Siirry sisältöön

Työelämän ohjausryhmä: tulevaisuuden henkilöstöjohtamisessa korostuu osaamisen kehittäminen

Laurean liiketalouden tutkinnon ohjausryhmässä tarkasteltiin henkilöstöjohtamisen uudistunutta opintokokonaisuutta.

Kuvituskuva.

Henkilöstöjohtaminen on yksi vaihtoehdoista, joihin Laurean liiketalouden opiskelijat voivat opinnoissaan syventyä. Viime vuosina henkilöstöjohtaminen on myös noussut alaksi, joka kiinnostaa opiskelijoita entistä enemmän ja yhä useampi haluaa tulevaisuudessa työllistyä HR-tehtäviin.

Kuluvan kevätlukukauden aikana Laureassa on kehitetty uudistettua henkilöstöjohtamisen opintokokonaisuutta. Yhtenä lähtökohtana opintokokonaisuuden sisällön kehittämiselle on ollut liiketalouden tutkinnon ohjausryhmä, joka joulukuussa ideoi tulevaisuuden henkilöstöjohtamisen osaamistarpeita. Tavoitteena on ollut kehittää opintokokonaisuus, laadukas henkilöstöjohtamisen kokonaisuus, joka palvelisi opiskelijoita ja työelämää.

Sen jälkeen joukko Laurean eri kampusten lehtoreita on kehittänyt uudistettua kokonaisuutta, joka huhtikuun puolivälissä esiteltiin työelämän asiantuntijoista, opiskelijoista ja alumneista koostuvalle ohjausryhmälle.

Henkilöstöjohtamisella varmistetaan organisaation kyvykkyydet

Yksi alusta lähtien liiketalouden tutkinnon ohjausryhmässä mukana olleista työelämän edustajista on Karoliina Hiekkanen. 20 vuoden kokemuksen erilaisista henkilöstöjohtamisen tehtävistä hankkinut Hiekkanen työskentelee tällä hetkellä People and Culture Leader -roolissa tilintarkastus- ja muita asiantuntijapalveluita tarjoavalla Grant Thortonilla.

-    Minun mielestäni tänään esitelty opintokokonaisuus vaikuttaa todella monipuoliselta ja modernilta. Siinä on hyvin kuunneltu yritysten tarpeita ja huomioitu isoja trendejä, mitä työelämässä parhaillaan on käynnissä, Karoliina kuvailee.

Yhtenä merkittävänä teemana tämän päivän henkilöstöjohtamisesta Hiekkanen nostaa esiin jatkuvan uudistumisen. Entistä tärkeämmässä roolissa henkilöstöjohtamisessa on se, että kyetään varmistamaan organisaation kyvykkyydet ja uudistumiskyky vastaamaan muuttuvan toimintaympäristön haasteisiin.

"Opintokokonaisuuden rakentamisessa on selkeästi kuunneltu yritysten tarpeita ja huomioitu työelämän isoja trendejä"

Pitkän työelämän kokemuksen lisäksi Karoliina Hiekkasella on myös tiivis kosketuspinta koulutukseen, sillä hän on suorittanut opetusharjoittelunsa Laureassa osana ammatillisen opettajan opintojaan sekä toiminut tuntiopettajana Laureassa.

-    Henkilöstöjohtamisen opintoihin ja siitä kiinnostuneille opiskelijoille haluaisin painottaa sitä, että työelämässä tarvitaan myös vahvaa hands on -osaamista esimerkiksi käytännön työsuhdeasioiden hoitamiseen, hän muistuttaa.

Työelämän ja Laurean yhteistyö konkretisoituu ohjausryhmässä

Alumnin näkökulmasta ohjausryhmässä uutta koulutuskokonaisuutta tarkasteli tradenomi Viveka Kulmala. Vuonna 2017 Laureasta tradenomiksi valmistunut Viveka jatkaa parhaillaan opintojaan Vaasan yliopistossa, jossa hän opiskelee muun muassa markkinoinnin johtamista.

-    Minua erityisen paljon kiinnostava teema henkilöstöjohtamisessa on valmentava johtaminen ja psykologinen turvallisuus. Nämä asiat herättivät tänään paljon keskustelua ohjausryhmässä ja oli hienoa nähdä, että nämä ”pehmeät” teemat oli huomioitu kokonaisvaltaisesti henkilöstöjohtamisen opintojaksoissa, Viveka kommentoi.

Kulmala on ollut mukana koulutuksen ohjausryhmässä viime syksystä lähtien. Hän on otettu tästä mahdollisuudesta päästä vaikuttamaan koulutuksen kehittämiseen Laureassa.

-    Työelämän ja Laurean tiivis yhteistyö on hieno asia. Se ei ole vain kaunis ajatus tai korulause, vaan se todella toteutuu muun muassa tämän ryhmän kautta, Viveka kuvailee.
-    On hienoa työskennellä tällaisessa ryhmässä, joka suhtautuu työhönsä suurella sydämellä. Samalla tästä saa paljon inspiraatiota omaan työhön ja omaan ammatilliseen kehittymiseen.

 

Uudistettu henkilöstöjohtamisen opintokokonaisuus tulee tarjolle Laurean opiskelijoille vuoden 2022 alusta lähtien. Kokonaisuuden uudistamisesta ovat vastanneet lehtorit Anne Martola ja Kirsi Maste.

Lisätietoja: