Seniori365.fi-palvelulle luovutettiin kultamitali Japanissa


​Laurean opiskelijoiden kehittämä ja ylläpitämä Seniori365.fi -palvelu voitti kultamitalin japanilaisen IAUD Award -designkilpailun Yhteissuunnittelu (Co-Design) -kategoriassa. Laurean palkinnon vastaanotti palkintojakotilaisuudessa 17.3. Nagoya Arts and Science Yliopiston järjestämässä Design konferenssissa aluepalvelupäällikkö Pia Kiviharju.

Konferenssiin osallistui yli 300 osaanottajaa yrityksistä ja yliopistoista. Seniori365.fi kutsuttiin mukaan suoraan kilpailun toiselle arviointikierrokselle aiemman kansainvälisen menestyksen tehtyä vaikutuksen kilpailun tuomaristoon. Seniori365.fi voitti jo aikaisemmin maaliskuussa 2015 Design for All Foundationin myöntämän Best Practice 2014 palkinnon Pariisissa sekä lokakuussa 2015 Euroopan unionin EU-WIIN naisinnovaattoriverkoston (European Union Women Innovators and Inventors Network) kilpailun Sosiaalinen innovaatio -kategorian Lontoossa.

Seniori365.fi-palvelusivusto on InnoEspoo-hankkeen aikana kehitetty innovatiivinen nettipalvelu espoolaisille senioreille ja heidän omaisilleen kotona selviytymisen tueksi. Palvelusta löytyy kattavasti erilaisia ikääntyneiden tarvitsemia tuotteita, kotiin ostettavia palveluja, hyödyllistä tietoa, ajankohtaisia asioita, jumppavideoita, muistipelejä,  keskustelufoorumi ja paljon muita aktiviteetteja. Sinne on myös koottu espoolaisia tapahtumia ja sieltä on pääsy esimerkiksi Espoon kaupungin ja muiden toimijoiden palvelusivustoille. Omaishoitajille ja vapaaehtoistoiminnalle on myös omat alasivustonsa.

Palvelu on kehitetty palvelumuotoilun keinoin yhdessä senioreiden kanssa useissa työpajoissa. Palvelu tukee alueen yritystoimintaa ja uusien hyvinvointialan yritysten perustamista. Se toimii loistavana oppimisympäristönä monialaisille opiskelijatiimeille. Sivustolla kohtaavat seniorit, heidän omaisensa sekä palveluntarjoajat kuten yritykset, julkiset ja kolmannen sektorin toimijat sekä opiskelijat.

Kilpailun tuomaristo oli erittäin tyytyväinen siihen, miten sukupolvien välisen yhteiskehittäminen avulla aikaansaadaan hyödyllinen palvelu senioreille. Lisäksi he arvostivat nuorten kiinnostusta, innovatiivisuutta ja sitoutuneisuutta senioreille suunnatun palvelun kehittämisessä. Tällä on merkittävää yhteiskunnallista merkitystä nyt ja tulevaisuudessa. Palvelu herätti lisäksi suurta mielenkiintoa konferenssivieraiden keskuudessa.

Seniori365.fi-palveluun voi tutustua osoitteessa www.seniori365.fi.

Lisätietoja:

Pia Kiviharju
Aluepalvelupäällikkö, Laurea-ammattikorkeakoulu
pia.kiviharju(at)laurea.fi


Viimeksi muokattu 18.3.2016 9:30