WeCircle - Kestävää kasvua kiertotaloudesta
WeCircle-hankkeen tavoitteena oli edistää Porvoon talousalueella ja lähiseuduilla toimivien teollisten ja teollisuutta palvelevien pk-yritysten kiertotalouteen siirtymistä sekä lisätä yritysten osaamista ja kyvykkyyttä kiertotalouteen ja vihreään siirtymään liittyen. Lisäksi hankkeen tavoitteena oli kytkeytyä Kilpilahden teollisuusalueen vihreään siirtymään ja tavoitteeseen kehittää Kilpilahdesta maailmanluokan bio- ja kiertotalouskeskittymä. Hankkeen toteuttajina toimivat Posintra Oy ja Laurea.
- Toteutusaika:1.4.2023 - 30.9.2025
- Rahoittaja:EAKR 2021-2027
- Tutkimusohjelma:Palveluliiketoiminta ja kiertotalous
- Projektityyppi:Kansallinen TK
- Teemat:Pedagogiikka ja yhteiskehittäminen, Yrittäjyys, Eettinen osaaminen ja ennakointiosaaminen
- Projektipäällikkö:Hanne Laasonen
Kiertotalous luo mahdollisuuksia
Kiertotalous on keskeinen ratkaisu tuotannon ja kulutuksen sopeuttamiseen kohti kestävää tulevaisuutta. Se on Suomelle myös merkittävä mahdollisuus luoda uutta liiketoimintaa, työpaikkoja ja hyvinvointia. Kiertotalous on erityisen suuri mahdollisuus Uudellemaalle, jossa syntyy suurin osa Suomen materiaalivirroista ja runsaasti teollisuuden sivu- ja jätevirtoja, joiden hyödyntäminen on kiertotaloudessa keskeistä. WeCircle – kestävää kasvua kiertotaloudesta -hankkeella edistetään Porvoon talousalueella toimivien teollisten pk-yritysten kiertotalouteen siirtymistä ja Kilpilahden teollisuusalueen transformaatiota kytkemällä Kilpilahden avainyritysten tulevaisuuden tarpeet pk-yritysten mahdollisiin uusiin liiketoimintamahdollisuuksiin. Hanke tukee samalla Porvoon kaupungin ja Uudenmaan hiilineutraaliustavoitteita sekä Uudenmaan kehittymistä kiertotalouden edelläkävijäalueeksi.
Hankkeen tavoitteet
- Lisätä teollisten ja teollisuutta palvelevien pk-yritysten osaamista ja kyvykkyyttä liittyen kiertotalouteen ja vihreään siirtymään tarjoamalla yrityksille käytännönläheinen työpaja- ja oppimiskokonaisuus.
- Kytkeytyä mukaan Kilpilahden vihreän siirtymän muutokseen ja toimia välittäjänä alueen avainyritysten tulevaisuuden tarpeiden tarjoamissa mahdollisissa uusissa liiketoimintamahdollisuuksissa alueen pk-yrityksille.
- Toteuttaa 4-5 yrityksessä tai yritysten yhteistyönä konkreettinen kiertotaloutta edistävä toimenpide.
- Luoda kiertotalouden alueellinen kehityskartta ja jaettu, yhteinen toimintamalli.
- Viestiä ja vaikuttaa kiertotalouden edistämiseksi Porvoossa ja Uudellamaalla.
Tutustu WeCircle-hankkeeseen tarkemmin
HANKKEEN ESITTELYVIDEO
WeCircle-hankkeessa mukana olleiden yritysten kokemuksiin voit tutustua esittelyvideon kautta. Videolle kuulet Atex ammattiasujen, Oy C.E. Lindgren Ab:n ja Helapala Oy:n ajatuksiaan hankkeesta ja kestävästä kehityksestä. Video osallistui ammattikorkeakoulujen väliseen TKI-kärjet kilpailuun keväällä 2025.
Hankkeen tuotokset
-
Artikkelit
Järkevämpien pelien aika – yritysvastuuraportoinnin uudet säännöt | Tietoasiantuntija 4/2023
Vastuullista yritysviestintää vai viherpesua? | Laurea Journal
Cambridge Value Mapping Tool -työkalu yritysten vastuullisuuden aktivoijana | Laurea Journal
Kiertotalouden systeeminen muutos – Suomen näytön paikka | Tietoasiantuntija 4/2024
Miksi pk-yrityksen kannattaa olla kiinnostunut kestävyysraportoinnista? | Laurea Journal
Fasilitoinnin rooli Cambridge Value Mapping Tool -työpajoissa | Laurea Journal
Ennakointi pk-yrityksissä : pinnalta ja pintaa syvemmältä|Tietoasiantuntija 2-3/2025
WeCircle-hankkeen yhteenveto ja suuntaviivoja yrityksille | Laurea Journal
-
Podcast-sarja
-
Webinaarit
Se pyörii sittenkin! – Kiertotalous ja yritysvastuulainsäädäntö EU:n näkökulmasta
- Millaisia muutoksia lainsäädäntö tuo yritysten toimintaan kiertotalouden ja vastuullisuuden näkökulmasta? Webinaarissa europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen toi terveiset lainsäädännön ja kierotalouden näkökulmasta EU:sta. Webinaari pidettiin 26.10.2023
Voit katsoa webinaarin tallenteen täältä.
Mitä pk-yrityksen tulisi tietää vastuullisuusraportoinnista?
- Lainsäädäntö myös vastuullisuusraportoinnin osalta on muuttumassa. Miten tämä vaikuttaa pk-yrityksiin? Kannattaako jo etukäteen valmistautua ja miten? Azets Insight Oy:n vastuullisuuskonsultti Leonard Breukers johdatti meidät aiheen pariin 28.11.2023 pidetyssä webinaarissa.
Voit katsoa webinaarin tallenteen täältä.
Teollisten pk-yritysten hiilijalanjäljen laskenta – miksi ja miten?
- Mitä hiilijalanjäljen laskenta käytännössä tarkoittaa ja miksi laskentaa kannattaa tehdä? Miten laskenta liittyy muuhun yrityksen liiketoimintaan?Käytännönläheisen puheenvuoron piti Reforest Finland Oy:n toimitusjohtaja Atte Borgenström 24.1.2024 pidetyssä webinaarissa.
Voit katsoa webinaarin tallenteen täältä.
Dataa hyödyntämällä kiertotaloudesta liiketoimintaa – mitä pk-yrityksen kannattaa tietää?
- Miten yritykset voivat hyödyntää liiketoiminnassaan dataa? Entä miten data tuottaa kestävyyttä ja vastuullisuutta? Ajatuksia herättävän puheenvuoron aiheesta piti muutosjohtaja, yrittäjä ja hallitusammattilainen Ville Availa 15.2.2024 pidetyssä webinaarissa.
Voit katsoa webinaarin tallenteen täältä.
Ilmastokatsaus ja teollisuuden vihreä siirtymä
- Miltä ilmastotoimet Suomessa ja maailmalla näyttävät tällä hetkellä? Miten teollisuuden vihreä siirtymä etenee? Puheenvuoron piti Ilmastopaneelin entinen puheenjohtaja, emeritusprofessori, tutkimusjohtaja Markku Ollikainen. Webinaari pidettiin 29.8.2024.
Voit katsoa webinaarin tallenteen täältä (YouTube)
Vastuullisuusviestinnän mahdollisuudet pk-yrityksille
- Miten pk-yritysten kannattaisi kertoa vastuullisuudesta ja millaisia mahdollisuuksia vastuullisuusviestintä voi yritykselle tuoda? Käytännönläheisen puheenvuoron aiheesta piti vastuullisuusviestinnän asiantuntija Heidi Korva Communikésta. Webinaari järjestettiin 26.9.2024.
Voit katsoa webinaarin tallenteen täältä (YouTube)
Muotoilun rooli pk-yrityksen kiertotalouden edistämisessä
- Mitä on muotoilu ja miten se voi auttaa pk-yrityksiä ottamaan askeleen kohti kiertotaloutta. Aiheesta puheenvuoron piti strateginen kiertotalouden design konsultti Tapani Jokinen. Webinaari järjestettiin 28.11.2024.
Voit katsoa webinaarin tallenteen täältä (YouTube)
Yritykset ja luonnon monimuotoisuus – Mikä on kiertotalouden rooli?
- Miten yritykset voivat vaikuttaa luontokadon ehkäisyyn ja luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseen? Entä millainen rooli yrityksillä on tässä tärkeässä työssä. Puheenvuoron aiheesta piti WWF Suomen suojelun neuvonantaja Jussi Nikula. Webinaari järjestettiin 9.4.2025.
Voit katsoa webinaarin tallenteen täältä (YouTube)
Yhteyshenkilö:
- Hanne Laasonen
- Erityisasiantuntija
- Hanne.Laasonen@laurea.fi
- Puh +358504794589