestettiin 11.9.2019 AAPA 20 vuotta juhlaseminaari, jossa aiheena oli tekoäly ja sen vaikutus korkeakoulutukseen ja työelämään. AAPA on ammattikorkeakoulujen tietohallintojohtajien verkosto, joka on ollut toiminnassa jo 20 vuotta.

Puolen päivän jälkeen Tikkurilan kampuksen aula alkaa täyttyä seminaariin osallistujista vieraista ja tunnelma on odottava. Seminaarissa tulee puhumaan useita inspiroivia puhujia, joiden joukossa on muun muassa valtiovarainministeri Mika Lintilä. Myöskin suurista teknologiayrityksistä kuten Microsoft Oy ja Huawei EBG osallistuu tekoäly-seminaariin ja ovat tulleet kertomaan näkökulmiaan aiheesta seminaariin osallistujille. 

Inspiroivat vieraat ja heidän esityksensä houkutteli runsaasti osallistujia juhlaseminaariin

Seminaari käynnistyy Metropolian opiskelijoiden Milena Törmän ja Ida Alasen musiikkiesityksellä. Viulun ja pianon säestyksellä seminaarivieraat etsivät istumapaikkoja lähes täydestä auditoriosta.

Seminaaria on tullut seuraamaan toista sataa henkilöä, joten selkeästi tekoäly on aiheena ajankohtainen ja herättää mielenkiintoa.

Laurean rehtori, toimitusjohtaja Jouni Koski toivottaa vieraat sekä yleisön tervetulleeksi Tikkurilaan ja antaa puheenvuoron odotetulle vieraalle ministeri Mika Lintilälle

Valtiovarainministeri Mika Lintilä saapui AAPA 20 vuotta seminaariin puhumaan aiheenaan Suomi, korkeakoulut ja tekoäly. Lintilä painottaa, että tekoäly on tulevaisuutta ja Suomi on sen soveltamisessa kärkimaita. Osaamista pitää kuitenkin pystyä laajentamaan, jotta siellä pysytään. Tähän Lintilän mukaan ammattikorkeakouluilla on suuri ja keskeinen merkitys.

- Meillä on momentum olla tekoälyn käytössä Euroopan kärkeä. Meillä on kuitenkin oltava rohkeutta tarttua niihin mitä tekoäly meille tarjoaa, Lintila rohkaisee.

AAPA20 juhlaseminaari 1.jpg

Kuvassa valtionvarainministeri Lintilä

Seuraava puhuja on tietokirjailija Antti Merilehto. Pacman kuvioiseen puvuntakkiin sonnustautunut Merilehto ottaa lavan haltuun ja pohtii, että muuttaako tekoäly työelämää ja johtamista? Vastaus on kyllä muuttaa. Merilehto kehottaa kuulijoita uskomaan dataan ja käyttämään annetut resurssit tehokkaasti.

- Ihminen ja kone yhdessä ei ole kilpajuoksu eikä tappelu. Kyky hahmottaa kokonaisuuksia ja kyky poimia datasta ne tärkeimmät elementit ovat seurausta ihmisen ja tekoälyn yhdistämisestä. 

Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visio 2030

Useat vieraat nostivat esille korkeakoulutuksen ja tutkimuksen vision 2030. Vision teemoja on valmisteltu yhdessä Opetus- ja kulttuuriministeriön, korkeakoulujen johdon, henkilöstön ja opiskelijoiden sekä tutkimuslaitosten ja sidosryhmien kanssa. Tavoitteena olisi, että noin puolet 25-34 vuotiaista olisi korkeakoulutettuja ja korkeakoulut voisivat olla Suomen parhaita työpaikkoja.

- Tarvitsemme enemmän korkeakoulutettuja osaajia ja uudenlaista osaamista. Tarvitsemme yhdessä tekemisen kulttuuria ja siitä kumpuavaa osaamisen edelläkävijyyttä, Merilehto korostaa.

Seminaarin toisella puoliskolla esiintyivät Microsoft Oy:n johtaja Kati Tiainen, joka kertoi koulutuksen datalähtöisestä transformaatiosta. CSC:n toimitusjohtaja Kimmo Koski kertoi vuorollaan korkeakoulutuksen datavarannoista, käsittelypotentiaalista sekä Suomen kilpailukyvystä. Huawei EBG:n chief architect Johan Westin englanninkielinen esitys käsitteli aihetta AI and IoT as Enablers Digitalization.

Elisan liiketoiminnan kehitysjohtaja Kimmo Pentikäinen puhuu yleisölle siitä, kuinka tekoäly on heille kaiken ydin. Koneoppivuus ja automaatio nousivat toistuvasti esille Pentikäisen puheessa. Koneoppimis- ja tekoälyratkaisut yleistyvät kaikilla toimialoilla. Se näkyy yrityksien tahtotilana investoida alan ratkaisujen kehittämineen. Pentikäinen toivoo, että hänen puheenvuoronsa inspiroi kuulijoita ottamaan tekoälyä ja koneoppimista käyttöön. 

Juhlaseminaarin lopulla Opetus ja Kulttuuriministeriön johtaja Birgitta Vuorinen on laatinut yhteenvedon tälle seminaarille. Vuorinen painottaa, että tekoäly on mahdollisuus ja se samalla myös haastaa meitä. Tekoäly ja korkeakoulutus on kulkenut käsi kädessä jo pitkään, mutta sen kehittäminen jatkuu edelleenkin. 

-Joku asia mikä tuntuu nyt mahdottomalta voi olla hetken päästä mahdollista. Tähän tarvitaan kuitenkin valtiovarainministeriltä myös apua, toteaa Vuorinen.

Kaiken kaikkiaan AAPA 20 vuotta juhlaseminaari oli erittäin onnistunut kokonaisuus ja runsas osallistuja määrä kruunasi tilaisuuden.