Yhdessä - Kohtaamistaiteen seminaari
Laurean Tikkurilan kampuksella, ke 10.4.2019 klo 12-16 ja to 11.4.2019 klo 9-16.
Kohtaamistaide soveltuu hyvinvointia edistävänä ja terapeuttisena työtapana kaikenlaiseen ryhmätoimintaan; olipa kyseessä työhyvinvointi, mielenterveyskuntoutus, ikääntyneet tai lapset. Kohtaamistaiteen strukturoitu ja arvostava tapa ohjata vähentää stressiä ja mottona onkin, että ”Jokainen osaa ja taide kuuluu kaikille”.
Vuoden 2019 huhtikuussa on ainutlaatuinen mahdollisuus kuulla Laurea-ammattikorkeakoulusta valmistuvien uusien suomalaisten Kohtaamistaiteen kouluttajien kehittämiä uusia sovelluksia, kuten esim. Valo-Kohtaamistaide, Luonto-Kohtaamistaide ja Digi-Kohtaamistaide. Japanilaiset vierailevat luennoitsijat kertovat Kohtaamistaiteen japanilaisen sisarmenetelmän, Clinical Artin, uusista kokeiluista ja tutkimustuloksista.
Seminaarissa pääset myös kokeilemaan uusia Kohtaamistaiteen menetelmiä ja tutustumaan Kohtaamistaiteen taidenäyttelyyn.
Ohjelma
Seminaarin luennoitsijat ovat japanilaisen Clinical Artin ja Kohtaamistaiteen kouluttajia ja kehittäjiä. Japanista on tulossa kansallisen Japanin Clinical Art –yhdistyksen ja Tohoku Fukushi yliopiston keskeisiä toimijoita.
Keskiviikko 10.4.2019
Klo 12-12.30 Ilmoittautuminen
12.30 Seminaarin avajaiset
12.45-13 Tervetuloa / kehittämispäällikkö Anu Lindström, Laurea-ammattikorkeakoulu
13-14.00 Clinical Artin lyhyt historia ja CA koulutustoiminta / Beyond the "Expansion of Clinical Art" - Short history and CA Education / Johtaja emerita Kiyoko Nishida / tulkkaus suomeksi
14.00-14.30 Kahvi ja Kohtaamistaiteen taidenäyttelyn avajaiset
14.30-15.20 Clinical Art –toiminnan laajeneminen / Endeavors of the JCAA with the expansion of clinical art / Johtaja emerita Kiyoko Nishida / tulkkaus suomeksi
15.20-15.50 Kohtaamistaiteen kouluttajakoulutus ja uusia kokeiluja / lehtori Hannele Niiniö
15.50-16.00 Päivän yhteenveto
Torstai 11.4.2019
klo 8.30-9.00 Ilmoittautuminen
9.00-9.10 Kohtaamistaiteen yhdistyksen tervehdys
9.10-10.00 Clinical Art – koulutus ja käytännön toteutuksia Sendaissa / prof. Taizo Oshiro, TFU
10.00-10.30 Kohtaamistaide oppimista edistämässä / lehtori Johanna Holmikari
10.30-10.45 Virkistystä
10.45-11.20 Kohtaamistaiteen ikäpolvityö / Kt:een kouluttajat Anu Lintilä ja Meeri Falck
11.20-12.20 Omakustanteinen lounas
12.20-12.40 Kohtaamistaiteen uudet kouluttajat esittäytyvät
12.40-12.50 Työpajoihin jakautuminen
12.50-14.20 Taidepajat ja teemalliset keskustelupajat: esim. Valotaide, Luonto-Kohtaamistaide, Digi-Kt, Kohtaamistaiteen eettiset ohjeet ja uusi taidemenetelmäjulkaisu / 6 eri tilaa
1) Valotaide B202 (2 ryhmää, 2x8 osall.: a) klo 12.50-13.30 ja b) 13.35-14.20),
2) Luonto-Kohtaamistaide (B209, 15 osall),
3) Digi-Kt AB382 (4 tekijää ja 4 tarkkailijaa),
4) Yhteinen työ (B208, 15 osall),
5) Ovi unelmiin (B407, 12 osall),
6) Keskustelupaja (auditorio): Kohtaamistaiteen eettiset ohjeet ja uuden taidemenetelmäjulkaisun esittely
14.20-14.45 Kahvi
14.45-15.30 Taiteen, kulttuurin ja hyvinvoinnin ulottuvuuksia / Erityisasiantuntija Anna-Mari Rosenlöf, Turun Amk
15.30-15.45 Seminaarin yhteenveto / Hannele Niiniö
Teemat
Uusia tutkimustuloksia Suomesta ja Japanista
- Kohtaamistaide työhyvinvointia ja oppimista edistämässä
Uusia kokeiluja Suomesta ja Japanista
- Clinical Art –ryhmät tsunamialueella
- Luonto-Kohtaamistaide
- Digi-Kohtaamistaide
- Valo-Kohtaamistaide
- Ikäpolvityö
Hinta: Tapahtuma on maksuton

Aikaisempien taidepajojen teoksia.
Tulevat tapahtumat
Yhteistyömahdollisuudet Laurean kanssa: tulevaisuuden liiketalouden tradenomien osaamista käyttöösi
16.4.2026 klo 14.00 - 16.00
Laurean Leppävaaran Living Labien avoimien ovien päivä
Laurean Leppävaaran kampuksen Living Labit avaavat ovensa yhteistyökumppaneille ja sidosryhmille.
Blooming with AI -seminaari
Blooming with AI-seminaari Laurean on tarkoitettu yrityksille, jotka ovat kiinnostuneet korkeakouluyhteistyöstä sekä Laurean avain- ja yhteistyökumppaneille.
Alumniwebinaari: AI työelämässä 2026 – hypeä vai aitoa tuottavuutta?
Tekoäly on siirtymässä kokeiluista arjen työvälineeksi, mutta mitä tämä oikeasti tarkoittaa eri alojen ammattilaisille?
Verkostot kiertotalousliiketoiminnan mahdollistajina -webinaari
Miten kiertotalous voi luoda arvoa asiakkaille ja liiketoiminnalle? Millaisia konkreettisia kiertotalousratkaisuja eri yrityksissä on otettu käyttöön?
Alumniwebinaari: Työhyvinvointi ja urakehitys – Miksi ne kulkevat käsi kädessä?
Miten työhyvinvointi vaikuttaa urapolkuun? Voiko se jopa mahdollistaa uralla etenemisen tai rohkean alanvaihdon?
Tikkurila festivaali 2026
Assembly Summer 2026
4.–5.11.2026