Laureasta valmistui haavahoidon asiantuntijoita ensimmäistä kertaa
Haavahoidon täydennyskoulutus järjestettiin ensimmäistä kertaa Laureassa.
Keskiviikkona 18.5. Laureasta valmistui täydennyskoulutuksen kautta ensimmäiset haavahoidoin asiantuntijat. Valmistujaisjuhlaa vietti noin 20 koulutuksesta valmistunutta.
Haavahoidon asiantuntija erikoistumiskoulutus on suunniteltu korkeakoulututkinnon jälkeen suoritettavaksi ja se on suunnattu jo työelämässä toimiville edistämään ammatillista kehittymistä. Erikoistumiskoulutuksessa osallistujat kehittivät sekä omaa, että työyhteisönsä haavahoidon osaamista.
Erikoiskoulutukseen osallistui sosiaali- ja terveysalan asiantuntijoita ympäri Suomea. Osallistujia oli yksityiseltä ja julkiselta puolelta kuten perusterveydenhuollosta, erikoissairaanhoidosta ja valtion sairaaloista.
Koulutus alkoi 2021 syksyllä ja jatkui tähän kevääseen saakka. Tikkurilan kampuksella jaettiin osallistujille todistukset koulutuksen suorittamisesta. Koulutus hyväksytään Suomen Haavanhoitoyhdistys ry haavahoitajan auktorisointi nimikkeen hakemiseen edellyttäväksi koulutukseksi.
Koulutuksen lehtori Hannele Moisander kertoo tunnelmia valmistujaisjuhlassa:
- Ensimmäinen haavahoidon erikoiskoulutus on läpi ja nyt on juhlan aika. Tämä on Laurealle erittäin merkittävää, että olemme päässeet valtakunnalliseen erityiskoulutukseen mukaan.
Lisätietoja:
- Hannele Moisander
- Lehtori
- Hannele.Moisander@laurea.fi
- Puh (09) 8868 7008
- Sis. kir. sairaanhoitaja, TtM, lehtori