Lapset mukaan töihin -päivä oli Laureassa täynnä toimintaa
Lapset mukaan töihin -päivänä Laurean Leppävaaran ja Tikkurilan kampuksille saapui pieniä vierailijoita tutustumaan läheistensä työpaikkaan. Päivän aikana ehdittiin muun muassa jumpata, askarrella ja tutkia Laurean tiloja.
Lapsen oikeuksien viikkoa vietetään tänä vuonna 14.–20. marraskuuta. Teemaviikkoon kuuluu tänään perjantaina järjestetty valtakunnallinen Lapset mukaan töihin -päivä, joka toi tavallisesta poikkeavaa vilskettä myös Laurean käytäville, luokkahuoneisiin ja työtiloihin.
Lapsiasiavaltuutetun ja yhteistyökumppaneiden luotsaama teemapäivä järjestettiin nyt viidettä kertaa. Tapahtuma kannustaa työpaikkoja lapsi- ja perhemyönteisyyteen tuomalla perheet näkyväksi työpaikoillakin.
Päivä alkoi kampuskierroksilla
Laurean Leppävaaran ja Tikkurilan kampuksilla Lapset mukaan töihin -päivää vietettiin iloisissa ja uteliaissa tunnelmissa. Mukana oli yhteensä parikymmentä 2–11 -vuotiasta lasta.
Päivän aikana vierailijat pääsivät tutustumaan kampusten tiloihin: Tikkurilassa kurkittiin rehtorin huone ja hallinnon tilat, opettajanhuone, viestinnän ja markkinoinnin toimisto, kirjasto ja moniaistinen tila. Viidennen kerroksen hissiaulasta käsin ihasteltiin näkymiä alakerran ravintolaan.
Kahdeksanvuotias Hilda osallistui päivään Tikkurilassa. Hän kertoo pitäneensä erityisesti kirjastosta:
– Kirjasto oli varmaan kiinnostavin paikka. Tykkään kirjoista ja lukemisesta, hän kertoo ja lisää, – tämä talo on myös tosi hieno.
Myös yhdeksänvuotiaan Einon mielestä Tikkurilan kampus on hieno paikka:
– Tämä on iso paikka, ja täällä on lapsille paljon kiinnostavia juttuja, hän kuvailee.
Leppävaarassa päivää viettäneitä lapsia ihastutti erityisesti kampusrakennuksen alimmassa kerroksessa majaileva Pepper-robotti, joka kuitenkin talokierroksen aikana oli vielä unten mailla.
Läheisen työpaikka tutuksi toiminnan kautta
Lapselle on tärkeää tietää, mitä tarkoittaa, kun läheinen menee töihin. Lapset mukaan töihin -teemapäivä tarjoaa lapsille mahdollisuuden nähdä, minkälainen esimerkiksi vanhemman työpaikka on, mitä hän siellä tekee ja keitä muita siellä on töissä.
Laureassa aihetta lähestyttiin toiminnallisuuden kautta. Päivään kuului talokierrosten lisäksi muun muassa askartelua, jumppatuokioita ja satuhetkiä. Laurea tarjosi lapsille lounaan opiskelijaravintolassa.
Laurean monipuoliset tilat loivat oivalliset puitteet kiinnostavalle tekemiselle. Leppävaarassa päästiin rakentamaan Legoilla ja tutustumaan Digital Living Labin ihmeelliseen maailmaan. Bar Laurean tiloissa pyöritettiin piparkakkupajaa.
Tikkurilan kampuksen puolestaan esimerkiksi fysioterapeuttiopiskelijoiden käyttämään monitoimitilaan oli pystytetty temppurata. Kampuskirjasto kierrettiin "tonttuhiippailemalla" ennen siellä pidettyä satuhetkeä.
Monen Tikkurilassa vierailleen mielestä päivän paras juttu oli jumppahetki ja temppurata. Tätä mieltä olivat myös Hilda, joka teki salissa upeita kärrynpyöriä ja Eino, joka heitteli koreja varmalla otteella. Tikkurilassa niin ikään päivään osallistunut kohta seitsemän vuotta täyttävä Linnea puolestaan hehkutti erityisesti askartelupajaa:
– Askartelu on ollut parasta, olen tehnyt jo kolme joulukorttia, hän kertoo.
Myös satuhetket olivat pidettyjä. Niissä muun muassa täydennettiin yhdessä aukkotarina, jonka yhteydessä lapset pääsivät luettelemaan tietämiään ammatteja, kuten astronautti, palomies ja taiteilija, sekä kertomaan, mitä "töissä" heidän mielestään tehdään; pienet vierailijat totesivat, että töissä esimerkiksi naputellaan tietokonetta, juodaan kahvia ja autetaan muita.

Tikkurilan kampuksen monitoimitilan temppuradalla pääsi hyödyntämään tasapainoa ja kiipeilytaitoja.

Askartelupajassa taiteiltiin joulukortteja.
Lapsen oikeuksien viikon tavoitteena on edistää YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen tunnettuutta erityisesti lasten ja nuorten parissa. Lue lisää.