Valikko

Sulje

Avainkumppanit

Lumon

Lumon on parvekejulkisivu- ja terassituotteiden myyntiin, valmistukseen ja asennukseen keskittynyt suomalainen perheomisteinen konserni.

Lumon logo

Yhteistyö Laurean kanssa

Yhteistyön kautta Lumon haluaa tarjota Laurean opiskelijoille monipuolisia mahdollisuuksia opiskelun tueksi sekä tulevaisuuden työuralle. Lumonilta löytyy osaamista eri aloilta, kuten kehitystyöstä, HR:stä, myynnistä, markkinoinnista, turvallisuudesta ja talouspuolen tehtävistä, ja tätä osaamista he mielellään jakavat opiskelijoille. 

  • Opintojaksoilla opiskelijaprojekteja on tehty Lumonin kanssa esimerkiksi markkinointiin liittyen.
  • Liiketalouden opiskelijoita on myös suorittanut työharjoitteluita Lumonilla.

Lumon yrityksenä

Lumon yhtiöt on parvekejulkisivu- ja terassituotteiden myyntiin, valmistukseen, asennukseen ja huoltoon keskittynyt kansainvälinen konserni, joka on merkittävä toimija Euroopan ja Pohjois-Amerikan parveke- ja terassimarkkinoilla.

Lumon-konsernilla on toimintaa yli 20 maassa. Tärkeimmät vientimaat ovat Espanja, Ruotsi, Norja, Tanska, Saksa, Ranska, Sveitsi, Kanada ja Yhdysvallat.

Yrityksen tarina sai alkunsa vuonna 1978 Outokummussa. Tänä päivänä yrityksen tuotantolaitokset sijaitsevat Kouvolassa, Kempeleessä ja Kanadassa. 

Ajankohtaista

Yhteystiedot

  • Timo Kiippa

    Avainkumppanuuspäällikkö

    timo.kiippa@laurea.fi

    +358 40 760 0097

Tule Laurean avainkumppaniksi

Avainkumppanuus Laurean kanssa takaa yrityksellesi laaja-alaisen ja systemaattisen yhteistyön mm. opiskelijaprojektien, rekrytointiyhteistyön ja näkyvyyden kautta.